Akkadit ovat paimentolaiskansaa, jotka elävät luonnon keskellä ja ehdoilla. Heidän maailmassaan henkiolennoilla ja myyteillä on merkittävä vaikutus ihmisen toimintoihin, maailmaa hallitsevat miespuoleinen jumala Kummelake ja naispuoleinen Axeki. Shamaanimiehet, angakokit, toimivat linkkeinä henkisen ja maallisen välillä. Miehillä ja naisilla on omat roolinsa ja perinteensä ja elämisen säännöt ovat tiukat niiden suhteen. Tähän maailmaan syntyy tyttö, Anaché, jonka kohtalo vie poikkeaville kulkemattomille poluille. Tultuaan naiseksi Anachén koettelemukset ovat vasta alussa ja niihin nivoutuu laajempikin tulevaisuus kuin yhden yksilön.
Jotkut kirjat yksinkertaisesti vain viehättävät ja Anaché on juuri sellainen kirja. Se on karun kaunis ja ankara kuvaus patriarkaarisesta yhteisöstä, jossa joudutaan etsimään tie sukupuolten väliseen tasapainoiseen elämään, niin maallisella kuin henkiselläkin tasolla. Se on myös erilainen tytön kasvutarina ja hienoa kuvausta paimentolaiskansan arkielämän askareista aina lampaiden ja hevosten kasvatuksesta kasvien hyödyntämiseen ja vuodenaikojen vaikutuksesta elämän rutiinien kulkuun. Tarinan ympäristön yksityiskohtien uskottavuus luo tasapainoa voimakkaalle henkimaailman vaikutukselle. Jumalat ja henkiolennot pysyvät vaikutuksestaan huolimatta kuitenkin onnistuneesti salaperäisen etäisinä ja eteerisinä.
Yritin lukiessa sijoittaa tarinaa ajallisesti johonkin kauteen, mutta en saanut ihan tarkkaa kiinnekohtaa, mikä jäi vaivaamaan. Kirjoitettua historiaa tai tietoa tarinassa ei kuitenkaan tunnu olevan (tai en huomannut sitä kuvattavan olevan), merkkejä kylläkin. Kirjan mainostekstissä väitetään, ettei Anaché "muistuta mitään ennen lukemaasi", mikä pisti hieman ärsyttämään yleistävyydellään. Anachésta nimittäin ainakin minun mieleeni nousi ajoittain useampikin shamaaneihin liittyvä tarina, mm. paleofiktion puolelta Pekka Halosen Peuraheimo (arvostelu) ja Samuli Antilan Kirveenkantajat (arvostelu), mutta erityisesti Megan Lindholmin naisen ja poikkeuksellisen yksilön asemaan alkuperäiskansan keskuudessa liittyvä kaksiosainen The Reindeer People / Wolf’s Brother (jotka haluan palavasti lukea uudelleen). Kaikki ovat toki omannäköisiään ja erottuvia tarinoita, mutta yksityiskohtia yhdistäviä mielikuvia nousi vääjäämättömästi. Anachélle lisäpisteitä näihin nähden voi kuitenkin antaa erilaisesta seksuaalisuuden lähestymisestä.
Päähenkilön vahvuus ja omaehtoisuus on nuortenkirjaan varsin sopiva, vaikka usein toivonkin hahmossa olevan sellaista ristiriitaisuutta, mikä tekee siitä rosoisemman ja ehkä uskottavammankin. Anachéssa ei sellaista rosoisuutta ole, mutta hän on sen verran miellyttävän lähestyttävä ja samaistuttava hahmo, ettei sitä voi kovin miinuksenakaan pitää. Pidin kirjan lopusta paljon ja voisin kuvitella monia samaan maailmaan sijoittuvia tulevia tarinoita, jotka lukisin kiinnostuneena, jos kirjailija niitä kirjoittaisi. Jonain päivänä tartun vielä Arraankin. Suosittelen Anachéa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!