Shamrokon 2014 -raportti

Reilu viikko sitten Loncon3 oli ensimmäinen worldconini ja nyt viikonlopulla (22.-24.8.) pistäydyin ensimmäisessä euroconissani Shamrokonissa, Dublinissa. Kunniavieraina tapahtumassa olivat Andrzej Sapkowski, Seanan McGuire aka Mira Grant, Michael Carroll, Jim Fitzpatrick ja Ylva Spångberg.

Aloitin conin asiaankuuluvasti Made In Ireland: Fantasy Classics By Irish Authors -paneelilla, jossa Peadar Ó Guilín, Maura McHugh ja David Murphy kävivät läpi tunnettuja irlantilaisia fantasiaa tuottaneita kirjailijoita, joiden teokset ovat klassikkoja.
Listalla olivat mm. Lordi Dunsany, Bram Stoker, Jonathan Swift, Oscar Wilde, W.B. Yeats, Lady Gregory ja Sheridan Le Fanu, josta oli ohjelmaa conissa laajemmaltikin. Mitään erityisen yllättävää ei paneelissa vastaan tullut, mutta kuten yleisössäkin huomioitiin, naispuoleisten kirjailijoiden vähäinen määrä kiinnitti huomiota, kuten usein kun genren klassikkoja luetellaan.

Ennen varsinaista avajaisseremoniaa, minua kiinnosti erityisesti keskustelu kirjan kansista, etenkin miten paljon kirjailijat pääsevät vaikuttamaan kirjojensa kansikuviin. Carrie Vaughn ja C.E. Murphy (kuvassa keskellä) kertoivat kirjailijoiden osuudesta Ann VanderMeerin (oik.) johdolla ja Jim Fitzpatrick sanoi väliin muutaman sanasen kansitaiteilijan näkökulmasta. Kirjailijalla ei ole kovinkaan paljoa valtaa siihen millainen kansi hänen kirjaansa laitetaan, vaikka mielipidettä usein kysytäänkin. Läsnäolevilla kirjailijoilla oli kuitenkin kokemuksia, että joitain heidän ehdottamiaan pieniä yksityiskohtia toteutettiin (urbaanifantasia-kannen naishahmo sai kuvaan myös pään), mutta myös, ettei heidän mielipidettään huomioitu lainkaan. Fitzpatrick kertoi kansitaiteilijan saavan useimmiten näytetekstin kustantajalta ja luo kansikuvan sen perusteella. Myös kansikuvan ympärille on luotu tarinoita kirjaksi, toki tämä on harvinainen poikkeus. Ja vaikka itseäni ei pätkääkään kiinnosta viitta ja huppu -hahmot kirjan kannessa, niin markkinointitutkimukset kertovat ilmeisesti maailmalla, että kyllä ne myy herkemmin (tai ainakin myi, trendi on ilmeisesti menossa ohi). Samoin kuin yleensä ihmishahmot. Toisaalta tutkimus kertoo myös, että vain 25% kirjanostajista valitsee kirjaa koskaan kannen perusteella. Tärkeämpää on takakansiteksti.

Avajaisseremoniassa tupa oli kutakuinkin täynnä ja Steve ja Brian toivottivat kaikki tervetulleiksi. Pienenä ilmoitusluonteisena seikkana mainittiin ohjelmalisäys lauantaille klo 19:45, jolloin pääsalissa pääsisi katsomaan erään tv-sarjan uuden kauden avajaisjaksoa. Tätä olinkin hieman odotellut.

Avajaisten jälkeen kävin kuuntelemassa Gender Boxes in the Game of Thrones -keskustelua, johon yllätysvieraana ilmestyi tv-sarjan Syrio Forel, Miltos Yerolemou (vas.). Muut keskustelijat olivat Laurie Mann, Susan Bartholomew, Phil "theMountainGoat" Lowles ja K.J. Lane. Keskustelussa tuli esille useita näkemyksiä sukupuolirooleista ja niiden rikkomisesta sarjassa ja yleisö osallistui keskusteluun innokkaasti. Kirjojen ja tv-sarjan erot huomioitiin, vaikka selvästikin keskustelu keskittyi tv-sarjan hahmoihin, jotka poikkeavat useilta osin kirjasarjasta. Viikonlopun aikana tuli ilmi, että mm. Sansa lähtee tv-sarjassa eri kehityslinjalle kuin kirjassa, eikä näyttelijä aio enää lukea kirjoja, jottei ne häiritse hänen käsikirjoituksen tulkintaa.

Science Fact: Living In A Cyberpunk World päätti perjantai-illan. Legend Gerryn, Brian Nisbetin, Siobhán McKennan, Chuck Codyn ja Charlie Strossin keskustelusta en muista juuri mitään muuta kuin Strossin infodumppaukset / esitelmöinnit, jotka olivat minulle hieman liikaa myöhäisenä ajankohtana.

Lauantaina Mocking the Monoglots: Untranslated Hidden Gems -paneelissa keskusteltiin käännöksistä sekä kääntämistä vailla olevista teoksista. Mukana oli useampi kääntäjä, sekä Sapkowski, jonka tuotantoa on käännetty lukuisille kielille. Esille tuli monia kiinnostavia kirjailijoita, suomalaisista mm. Irmelin Sandman Lilius ja Salla Simukka. Kuvassa: Mihaela Marija Perkovic, Cheryl Morgan, Ylva Spångberg, Andrzej Sapkowski, Ula Kapala ja Regina Kanyu Wang.

Kuuntelin useamman Sheridan Le Fanuun liittyvän ohjelman, joissa käytiin läpi hänen elämäänsä ja tuotantoaan yleisesti (Jim Rockhill), sekä vertailtiin hänen vampyyritarinaansa Carmillaa Draculaan. Näyttelijä Robert Lloyd Parry luki omassa ohjelmassaan ääneen Dubliniin sijoittuvan kummitustarinan The Familiar. Tutustuin ennen Shamrokonia Le Fanun suomennettuun tuotantoon Carmilla ja muita kertomuksia -kokoelmasta ja luin englanniksi lisäksi muutamia muita novelleja Ghostly Tales -kokoelmasta sekä aloittelin Uncle Silas -kirjaa, jotta en olisi ihan ummikko ohjelmia seuratessa. Oli hienoa, että Irlannin euroconissa oli järjestetty tiivis paketti paikallisesta kirjailijasta (kotim. kunniavieraiden lisäksi). Liekö tämä ihan yleinen trendi euroconeissa.

Seanan McGuire/Mira Grant ei kuulu kirjailijoihin, joiden teoksista erityisemmin pitäisin. Kävin kuitenkin kuuntelemassa osan hänen kunniavierashaastattelustaan. McGuire on vilkas esiintyjä ja puhuja, jolla on välillä todella hauskoja juttuja. Jo nähtyjen videohaastattelujen perusteella minua vain on ärsyttänyt hänen tapansa puhua välillä kuin pikkulapsi tai näsäviisas 13-vuotias. Nämä piirteet tulivat esille Shamrokonissakin. Grantin Deadlinea (arvostelu) lukiessa ihmettelin mahtaako kirjailijalla olla jokin fiksaatio erääseen juomaan, ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, sain vahvistuksen, että on. McGuire esiintyi soittajien kera musiikillisessa ohjelmassakin, tosin kävin vain pikaisesti vilkaisemassa harjoituksia.

Peaceful Science Fictionissa Ian Watson, Carrie Vaughn ja Paul Anthony Shortt pohdiskelivat väkivallan ja sotien esiintymistä genressä ja löytyykö sf:sta kirjallisuutta, joka on pasifistista, eikä tarinassa tukeuduta sotilaalliseen konfliktiin. Keskustelu oli jotenkin puolinaista, vaikka esimerkkejä löytyikin, mutta otanta oli suppea, eikä naiskirjailijoita juurikaan tullut esille.

Conissa oli luonnollisesti erilaisia cosplay-asusteitakin nähtävissä. Alla muutamia poseerauskuvia.

Lauantai-illan huipennus minulle oli Doctor Whon uuden kauden avajaisjakso ja Peter Capaldin ensiesiintyminen tohtorina. Jaksoa katsottiin porukalla suuressa salissa valkokankaalta ja yleisesti vaikutti siltä, että vitsit puri ja yleisö piti näkemästään. Minä ainakin pidin ja jännityksellä odottamani Capaldi onnistui vakuuttamaan. Saa nähdä miten käsikirjoitukset tästä eteenpäin tarinaa vievät.

Kävin pikaisesti kuuntelemassa lauantai-illan päätteeksi vielä "All This is True Because It Rhymes" -keskustelun ennustuksista fantasiassa sekä letkeää jutustelua kehnoista sokkotreffi-hahmoista, mutta ensin mainitusta en enää muista mitään ja jälkimmäinen ei oikein jaksanut naurattaa, kun suuri osa hahmoista tuli jostain muusta kuin kirjallisuudesta, enkä tunnistanut juurikaan nimiä. Taisinpa olla vielä jopa Doctor Who -fiiliksissä.

Sunnuntaina aamukymmeneltä oli kunniavieraiden nimikirjoitustilaisuus, ja minulla oli mukanani muutama kirja Noituri-sarjasta Sapkowskin nimmaria varten. Sapkowski tuli paikalle, puhui pääosin itsekseen voimakkaasti murtaen englantia, ja mieleen jäi hänen varoituksensa vettä lasiin kaataessa, ettei sitä pitäisi juoda, sillä kalat naivat siinä (W.C. Fields). Kirjailija tunnisti heti ja naurahti (ilahtuneena, oletan) nähdessään suomalaiset painokset.

Puolen päivän aikaan Sapkowski oli siirtynyt havaittavasti vettä vahvempiin juomiin. Sapkowski on ajoittain nauravainen ja on harmi, että hän joutui puhumaan vieraalla kielellä, sillä se vei terän pois siitä mitä hänellä oli sanottavaa. Eipä juuri käynyt kateeksi haastattelijaa (Steve), sillä kirjailija vastasi kysymyksiin lyhyesti muutamilla sanoilla tai puhui jostain ihan muusta kuin mitä kysyttiin. Hän piti myös luovia taukoja puheessaan, eikä haastattelija tiennyt joko puhe oli loppunut vai jatkuiko vielä. Sapkowski ei ole tyytyväinen siihen, että sarja on englanniksi nimeltään The Witcher, vaan hänen mielestään sen pitäisi olla The Hexer. Hän on itsekin toiminut kääntäjänä, ja kääntänyt mm. Aldissin, Zelaznyn ja Ellisonin novelleja puolaksi.

Haastattelija otti yleisön mukaan varhaisessa vaiheessa. Eturivissä istui joukko henkilöitä, joista yksi kysyi rehvastelevan tyyliseltä Sapkowskilta, oliko tämä todellakin sitä mieltä, mitä on aiemmin sanonut, että uusin Noituri-kirja (mainitsi puolankielisen nimen) edustaa sarjan parasta antia, mihin Sapkowski vastasi myöntävästi ja ehdottomasti näin olevan. Silloin koko eturivin ryhmä nousi ylös ja lähti salista. En tiedä oliko kyseessä jokin mielenosoitus, vai mitä ihmettä, mutta Sapkowski näytti loukkaantuneelta ja haastattelija hyvin hämmentyneeltä. Keskustelu jatkui asialinjalla ja kirjailijalle esitettiin useita kysymyksiä, joihin hän vastasi omalla tyylillään. Monia samoja asioita löytyy Tähtivaeltajan 2/2014 Sapkowski-jutusta. Kannattaa lukea. Sapkowski sanoi ihailevansa maanmiehensä Stanislaw Lemin tuotantoa, mutta kritisoi kovin sanoin tätä science fictionin hylkäämisestä. Hänen mielestään sf/f-lukijat ovat kirjallisuuden lukijoiden kermaa. Sapkowski mainitsi pariin otteeseen olevansa vaikuttunut mm. israelilaisen Lavie Tidharin teoksista. Muiden kirjailijoiden nimistä en valitettavasti saanut selvää. Sapkowski ei vastannut kysymykseen onko uusia Geralt-tarinoita tulossa, sanoi sopimuksen kieltävän puhumisen (mitä se nyt sitten tarkoittaneekaan, saattoi koskea tekeillä olevaa elokuvaa?). Jouduin poistumaan haastattelusta noin tunnin jälkeen lentokentälle.

Kaiken kaikkiaan Shamrokon oli onnistunut con, järjestelyt pelitti, ohjelma oli kiinnostavaa ja tunnelma hyvä. Hyvä osoitus irlantilaisen fandomin osaamisesta.

Loncon 2014 -raportti

Ensimmäinen worldconini, Loncon3, on takana. Kuten odotettavissa oli, ohjelmaa oli tarjolla enemmän kuin tarpeeksi ja välillä piti ehtiä myös syömään ja nukkumaan. Saavuin Lontooseen perjantaina, joten torstain ohjelmat jäi näkemättä ja perjantainakin meni aikaa kiertelyyn ja ihmettelyyn. Ehdin pistäytyä kuuntelemassa Robin Hobbin, K.A. Laityn, Marike Nijkampin, Lynda Ruckerin ja Gillian Polackin jutustelua fantasiasta ja keskiaikaisuudesta ja hakea nimikirjoituksen Pierre Peveliltä, minkä vuoksi olin raahannut Kardinaalin miekat (arvostelu) mukanani. Pevel oli otettu suomalaisesta painoksesta ja antoi minulle nimmarin lisäksi pienen paperikukkasen. (Klikkaamalla kuvia saa suuremmaksi)

Intialaisen ruuan jälkeen kävin suuressa auditoriossa kuuntelemassa London Symphony, Royal Philharmonic ja London Philharmonic -orkestereista koostetun Worldcon Philharmonic Orchestran konsertin, jossa vierailevana tähtenä esiintyi upeaääninen sopraano Sarah Fox. Ohjelmaan kuului sovituksia elokuva- ja pelimusiikeista, kuin myös klassikkoja joita on aikanaan pidetty "tulevaisuuden musiikkina". Mukana olivat John Williamsin Superman ja Star Wars, Grainerin ja Goldin Doctor Who -teema (tietysti!), Dvořák, Shimomuran Kingdom Hearts, Star Trek, Ives, Stravinsky ja Holstin Mars ja Jupiter. Suurimman vaikutuksen teki sovitus Tan Dun Crouching Tiger Conserton The Eternal Vowsta, joka selloineen hiipi piilotettuun sielun sopukkaan ja kantoi pois todellisuudesta. Käsittämättömän upea esitys! (Aavistuksen mistä puhun saa kuuntelemalla YouTubesta: Tan Dun: The Eternal Vow). LonConin kunniavieras Iain M. Banks ei tunnetusta syystä itse ollut läsnä, mutta hänen kunniakseen oli mukana runsaasti ohjelmaa ja myös konsertissa kuultiin Gary Lloydin In Memoriam-sävellys The Bridge, Banksin samannimiseen kirjaan pohjautuen.

Lauantaiaamu alkoi kolmituntisella vuorolla Helsinki in 2017 -bidpöydän ääressä, jossa pyrittiin antamaan tietoa kaikille haluaville aikeista saada worldcon Helsinkiin vuonna 2017 (tiedon lisäksi jaettiin mm. karkkia ja otettiin valokuvia). Ilahduttavasti ihmiset olivat kiinnostuneita ja tunnelma oli rento ja hauska. Samassa yhteydessä mainostettiin myös naapureiden kanssa Archipelaconia, johon Lonconissa varmistui kolmanneksi kunniavieraaksi George R.R. Martin. Helsinki-tiimiä ja pohjoismaista fandomia on pakko ihailla innostuksesta ja yhteistyöstä.

Kuvauksesta päätellen ajattelin, että Being a Fan of Problematic Things olisi voinut olla kiinnostavakin paneelikeskustelu siitä, miten suhtautua jos kirjailija/käsikirjoittaja osoittautuu seksistiseksi, homofoobikoksi, äärijoksikin, jne, mutta silti hänen teoksistaan on pitänyt ja haluaisi yhä pitää. No, kyllähän jokainen keskustelija löysi jotain ongelmallisia asioita ja niistä sitten puhuttiin yleisellä tasolla, mutta koko ajan oli tunne, ettei päästä asian ytimeen. Ehkä aihe on vaikea. Toisaalta, puolet ajasta en edes kuullut mistä puhuttiin. Äänentoisto oli surkea ja porukat joutuivat toistuvasti pyytämään panelisteja joko puhumaan kovemmalla äänellä tai edes mikrofoniin. Turhaan. Tämän jälkeen olikin vuorossa pitkä, pitkä, pitkä, pitkä jonotus Tim Powersin Anubiksen portit -kirjaan (arvostelu) pohjautuvaan teatteriesitykseen, jonka ensi-ilta oli Lonconissa. Kirja on mitä mainioin ja odotukset olivat korkealla. Halukkaita esitykseen riitti ja välillä epäilytti mahtuvatko kaikki halukkaat sisälle saliin. Taisi mahtua (alla kuva yleisöstä ja lavasta). Esitys osoittautui kuitenkin pettymykseksi ja ensimmäisen puolen tunnin sisällä kävi tasainen virta salista ulos. Itse luovutin reilun puolen tunnin jälkeen ja kiertelin ympäriinsä esittelyjen ja myyntipöytien parissa.

Näytillä oli muutamia teoksia, jotka perustuvat Iain Banksin kirjoihin. Banksin tuotantoa tuntevat tunnistanevat mistä on kyse (kuvat alla). Myös Megan Lindholmin (aka Robin Hobb) Wizard of the Pigeons oli saanut oman tilansa ja muutamia muistopenkkejä oli siellä täällä, mm. Diana Wynne Jonesille. Olipa paikalla myös eläviä kyyhkyjä omistajineen.

Vastaan tuli myös pari dalekia, joista toinen soitti kaikkea muuta kuin tuhoamista enteilevää letkeää havaijilaismusakkia.

Näyttelyssä oli hieno dystopinen pienoismalli, pelottava robotti ja nukkeasetelma (jotka liittyvät johonkin mitä en tunnista). Käytävillä törmäsi cosplay-asuihin (ja Patrick Rothfussiin, joka ei ollut cosplayasussa) ja viheriöllä taisteltiin viimeiseen mieheen/naiseen saakka.

Kiertelyn jälkeen olin jälleen jonossa noin 20 minuuttia ennen esitystä. Yritys oli kova päästä katsomaan paneelikeskustelua, jossa olivat sekä Robin Hobb että Patrick Rothfuss, mutta niin kävi, että alle kymmenen ihmisen päässä sali täyttyi, enkä päässyt sisälle. Ensimmäinen opittava asia worldconissa: jos haluat suosittuihin ohjelmiin, varaudu tulemaan jonottamaan paikkaa vähintään puoli tuntia aikaisemmin. Minusta oli käsittämätöntä, että kaksi vetovoimaista kirjailijaa pistetään paneeliin kohtalaisen pieneen saliin. Tykkäsin kyttyrää, mutta ei auttanut kuin mennä kohti uusi haasteita. Meet the New King, Same As the Old King -paneelin jonossa olinkin sitten jo ajoissa ja pääsin kuuntelemaan Juliet E. McKennaa, Joe Abercrombieta, Delia Shermania, Peter V. Brettiä ja Rjurik Davidsonia. Keskustelussa lähestyttiin humoristisesti monarkistista fantasiaa, ja pohdittiin fantasioissa usein esiintyviä kuninkaallisia sekä aatelisia ja myös miksi yleensä niin taitavat velhot eivät käytä kykyjään esimerkiksi kunnon viemaröintijärjestelmän loihtimiseen. Jälleen kerran totesin Abercrombien ja McKennan olevan loistokkaita esiintyjiä, jotka olisi mukava saada Suomeenkin käymään.

Ilta päättyi naamiaiskilpailuun, jossa osallistujat esittelivät asunsa pienimuotoisella esityksellä. Hienoja asusteita oli mukana ja alla kuvia osasta niistä.

Sunnuntaina odotellessani uutista vuoden 2016 worldcon-paikan valinnasta (Kansas City) kävin kuuntelemassa Geoengineering – threat or salvation? -esityksen, joka oli tiedekategoriassa (ilmastonmuutos). Esitys ei oikein tyydyttänyt, sillä Francis Pope halusi jostain syystä ylistää erään tiedemiehen ja jonkun täysin tuntemattoman brittilordin sanomisia, eikä henkilöpalvontakultti ole koskaan oikein iskenyt minuun, vaikka itsekin arvostan joitain tiedemaailman esikuvia (myönnettäköön tässä heti Marie Curie). Aihe herätti keskustelua, sillä joukossa oli selvästikin joitain asiaa tuntevia ja mielipiteitä omaavia henkilöitä läsnä. Becoming Historyssa Peter Higgins, Elizabeth Hand, Graham Sleight, John Clute ja Christopher Priest keskustelivat Kate Atkinsonin Life After Life -kirjan (arvostelu) pohjalta fantasian ja lähihistorian yhteensopivuutta. Myös Priest, Higgins ja Hand ovat viimeisissä kirjoissaan sijoittaneet tarinansa 1900-luvun historiallisten tapahtumien sekaan. Keskustelu oli mielenkiintoinen, vaikka aluksi mikrofonien äänentoisto ja salin istuinjärjestely siten, ettei panelisteja juuri keskiosasta tai takaa nähnyt, olivat pilata koko homman. Clute kuitenkin pelasti keskustelun ehdottamalla, että jokainen puhuja nousee aina seisomaan, niin kaikki näkevät heidät. Yleisö taputti. Pisteitä Clutelle.

 Elizabeth Hand ja John Clute

 Peter Higgins ja Christopher Priest

Sitten taas pikaisesti jonottamaan, tällä kertaa Robin Hobbin haastatteluun, ja pääsinkin kohtalaisen eteen istumaan. Jane Johnson haastatteli ja Hobb vastaili. Aluksi käytiin läpi hieman kirjailijan henkilökohtaista taustaa, ja sitten lähinnä hänen Hobbina kirjoittamiaan teoksia ja luomiaan hahmoja. Hobb on omalla tavallaan enigmaattinen henkilö, mutta hänen vastauksistaan huokuu elämänkokemus ja viisaus. Olen todella iloinen, että oli vihdoin mahdollisuus nähdä hänet ihan elävältä. On se erilaista kuin nähdä videohaastattelu.

SF and the English Summerissa Jo Waltonin, Christopher Priestin ja Caroline Mullanin oli tarkoitus keskustella prof. Euan G. Nisbetin kera perinteisestä englantilaisesta säästä, sen näkyvyydestä ja roolista fantasiakirjallisuudessa sekä ilmastonmuutoksesta liittyen aiheeseen. Säästä puhuttiinkin, mutta tämä oli jälleen keskustelu, missä harhailtiin ihan muissa maissa kuin Englannissa, eikä asian ydintä tuntunut oikein löytyvän, vaikka esim. Priestin The Adjacentissakin (arvostelu) on taustalla melkoiset ilmastolliset muutokset Britteinsaarilla, ja niistäkin olisi voinut jotain jutun juurta saada aikaiseksi. Tulipahan kuunneltua, odotin kyllä enemmän.

The Darkening Garden -paneeliin menin ihan ja vain Lisa Tuttlen vuoksi. Olin missannut kaikki hänen tähän astiset ohjelmansa ja halusin edes yhden nähdä ja pyytää nimmarin kirjaan, jota olin raahannut kolme päivää mukanani odottaen tilaisuutta. Tuttle ei ollut järjestetyissä nimikirjoitustilaisuuksissa mukana. Paneelissa keskusteltiin John Cluten The Darkening Garden: A Short Lexicon of Horror -kirjan pohjalta kauhugenren neljästä vaiheesta (sighting, thickening, revel, aftermath), niiden seuraamisesta ja poikkeamisista tyylilajissa. Tuttlen lisäksi keskustelijoina olivat Paul March-Russell, Paul Kincaid, Helen Marshall ja Nina Allan, joista viimeisin osoittautui omaperäisine mielipiteineen selkeäksi ja suorasanaiseksi argumentoijaksi. Myös Tuttle oli positiivinen yllätys keskustelijana. Äänentoistokin toimi loistavasti. Ja sain Tuttlelta nimmarin lentävän lauseen ja siipien kera Windhaven-kirjaan, joka on hänen yhteistyöteoksensa George R.R. Martinin kanssa. Wheee.

Nina Allan ja Lisa Tuttle

Sunnuntain päätti Hugo-gaala, joka veti paljon porukkaa, mutta tyhjiäkin paikkoja sivustoilla oli vielä jäljellä. Gaala sujui hyvin, oli juonnoltaan onnistunut, eikä kukaan pitänyt ylipitkiä muistelopuheita tai kertonut vitsejä, joita vain sisäpiiriläiset ymmärtävät. Palkinnot tuntuivat menevän oikeisiin osoitteisiin yleisön reaktioista päätellen. Gaalan jälkeen tapasin vielä Westeros.orgin Elion ja Lindan ensimmäistä kertaa livenä, vaikka muuten olemme olleet tekemisissä toistemme kanssa harvakseltaan jo kahdeksan vuoden ajan. Westeros kokosi kasaan aikoinaan The Ring of Ice and Firen, johon myös oma Tulen ja jään laulu -fanisivustoni kuului.

Hugo-palkitut yhteiskuvassa

Cory Doctorow ja Dan Weiss & David Benioff

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niinpä sunnuntai oli worldconini viimeinen päivä. Oli ehdottomasti kokemisen arvoinen tilaisuus, ja vaikka tekniikka välillä pettikin aiheuttaen harmistusta ja paneelien pituudet olivat mitä sattuu, eikä välillä ehtinyt jonottamaan tarpeeksi ajoissa joihinkin ohjelmiin, paljon enemmän jäi vaa’assa positiiviselle puolelle. Iso osa siitä oli suomalaisen fandominkin ansiota. Kaksi seuraavaa worldconia onkin sitten Pohjois-Amerikassa, ja epäilen, ettei niihin tule lähdettyä. Kannatusjäsenyys on toki jo Sasquaniin hankittu ja ehdottomasti aion äänestää ensi vuonna Helsinkiä vuoden 2017 worldcon-paikaksi. Ehkä siitä tulee worldconini nro 2.