Viime huhtikuussa työkaverini suositteli Andy Weirin The Martian -kirjaa luettavaksi ja muutamia päiviä sen jälkeen törmäsin kirjaan myös Elämää ja aspartaamia -blogissa, jossa kirjasta pidettiin myös kohtalaisen paljon. Sain kirjan vihdoin luettua menneenä viikonloppuna ekirjaversiona. The Martians ilmestyi omakustanteena ositettuna ensimmäisen kerran 2012, mutta on sittemmin päässyt kustantamon listoille ja tänä vuonna siitä on tullut uusintapainos. Andy Weir kuljeskelee siis Hugh Howeyn Siilon jalanjäljissä omakustanteesta kustannussopimukseen ja ihan kivasti on esikoisteoksellaan ilmeisesti täpäkkää ansainnut.
NASAn astronautti Mark Watney, joka on kasvitieteilijä ja koneteknikko, jää onnettomuuden seurauksena vahingossa Marsiin, kun muut hänen lentonsa miehistöstä pelastautuvat pois myrskyjen kourista. Alkaa eloonjäämiskamppailu, jossa tarvitaan kekseliäisyyttä ja huumoria selvitäkseen. Kirja koostuu Markin päiväkirjakirjoituksista ja NASAn osuuksista Maassa, missä käynnistetään toimet ensin kuolleeksi luullun astronautin pelastamiseksi. Koko maailma seuraa tiukasti median kautta saadaanko Mark enää elävänä kotiin.
The Martianin on kuvattu olevan Apollo 13 ja Cast Away -elokuvien risteytys tai Robinson Crusoe Marsissa, mikä pitääkin aika pitkälle paikkaansa. Kyseessä on tiivistunnelmainen avaruusseikkailu ja yksin haastaviin oloihin, tässä tapauksessa asumattomalle planeetalle, hylätty ihminen. Marsissa haasteet ovat hyvin erilaiset kuin Maassa, alkaen esimerkiksi siitä pienestä erosta, että Marsissa ei ole luonnostaan vettä ja happea. Vaan mikäpäs temppu se on saada niitä aikaiseksi, tai poistaa hiilidioksidia tai kasvattaa sapuskaa. Sekä työkaverini että Artsi blogissaan vertasivat Watneyta MacGyveriin ja nyt kun kirja on luettuna, ymmärrän hyvin miksi. Melkoinen ihmemies kirjan päähenkilö on, mutta ihan toteuttamiskelpoisilta selostukset tieteellisistä ja teknisistä toimenpiteistä vaikuttavat, ainakin laboratorio-olosuhteissa.
Teknisiä selostuksia on kohtuullisesti, sillä ongelmia on ratkottava kerta toisensa jälkeen. Niitä kuitenkin ryydittää huumori, joka estää tekstiä tulemasta puisevaksi. Huumori on välillä purevaakin, mutta täytyy sanoa, että paikoin oltiin kyllä lapsellisuuden rajoilla. Kirja on populaarinen, samalla tavalla kuin M.R. Careyn The Girl with All the Gifts (arvostelu) omalla sarallaan, suurehkoille lukumassoille suunnattu. Ehkäpä juuri siksi se onkin kiinnostanut myös elokuvantekijöitä.
Twentieth Century Fox on ostanut kirjan elokuvaoikeudet ja suunnitteilla on Ridley Scottin ohjauksessa saada aikaiseksi kirjaan pohjautuva elokuva ensi vuoden tarjontaan. Pääosiin kaavaillaan (ja on varmistettukin ilmeisesti) Matt Damonia ja Jessica Chastainia. Huhut kertoo, että mukana ovat myös sellaiset tunnetut nimet kuin Jeff Daniels ja Sean Bean. Avaruusaiheet ovat in.
Minulle The Martian ei ollut täysosuma, mutta kuitenkin ihan viihdyttävä, kohtuullisen pituinen lukukokemus, ja miksipä en suosittelisi sitä muillekin. Notkopeikko olikin ehtinyt kirjasta kirjoittaa jo tänään aiemmin.
Kuuntelin The Martianin äänikirjana alkuvuodesta ja minulle se toimi oikeinkin hyvin, osa kunniasta menee kylläkin hyvälle lukijalle. Melkoinen McGyver päähenkilö tosiaan on, mutta ihan hyvin hänen taitonsa perustellaan toisaalta, ei Marsin reissulle lähetetä ihan tumpeloita eikä ilman perusteellista laitekoulutusta muutenkaan. Kuunnellessa tuli minullakin mieleen, että teknojargonia on sen verran runsaasti, että vähemmän insinöörihenkinen lukija saattaa hieman kyllästyä. Ja tosiaan, elokuvanhan tuosta saa aika kätevästi pyöräytettyä, riskinä vaan on että kun kirja keskittyy niin täysin yhden henkilön eloonjäämiskamppailuun, niin leffa menestyy tai floppaa pääosan esittäjän roolisuorituksen onnistumisen mukana. Miten muuten esittää päähenkilön ajatukset ja pähkäilyt, mahtaako koko leffa mennä kertojaääntä kuunnellessa? :)
VastaaPoistaEiköhän käsikirjoittajat saa homman toimimaan Gravity-tyyliin, jossa Bullock myös vietti jokseenkin paljon aikaa yksikseen. Osa painottuu varmaan maahan ja Chastainin päähenkilöroolista päätellen myös matkakumppanien alukselle.
PoistaMcgyvermäisyys on tosiaan hyvin perusteltu ja uskottavaakin. Juttelin tänään työkaverinikin kanssa päähenkilön huumorista, joka sekin oli perusteltu ryhmädynamiikan ja -psykologian kannalta, mutta minusta siinä kuitenkin lipsuttiin liioittelun puolelle. Watneyn ryhmässä tuntui olevan useampikin vääräleuka. Huumorityylejä on monenlaisia, tämä ei ollut minun suosikkityyliä.
Tämä on todellakin Selviytymistarina isolla ässällä. Myös ajankohtainen, sillä miehitetty Mars-lento on edennyt viime vuonnakin jälleen askeleen eteenpäin Orionin joulukuisen testilennon myötä (minun nimi oli lennolla mukana, jee!).
VastaaPoista