Kirjabloggaajien joulukalenterin 15. luukku: Joululaulua steampunk-hengessä (tai kolmessa)

Charles Dickensin A Christmas Carol in Prose, Being a Ghost Story of Christmas on yksi maailman luetuimmista joulutarinoista, jossa itsekäs kitupiikki Ebenezer Scrooge kohtaa eräänä jouluyönä menneen, nykyisen ja tulevan joulun henget ja oppii näkemään oman käytöksensä seuraamukset ja avaamaan sydämensä muutokselle. A Christmas Carol julkaistiin ensimmäisen kerran 1843 ja siitä on ilmestynyt lukuisia painoksia sen jälkeen, usein myös kuvitusten kera. Ensimmäinen suomennos ilmestyi 1878 nimellä Joulun-aatto, mutta myöhemmin tarina on tunnettu lisäksi nimillä Jouluaatto, Jouluilta, Joululaulu, Saiturin jouluyö ja Saiturin joulu.

Kroatialainen Zdenco Basic on kuvittanut useita vanhoja klassikkokirjailijoiden teoksia steampunk-hengen mukaisesti. Käsittelyyn ovat päässeet H.G Wells, Edgar Allan Poe, Mary Shelley ja nyt myös Charles Dickens ja A Christmas Carol, The Story of the Goblins Who Stole a Sexton ja A Christmas Tree. Ihastuin Basicin kuvituksiin aiemmissa steampunk-kirjoissa, joten oli itsestään selvää, että täksi jouluksi tulee hankittua tämäkin, vaikka Saiturin joulu suomennoksena hyllyssä jo kököttääkin. Vaan en ollut aiemmin lukenut kahta muuta tarinaa ja kuvat ovat luonnollisesti ihan omaa luokkaansa. Kuvia voi tarkastella hieman suuremmassa koossa klikkaamalla niitä.

Taivas oli synkkä, ja lyhyimmät kadut olivat niinkuin tukitut likaisella sumulla, joka oli puoleksi sadetta ja puoleksi siidettä ja jonka raskaammat osat laskeusivat alas mustana noki-kuurona, ikäänkuin kaikki Iso-Britannian takantorvet olisivat yhteisestä suostumuksesta syttyneet tuleen ja porottivat paraikaa oman sydämensä iloksi. Ei ilmassa eikä kaupungissa ollut mitään erittäin iloista, vaan kuitenkin vallitsi jonkunlainen iloisuus ylt'ympäri, jommoista ei selkein suvinen sää eikä kirkkain kesäinen aurinko olisi voinut tuottaa. Sillä ihmiset, jotka lapioitsivat lunta katoilta, olivat lystillisiä ja täynnänsä tyytyväisyyttä. He huusivat toisillensa rintavarusten takaa ja nakkasivat tuon tuostakin toisiansa hupaisilla lumipalloilla - paljoa paremmat heittoaseet, kuin moni sanainen leikinlasku - nauraen herttaisesti, jos sattui, ja yhtä herttaisesti, jos meni ohitse. (Joulun-aatto. Suomennos Waldemar Churberg, 1878)

Dickens ei luonnollisestikaan ole kirjoittanut Joululauluaan steampunkina, mutta koskapa se on julkaistu viktoriaanisella aikakaudella (1837-1901), siinä esiintyy useita niitä piirteitä, tunnelmaa ja yhteiskunnallista rakennetta, joihin steampunk-kirjallisuudessa halutaan tarttua ja sekoittaa vaihtoehtotodellisuudeksi. Dickensin tarina on satiirinen ja nokkela ja kieli on leikittelevä. Pinnalla on julmuutta, mutta ytimessä lämpöä. Siinä on taianomaisuutta ja sanomaa, joten ei ihme, että se on kestänyt kulutusta jo yli 170 vuotta ja vaikuttanut ja ollut inspiraationa moniin tyylilajeihin, paitsi kirjoitetuissa teksteissä, myös liikkuvissa kuvissa ja sarjakuvissa.

Parran ajaminen ei ollut mikään helppo työ, sillä hänen kätensä värisi; ja parran ajaminen vaatii tarkkuutta silloinkin, kuin et tanssi sitä tehdessäsi. Mutta vaikka hän olisi leikannut pois nenänsä huipun, olisi hän pistänyt palasen kiinnelaastaria päälle ja ollut aivan tyytyväisenä.

Hän puki itsensä "kaikkein parhaisin vaatteisinsa" ja joutui viimein kaduille. Ihmiset virtailivat tähän aikaan kaikille suunnille, niinkuin hän oli nähnyt heidän virtailevan, kun hän kulki nykyisten joulujen hengen kanssa; ja astuen, kädet selän takana, katseli Scrooge kaikkia hupaisella hymyllä. Hän näytti, sanalla sanoen, niin tavattoman hauskalta, että pari kolme hyvänluontoista gentlemania toivotti hänelle "hyvää huomenta! Iloista joulua!" Ja Scrooge kertoi usein jälestäpäin, että kaikista suloisista äänistä, mitä hän milloinkaan oli kuullut, nämät soivat suloisimmalta hänen korvissaan. (Joulun-aatto. Suomennos Waldemar Churberg, 1878)

The Story of the Goblins Who Stole a Sextonia pidetään Dickensin ensimmäisenä varsinaisena joulukertomuksena. Se ilmestyi joulun alla 1836 yhtenä niistä monista lehtijulkaisuista, jotka koottiin ja julkaistiin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit -kirjana. Suomennettu nimi on Tarina peikoista, jotka varastivat haudankaivajan. Se on Saiturin joulun tavoin kertomus äreästä miehestä, tällä kertaa haudankaivaja Gabriel Grubista, joka inhoaa iloisia asioita ja positiivisuutta ja varsinkin joulun sanomaa. Hän menee niinkin pitkälle, että pahoinpitelee lapsukaista, kun tämä hoilottaa joululaulua hautausmaalla kävellessään. Vaan muuttuu se ääni kellossa Gabrielillakin, kun eteen tupsahtaa peikkoja, jotka näyttävät hänelle elämän toista puolta.

Ihan lähellä häntä istui korkealla hautakivellä ihmeellinen ylimaallinen olento, jonka Gabriel heti huomasi tähän maailmaan kuulumattomaksi. Pitkät, omituisenmuotoiset jalkansa, jotka olisivat saattaneet ulottua maahan, se oli vetänyt käppyrään ja pannut ristiin merkillisellä, oudolla tavalla, olion jäntevät käsivarret olivat paljaat, ja kädet lepäsivät polvilla. Lyhyen, pyöreän ruumiin ympärillä sillä oli tiukasti kierrettynä pienillä tupsuilla koristeltu viitta, lyhyt takintapainen heilui selässä, ja kaulus oli leikattu omituisille kulmille, joita peikko käytti kaula- tai nenäliinan asemesta, ja kengät kiertyivät ylös päättyen pitkiin kärkiin. Päässään kummituksella oli leveälierinen piippalakki, jota koristi yksinäinen sulka. Hattua peitti valkoinen huurre, ja peikko oli sen näköinen kuin olisi hyvin mukavasti istunut samalla hautakivellä pari-, kolmesataa vuotta. Se istui ihan liikkumatta, kieli riippui ulkona kuin pilkaten, ja se irvisteli Gabriel Grubille niin kuin vain peikko kykenee irvistelemään. (Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit, ensimmäinen osa. Suomentanut Eino Palola, 1954)

A Christmas Tree ilmestyi ensimmäistä kertaa Household Words -lehdessä joulukuussa 1850. Vaikuttaisi siltä, että henget kuuluvat dickensiläiseen jouluun, muistot ovat lahjoja joulupuun eri osissa ja puun juurelle mahtuu monenlaista, outoakin. Tarina sai miettimään omia muistoja ja lahjoja. Eniten joulukuusen ympäriltä muistan ihmiset, perheen. Onnellisimmat hetket ovat lahjojen saannissa olleet lapsesta lähtien silloin, kun paketista on kääriytynyt esiin kirja. Kirjat ovat matkoja uusiin maailmoihin, niin myös tämä Charles Dickensin ja Zdenco Basicin yhdistelmä.

The tree was planted in the middle of a great round table, and towered high above their heads. It was brilliantly lighted by a multitude of little tapers; and everywhere sparkled and glittered with bright objects. There were rosy-cheeked dolls, hiding behind the green leaves; there were real watches (with movable hands, at least, and an endless capacity of being wound up) dangling from innumerable twigs; there were French -polished tables, chairs, bedsteads, wardrobes, eight-day clocks, and various other articles of domestic furniture (wonderfully made, in tin, at Wolverhampton), perched among the boughs, as if in preparation for some fairy housekeeping; there were jolly, broad-faced little men, much more agreeable in appearance than many real men— and no wonder, for their heads took off, and showed them to be full of sugar-plums; there were fiddles and drums; there were tambourines, books, work-boxes, paint-boxes , sweetmeat-boxes, peep-show boxes, all kinds of boxes; there were trinkets for the elder girls, far brighter than any grown-up gold and jewels; there were baskets and pincushions in all devices; there were guns, swords, and banners ; there were witches standing in enchanted rings of pasteboard, to tell fortunes; there were teetotums, humming-tops, needle-cases, pen-wipers, smelling-bottles, conversation -cards, bouquet-holders; real fruit, made artificially dazzling with gold leaf; imitation apples, pears, and walnuts, crammed with surprises; in short, as a pretty child, before me, delightedly whispered to another pretty child, her bosom friend, “There was everything, and more.”

TUNNELMALLISTA JOULUN ODOTUSTA! 

Eilisen sunnuntain joulukalenteriluukkua voi käydä lukemassa Sallan lukupäiväkirja -blogista ja huomisen luukun tarjoaa Kirjakaapin kummitus.