Siri Kolu: Pelko ihmisessä

Näin Siri Kolun Finnconissa viime kesänä Maailmankaikkeuden parhaat matkakohteet -paneelissa, jossa hän roolihahmossaan esitteli tulevan Pelko ihmisessä -kirjansa maailmaa matkakohteena värikkäällä ja innostavalla tavalla. Vaarnan Päiväunien salainen elämä -blogissa on seikkaperäinen raportti Helsingin kirjamessujen perjantailta, jossa hän kuvaa myös Siri Kolun esiintyjäpersoonaa karsimaattiseksi ja energiseksi. Raportin kommenteissa käydään lyhyesti keskustelua kirjailijoiden esiintymisestä ja sen vaikutuksesta siihen kiinnostummeko kirjoista. Kolun esiintyminen Finnconissa sai minut kiinnostumaan Pelko ihmisessä -kirjasta, minkä vuoksi hankin sen ekirjana ja luin. Mutta syntynyt mielikuvani kirjasta ei vastannut ihan lukemaani kirjaa.

P-influenssa on jakamassa maailmaa. 16-vuotias Pilvi on sairastunut ja hänet eristetään muiden sairastuneiden kanssa luolaan, jonne syntyy oma pienoisyhteiskunta, jolla ei juuri tunnu olevan tulevaisuutta, mutta joka yrittää selvitä mahdollisimman hyvin sillä mitä on. Luolia on paljon, jokaisessa oma joukkonsa sairastuneita. Sairastuneiden perheet leimataan maanpinnalla toisen luokan kansalaisiksi, mutta Pilvin veli Petri kapinoi siitä huolimatta, eikä suostu ajattelemaan siskonsa kadonneen iäksi, vaan haluaa pelastaa hänet. Tuomas, Pilvin entinen, kehittelee omia suurempia suunnitelmiaan ja Largo, Pilvin uusi luolaihastus, on hänkin salaperäinen.

PI, Pelko ihmisessä on vasta alku tarinalle. Siinä luodaan asetelmat, esitellään henkilöhahmot ja kerrotaan taustaa PI-epidemiasta, mutta säästeliäästi, jättäen nälkää tietää tarkemmin. En tiedä kuinka paljon tai tarkemmin tästä dystooppisesta maailmasta kirjailija aikoo kirjoittaa vielä jatkossa, mutta minulle juuri maailmankuvaus on se, mikä saisi palaamaan tarinaan uudestaan. Siitäkin huolimatta, että Finnconissa sain siitä alunperin erilaisen kuvan. Minulle syntyi matkakohde-paneelista subjektiivinen mielikuva (jota on vaikea kuvata), että luola on dynaamisesti vaarallinen paikka ja että vaarallisuus johtuu hahmoista, ei itse tilasta. Kirjassa tästä on vain alkuheijastus. Luolat itsessään ovat kiehtovia, olen käynyt kymmenissä niin luonnon muovaamissa kuin ihmisen tekemissäkin (mm. tippukiviluolissa, matala-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitusluolassa, maanalaisissa kaivoksissa) ja osaan kuvitella millaisia ne olisivat variaatioineen elinympäristöinä. Paikkana PI:n luolasta saa kohtalaisen käsityksen, varsinkin loppupuolella.

Kirjan sairastunut päähahmo Pilvi vertaa itseään heti alussa Anne Frankiin, joka johdattaakin tarkastelemaan tarinaa holokaustin pohjalta. Maailmassa on joukko ihmisiä, jotka eristetään, eikä ole tietoa mikä heidän lopullinen kohtalonsa on. Heidän perheensä leimataan ja esiintyy useita samanlaisia totuuden kieltämisen reaktioita, kuin todellisuudessakin toisen maailmansodan aikana. Osa johtuu peloista, osa käsittämättömästä naiiviudesta. Myös Pilvi eristettynä huomaa muuttuvansa paitsi fyysisesti myös henkisesti ja eriytyvänsä perheestään; tunne, jonka varmasti monet poikkeavia olosuhteita pitkään kokevat tuntevat. On kuitenkin myös kapinaliikettä, ei hyväksytä yhteiskunnan toimintaa kyseenalaistamatta. Mielestäni PI:stä löytyy hienosti ja ahdistavasti juuri sellainen maailma, joka on ollut todellisuutta, on todellisuutta ja voi tulevaisuudessakin olla todellisuutta.

Henkilöhahmot ovat se osa kirjaa, joka minulla tökkii. Petri erityisesti ei iskenyt lainkaan kertojahahmona ja Tuomaskin häiritsi jonkin verran. Lähinnä ongelmani liittyi käytettyyn kieleen. En yleensäkään ole kauhean innostunut suomalaisesta puhekielestä kirjallisuudessa ja tässä tapauksessa täytyy todeta, että olen myös iältäni väärää kohderyhmää. Tarinan kerrontarytmissä on omaleimaisuutta, mutta en ole varma toimivatko esim. kaikki lainaukset sellaiselle, jolle ne eivät luo mitään mielikuvaa alkuperäisteoksesta. Minulle ne eivät toimineet. Romantiikkapuoli ei kiinnosta minua ja niinpä Largon salaperäinen ihanuus (?) ei tee vaikutusta. Pilvi on hahmona ihan kiinnostava, mutta minua häiritsi kuinka nopeasti ja helposti hänen kohdallaan tapahtui asioita (joita en halua spoilata). Ehkä selityksiä saadaan kun tarina jatkuu.

Pelko ihmisessä ei sykähdyttänyt minua liiemmälti, mutta uskoisin sen silti purevan nuoriin ja nuoriin aikuisiin huomattavasti enemmän. Kirjassa on oivaltavia ja oivallisia yksityiskohtia, joiden vuoksi se mielestäni kannatti kuitenkin lukea.