Ender's Game ja Hobitti - Smaugin autioittama maa -elokuvat

Jälleen on katsottu pari kirjoihin perustuvaa elokuvaa, kumpainenkin jopa kahteen kertaan.

Ender’s Gamen luin puolisentoista vuotta sitten uudelleen ihan vain elokuvan tulemisen vuoksi, ja oli hyvä että luin, sillä kirjasta oli yllättävän paljon mielessä leffan katseluhetkellä. Kirja ei vakuuttanut minua täysin, vaikka pidinkin siitä enemmän kuin reilu vuosikymmen aiemmin. Se herätti kuitenkin pohdintaa, kun taas elokuva meni ilman sen kummemmin syvempiä luotauksia. Leffasta jäi hieman meh-olo. Kyllähän sen katsoi ja alkuperäisteoksen tunnisti kaikkinensa tapahtumista, mutta liekö johtui joistain aikuisnäyttelijöistä (tarkoittaa lähinnä Harrison Fordia), koskapa en löytänyt elokuvasta vuorovaikutteista tunnelmaa. Asa Butterfield Ender Wiggininä on kuitenkin vakuuttava, kirjahahmoaan vanhempi versio.

Olin tyytyväinen, että Enderin sisarusten Valentinen ja Peterin roolit oli jätetty vähemmälle, sillä kirjassakaan en ollut heidän osioistaan niin kiinnostunut kuin itse Enderin. Ender's Shadow -kirjasta en löytänyt suoria viitteitä, joten ilmeisesti sitä ei ole käytetty leffan lähdeteoksena tai olen autuaasti unohtanut yksityiskohdat. Hyvä niin. Kirja on huono. Bean oli tietenkin mukana ja mielestäni onnistuneena hahmona sen mielikuvan mukaan, mikä minulle on hänestä syntynyt, itseriittoinen, mutta selkeästi sivuhahmo. Kaiken kaikkiaan, visuaalinen, mutta hieman mitäänsanomaton leffana, ei wow-elämyksiä, mutta ehkä elokuva herättää enemmän tuntemuksia sellaiselle, joka todella pitää kirjasta.

Hobitti - Smaugin autioittama maa sitten herätti minussakin erilaisia tuntemuksia. Kävin yönäytöksessä katsomassa 3D HFR -version ja seuraavana iltana eli eilen 2D-version. Kuten ensimmäisen leffankin kohdalla, myös tällä kertaa pidin enemmän 3D:stä, joka oli muuten parantunut laadultaan. Ja pidin elokuvastakin kokonaisuutena. Se on railakasta seikkailua, tukalia tilanteita toinen toisensa jälkeen. Mutta tällä kertaa en pystynyt sopeutumaan kaikkiin muutoksiin yhtä ongelmattomasti, sen verran reilulla kädellä Peter Jackson on Hobitti eli Sinne ja takaisin -kirjan tarinaa (arvostelu) muunnellut. Tauriel ei ole hassumpi lisäys upeine taistelutaitoineen, mutta kolmiodraaman kehittely hänen ja parin miespuoleisen hahmon välille on turhaa. Ei elokuva sitä tarvi (ei tarvi, vaikka mitä olisi seuraavassa leffassa tulossa). Enkä käsitä ratkaisua, jossa matkalaiset hajautetaan toisistaan. Haltioista Thranduil oli vaikuttava, Legolas taas ei (anteeksi kaikki Legolas-fanit).

Smaug on Mahtava. Loistavasti toteutettu visuaalisesti, samoin kuin Erebor. Haukoin melkein henkeäni kullankimallus silmissäni. Kirjassa Smaug ei tehnyt vaikutusta, mutta elokuvassa teki. Tässä suhteessa Jacksonin tulkinta toi lisäarvoa. Sen sijaan Tuhat ja yksi tapaa tappaa örkki -intoilu oli puuduttavaa. 101 tapaa olisi riittänyt, minulle. Jälleen kerran Jackson on lisännyt myös alleviivaavia yhteyksiä Taru sormusten herrasta -elokuviin, minkä ymmärrän ja hyväksyn, mutta silti en ensimmäisellä katselukerralla varsinkaan jaksanut innostua liikaa Gandalfin osuuksista. Synkmetsä on hauskaa sekoilua ja Martin Freeman Bilbona varjopuolineen kumarruksen arvoinen. Bolgin naamataulua on mielenkiintoista katsella.

Hobitti - Smaugin autioittama maa tulee varmasti katsottua tulevaisuudessa vielä useampaan kertaan kotiruudulta. Leffassa on paljon pieniä yksityiskohtia, joita ei yhdellä tai kahdellakaan katselukerralla ehdi havainnoimaan. Niille, jotka vielä arpovat lähteäkö katsomaan elokuvaa teatterin kankaalta, voin vain sanoa: lähtekää! Smaug on Suuri!

I See Fire: