maanantai 5. tammikuuta 2015

Neil Gaiman: The Sleeper and the Spindle ja Hansel and Gretel

Klassisten satujen uusioversioita ja muunnoksia on viime vuosina ilmestynyt yksi jos toinenkin. Minulle tuli vastaan pari Neil Gaimanin työstämää: The Sleeper and the Spindle ja Hansel and Gretel. Molemmat on julkaistu 2014.

The Sleeper and the Spindle on melkein kuin Prinsessa Ruusunen, paitsi, että siinä on mukana melkein Lumikki ja kääpiöt, sekä liuta melkein zombeja. Tarinassa on pari todella hienoa käännähdysväännähdystä alkuperäiseen Ruususeen nähden, mitkä saivat hykertelemään, ja vaikka netti on pullollaan kuvia yhdestä kiemurasta, niin vastustakaa kiusausta älkääkä guuglatko, vaan lukekaa tarina ensin. Niin minä onneksi tein. Yllätys oli mukava. Nostan hattua Gaimanille, varsinkin koko loppuosasta ja tarinan muuttamisesta tummempaan suuntaan sekä modernimmaksi naisnäkökulmasta. Tällaisia tarvitaan.

Kirjan kansipaperi on läpinäkyvää vahvaa ”voipaperia”. Materiaalilla on varmaan jokin oma kirjapainoterminsäkin, jota en tiedä. Joka tapauksessa, nukkuvan naisen kuva on kannessa ja mustat kukat + vihertävänkultaiset varret ja lehdet kansipaperissa.

Kultaus näkyy myös Chris Riddellin sisäkuvituksessa, joka on muuten mustavalkoista, mutta jokin tai jotkin pienet yksityiskohdat kullattuja. Pidin piirroksista paljon. Ne ovat upeita ja synkän energisiä, eli tukevat tarinaa erinomaisesti.



Gaiman on saanut mahdutettua tarinaan sopivasti huumoriakin:
”Have you noticed,” asked the shortest of the dwarfs, ”something unusual?” They had names, the dwards, but human beings were not permitted to know what they were, such things being sacred.

The queen had a name, but nowadays people only ever called her Your Majesty. Names are in short supply in this telling. 
The Sleeper and the Spindle on kaikessa lyhykäisyydessään onnistunut väännös perinteisistä saduista ja kuvituksensa ansiosta varsin ihastuttavaa katsottavaakin. Suosittelen.

Hansel and Gretel onkin sitten puolestaan aika uskollinen alkuperäiselle tarinalle ja koskapa olen lukenut Hannuni ja Kerttuni tosi kauan sitten, en ole varma mitä eroavuuksia tarinassa alkuperäiseen nähden yleensä olikaan. Tarinahan on todella julma; katovuodet ja nälänhätä pakottavat vanhemmat eksyttämään lapsensa synkkään metsään pariinkin otteeseen, josta nämä lopulta eksyneet rievut eivät löydä enää kotiin, vaan törmäävät piparkakkutalon, jota asuttaa noita. Noidan tarkoituksena on syödä kummatkin, mutta lapset keksivät konstin päästä karkuun ja vihdoin löytää tien takaisin kotiin. Gaiman on todennäköisesti muokannut hieman ainakin lopun tapahtumia.

Kuten kansikuvastakin näkyy, tarinan synkkyys yltää myös Lorenzo Mattottin kuvituksiin, jotka ovat kauttaaltaan hyvin mustia. Välillä saa katsoa tarkasti mitä niissä valkoisissa kohdissa erottuukaan. Kävin katsomassa Mattottin töitä netissä ja hänellä oli galleriassaan myös tämän teoksen kuvia ja kuinkas ollakaan, ne olivat yhtä lailla tummanpuhuvia, mutta valkoiset kohdat olivat kuin valoa, joka toi elävyyttä ja terävyyttä kuviin (kuten alla). Painetussa paperissa tätä ilmiötä ei näe, vaan kuvat ovat tunkkaisia ja suttuisia. Auts. Melkoinen moka painotekniikassa. Liekö piirtäjä itsekään tyytyväinen jälkeen. Ainakaan se ei tee oikeutta hänen taidoilleen.

Sinänsä kuvitus on hyvin kiehtovaa, kuin varjokuvateatteria, laajoja siveltimen vetoja. Se on pelottavaa jo ilman tarkkojen yksityiskohtien erottamistakin. En voi sanoa, että tyyli purisi yhtä hyvin kuin Chris Riddellin The Sleeper and the Spindlessä, mutta omalla tavalla se sopii tähän nimenomaiseen tarinaan – kunpa vain painojälki olisi terävämpää.


Hansel and Greteliä en oikeastaan voi suositella muuta kuin keräilykappaleeksi Gaiman-faneille.

2 kommenttia:

  1. Nämä vaikuttavat todella mielenkiintoisilta! Olen katsellut enemmän elokuvia, jotka käsittelevät vanhoja satuja, ja vaikka ne ovat useimmiten kokonaisuutena aika kökköjä, on ollut silti jännä katsoa millaisia uusia tulkintoja tarinat ovat saaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen hieman vältellyt satuihin perustuvien elokuvien katsomista viime vuosina, sillä ne muutamat aiemmat ovat todellakin olleet kökköjä, eikä arvostelujen perusteella uusiakaan ole liiemmälti kehuttu. Katson sitten kun voin nopeuttaa kuvaa tai pomppia kohtauksia yli tarvittaessa. Ja kun ei ole muuta tekemistä. Vaan jos joskus todellakin joku näkee vaivaa enemmän käsikirjoituksen eteen kuin puvustuksen ja kuuluisien näyttelijöiden, niin sitten katson ehdottomasti. Muuten minusta satujen uusiot ovat mielenkiintoisempia kirjoitettuna.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...