Maa on kokenut Suuren sodan, jonka seurauksena laajoja maa-alueita on saastunut asuinkelvottomiksi. Ihmiskunta on kuitenkin asettunut elämään kuohuvien sodan jälkeisten vuosien jälkeen rauhanomaiseen edityksen ilmapiiriin. Maailma ei ole kuitenkaan yhtenäinen, vaan jakautunut Terra Unioniaan ja Hirundaan, joiden raja on suljettu ja pitkälti myös salattu, eikä niiden välillä ole virallisesti minkäänlaista yhteistyötä. Kummallakin puolella rajaa on omat käsityksensä toisistaan. Anamona Vaal saapuu Terra Unionian pääkaupunkiin Pinukseen pienestä viljely-yhteiskunnasta tarkoituksenaan aloittaa uudenlainen elämä, mutta huomaa pian, että suurkaupungin kulisseissa tapahtuu paljon vaiettuja asioita, ja hänen rajavartijasisarensakin on kehitellyt yllätyksen, jossa on runsaasti pureskeltavaa.
Totesin melko pian aloittamisen jälkeen lukevani kirjaa, jossa matriarkaalisessa yhteiskunnassa naisen arvo määriteltiin pitkälle lastensaannin ja lapsimäärän kautta, ja jokaisen naisen oletettiin saavan lapsia. Siinä vaiheessa aloin epäröidä mahdanko haluta lukea kirjaa. Onneksi kuitenkin jatkoin, sillä näkökulman säröt kertoivat, ettei kyseessä koeta olevan utopistisen valtion, vaikka järjestelmä haluaisi uskotella niin olevan. Miesten asema ja heidän kohteleminen mm. pakottamalla käyttämään merkkivaatetta, oli ahdistavaa. Terra Unionian hahmoista eniten minua kiinnostivat oman polkunsa löytänyt Tilia ja ilkikurisen ärsyttävä Lemmus sekä Anamonan sisar Lena, jossa oli hitusen enemmän potkua kuin Anamonassa itsessään, vaikka tämän päähenkilönä olisi ehkä pitänyt olla kiinnostavampi.
Tapahtumat etenevät jouhevasti ja käänteitä riittää sen verran, että jännite pysyy tarinan aikana hyvin yllä ja sivut kääntyilevät itsestään. Mitään erityisen yllättävää ei tapahdu, jota lukija ei osaisi hieman ennakoidakin, mutta tämä ei hidasta vauhtia. Kirjassa on tiukkaa sanallista kädenvääntöä, mikä toimii välillä ärsyttäen ja pääsinpä kerran naurahtamaan ääneen, kiitos Lemmuksen. Dystopioita kirjoitetaan nykyään niin paljon, että täysin omaperäistä maailmaa ei tahdo enää tulla vastaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö maailma siitä huolimatta voisi olla kiinnostava.
Terra Unionian naisten maa toimii kohtalaisen hyvin, mutta en voi olla miettimättä, miksi naisten maailma kuvataan lähes aina luonnonläheisiksi ja miesten teknologiapainotteiseksi. Terra Unioniassa jopa paikkojen ja ihmisten nimissä on kasvillisuusviitteitä. Minua kiinnosti mistä maan metalliset raaka-aineet tulevat. Entä mitä materiaalia ovat henkilökortit, näyttöpäätteet, näppäimistöt ym. Mistä tulee high-tech, jos naisyhteisö on keskittynyt viljelemiseen, biologiaan ja kemiaan ja Terra Unionia on suljettu alue. Energian tuotannon synteesialtaiden ja teollisuustehtaiden sanottiin sijaitsevan Ursavian sektorilla, jota kirjan aikana ei sen kummemmin kuvattu. Harmi sinänsä, sillä juuri se minua olisi maailmanluonnissa kiinnostanut. Vaan ehkä Ursaviaan päästään myöhemmin, sillä käsittääkseni Allianssi.125:stä on tulossa seitsemän osan (14 kirjan) pituinen.
Minun ekirjassani esiintyi sanojen tavutusvirheitä sen verran tiheään, että se hieman häiritsi. Sähköiset versiot ovat valitettavasti DRM-suojattuja ja tällä hetkellä ykköskirjat saatavilla suomeksi vain iTunesin kautta, joten ne on pakko lukea myös yhteensopivilla laitteilla. Todella hankalaa. ElisaKirja ja vesileima olisi kiva juttu. Paperikirjat ovat ilmeisesti saatavilla helpommin.
Terra Unionian jälkeen oli pakottava tarve lukea Hirundan ensimmäinen kirja heti perään, joten pistän siitä huomenna blogiini erillisen arvion. Miesten Hirunda herättikin hieman erilaisia ajatuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!