maanantai 9. joulukuuta 2013

Michael Moorcock: Leviatan maan päällä

Oswald Bastablen seikkailut ajan virroissa jatkuvat Michael Moorcockin Leviatan maan päällä -teoksessa (The Land Leviathan, 1974) siitä mihin Ilmojen sotaherrassa (arvostelu) jäätiin. Epäilyistäni huolimatta ykkösosa sai jatkoa suomeksi yllättävän nopeasti jo samana vuonna ja Oswald Bastable -sarjan kolmas osa, Teräksinen tsaari (työnimi) on luvassa sekin jo ensi vuonna.

Kirjailija Moorcock löytää isoisänsä kassakaapista vanhan käsikirjoituksen, jossa pappa-Moorcock kertoo aikeistaan etsiä salaperäisesti kadonnut Bastable käsiinsä. Hänen yrityksensä saada Bastablen aiempi tarina ajassa matkaamisesta myydyksi kustantajille on epäonnistunut ja vienyt häneltä selväjärkisen mainettakin. Moorcock vanhempi päätyy epävakaaseen Kiinaan, kohtaa Una Perssonin ja saa tältä uuden Bastablen jättämän kertomuksen tapahtumistaan katoamisen jälkeen.

Pyrkiessään takaisin omaan aikaansa, Oswald päätyy vaihtoehtoiseen 1900-luvun alkuun, joka poikkeaa hänen omastaan edistyksellisten 1800-luvun lopulla tehtyjen keksintöjen ansiosta. Vaikka teknologioiden on ollut tarkoitus olla ihmiskunnan hyväksi, ne ovat saaneet kansakunnat ajautumaan julmaan biologiseen sodankäyntiin. Englannissa kärsitään yhä karmeista sairauksista ja laajat maa-alueet ovat asuinkelvottomia ja terveydelle vaarallisia. Bastable päätyy Etelä-Afrikkaan eli Bantustaniin, utopiavaltioon, jossa ihmiset elävät sovussa ja rauhassa ihonväriin ja sukupuoleen katsomatta, johtajanaan presidentti Gandhi. Bastable kokee maan Eedenin puutarhana. Mutta Bantustanillakin on uhkansa, Mustaksi Attilaksi kutsuttu kenraali Hood, jonka käsitykset maailman rauhan ja tasapainon saamiseksi ja ylläpitämiseksi ovat toisenlaiset kuin Gandhilla. Hänen suunnitelmiensa toteuttamista varten on luotu valtava sotakone, maanpäällinen Leviatan, eikä Bastable välty osallistumasta Hoodin aikeisiin.

Leviatan maan päällä vaikuttaa tasaisemmalta tarinalta kuin edeltäjänsä, vaikka sekin sisältää osiokokonaisuuksia. Kirjassa on jälleen poliittissosiaalista pohdintaa, mutta imperialismin sijaan tällä kertaa erityisesti rotuasiat saavat suuren roolin. Kirjan omistuskirjoituksesta voi päätellä Mustan Attilan esikuvat. Gandhin johtama Bantustan tuntuu todelliselta utopialta, sellaiselta joka saattaisi kestääkin. Kirjailija on ironisesti sijoittanut utopisen valtionsa 70-luvun alussa voimallisesti apartheid-politiikan hallitsemaan Etelä-Afrikkaan, käyttäen nimenä rotuerottelun maa-aluejakoa. Bastable kertoo tarinassaan omista ristiriitaisista tuntemuksista Mustan Attilan suunnitelmia kohtaan verraten niitä kansanmurhaan, mutta tuntuu löytävän aatteen tekojen takaa. Una Persson on Attilan mukana, mutta samoin kuin Bastablella, on hänenkin idealisminsa ja hyväksyntänsä koetuksella. Amerikan mantereelle sijoittuva osa tarinasta ontuu minun lukukokemuksessani, sillä siinä on liikaa selittämistä ja asian puolustelua, kantilta jos toiseltakin. Ehkä myös tahatonta mustavalkoisuutta. Moorcock on halunnut tuoda esille Mustan Attilan todellisen minän, joka pyrkii päämääräänsä samalla palolla kuin Gandhikin omaansa erilaisella taktiikalla.

Olisin mielelläni lukenut kirjaa seikkailukertomuksena, sillä siinä on paljon seikkailullisia aineksia ja steampunk-maailman kiehtovia tunnusmerkkejä. Valitettavasti en pystynyt siihen koko aikaa, vaan jumituin kannanottoihin. Poiketen maailmanlopun edellä elävistä, huvitteluun keskittyvistä Viimeisten aikojen valtiaista, joilla ei ole minkäänlaista kiintopistettä tai vakavasti otettavaa päämäärää, näyttävät Oswald Bastablen aikaseikkailut pakottavan päähenkilönsä osallistumaan "maailmanlopun" tyyppisiin ihmisen aiheuttamiin konflikteihin, joita ohjaa poliittiset ja aatteelliset suurvirtaukset. Ilmeisesti samaa on odotettavissa kolmannessa The Steel Tsarissakin. En yleensä kiinnitä huomiota paljoakaan suomennokseen, ellei siinä jokin oikeasti häiritse lukukeskittymistä. Leviatanissa on hetkittäin kankeita kohtia, useita minä-toistoja, jotka vaikuttivat rytmiin.

Vaikka liiallinen aatteellisuus ajoittain häiritsikin minua, niin silti Leviatan maan päällä imi mukaansa. Pidin kirjasta enemmän kuin Ilmojen sotaherrasta ja muutamat kohdat aikamatkailuun tai ajan virrassa kulkemiseen liittyen kihersivät. Voi kumpa kirjailija olisi keskittynyt enemmän niiden pohdintaan. Una Perssonin rooli aikavirroissa alkaa ehkä jo hieman hahmottua, mutta kärsimättömänä päätin tutustua Jerry Cornelius -sarjaan ja Una Perssonin nimikkokirjaan saadakseni lisää tietoa. Teräksistä tsaaria odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...