Ollaan vuodessa 2075. Maan Kuussa asuu kolmisen miljoonaa ihmistä, jotka ovat rikollisia, poliittisia pakolaisia tai näiden jälkeläisiä. Maa on käyttänyt Lunaansa rangaistussiirtolana ja sinne on muodostunut rakenteellisesti löysähkö yhteiskunta, jossa naisia on vain murto-osa. Niinpä tämän vuoksi onkin syntynyt moniavioinen perinne ja naisilla on perheissä valtaa. Nuoressa yhteiskunnassa piilee kapinahenki ja halu päästä Maan päättäjien alaisuudesta itsenäiseksi kytee isonevalla liekillä. Tietokoneteknikko Mannie O'Kelly-Davis liittyy mukaan vallankumousliikkeeseen ilman suurempaa aatteen paloa, sillä hän on luonut ystävyyssuhteen Lunan järjestelmistä vastaavaan tietokoneeseen, joka on osoittautunut tekoälyksi. Sherlockin veljen Mycroft Holmesin mukaan Mikeksi ristitty tietokone valjastetaan mukaan itsenäisyystavoitteen salaiseen operaatioon, jonka professori Bernardo de la Paz ja Wyoming Knott organisoivat Mannien avustuksella. Vallankumousta ei kuitenkaan koskaan saavuteta ilmaiseksi.
Alle puolen välin harkitsin Kuu on julman keskeyttämistä. Pääasiallinen syy oli kieli, jonka tyylin koin ärsyttäväksi. Tuntui kuin olisin koko ajan lukenut vähättelevää tekstiä. Kuun asukkaita kutsutaan lunakeiksi ja maan asukkaita maakoiksi, mitkä mielessäni assosioituivat punikki ja venakko -tyylisiin halventaviin nimityksiin, vaikkakin hahmot käyttivät niitä itsestään. Tekstin joukossa on myös venäjän kieltä, mikä lisäsi juuri noihin sanoihin liittyviä mielleyhtymiä. Tytöttelyt ja joissain kohdin muutamat pojittelut nousivat myös tekstistä häiritsemään ja ”ei-tyhmä” -käsite riekkui ylilyönnin rajamailla. Päätin kuitenkin lukea kirjan loppuun, ja se kannatti, sillä loppu oli muusta kirjasta poiketen erinomainen. En ole lukenut Heinleinilta muita teoksia, mutta oletan, että Kuu on julman kieli on tarkoituksella mitä on. Se kuvaa rangaistussiirtola-yhteiskuntaa siinä missä juonen tapahtumat ja henkilöhahmokuvauksetkin tekstin sisäisesti. Sellaisena kieli on tulkittava vaikuttavaksi, mutta ei sitä silti ole yhtään sen helpompi sietää. Maa-Luna -asetelma tuo mieleen 1700-luvun lopun Britannian Australia-rangaistussiirtokunnan perustamisen.
Toinen seikka mikä minua kirjassa häiritsee on, että naiset kaikesta ihannoinnista ja valtakuvauksesta huolimatta jäävät useimpien 60/70-luvun science fiction -kirjojen naiskuvan tasolle. Naiset eivät ole aitoja, vaan kiiltokuvia. Moniaviollinen perhekäsitys on ollut varmaankin rohkeaa ja uutta kirjoitusajankohdalla, varsinkin kun vaikutti siltä, että perheen puolisoiden ikähaarukka on kohtalaisen suuri. Vaikka historiasta ja tietyistä keskiaikaan sijoittuvista fantasiakirjoista johtuen lapsien naittaminen nuorina onkin jo totuttanut eri aikakauden ajatusmaailmaan, niin Kuu on julmassa 14-vuotiaan lapsipuolison rintojen kuvailu tulevaisuuden maailmassa vaivaannuttaa. Heinleinille pitää antaa pisteitä kirjan rodullista monipuolisuudesta ja myös siitä, että päähenkilö on käsipuoli, mikä tekee hänestä osin ”pätevämmän” tekokäsineen. Kirjan poliittisissa tai idealistissa käsitteissa on nähtävissä aikakauden leimaa, ehkä jotain ennakoivaakin, mutta en jaksanut keskittyä ajatuksella siihen puoleen lukiessa. Realistinen anarkismi tuntui olevan ainakin professorin ideologia.
Kuu on julma on 60-luvulla varmasti ollut erilainen luettava kuin tänä päivänä, ja sen saamat kunnianosoitukset ovat ymmärrettäviä. Minulle vuonna 2013 kirja jätti ristiriitaisia, hieman negatiiviselle puolelle jääviä tuntemuksia. Näen kirjan merkityksen genreen ja varmastikin siihen tulee jatkossa verrattua monia teoksia. Tämä opus ei erityisemmin innoita tarttumaan muihin Heinleinin kirjoihin, mutta Hugo-lukutavoitelistassani on listattuna pari muutakin kirjailijan teosta, joten jossain vaiheessa tullee luettua lisää.
Päällimmäisenä minulle jäi kirjasta anarkismi, linja-avioliitot ja teksasilainen self-help -perinne. Kirjan julkaisemisen aikoihin moni entinen siirtomaa itsenäistyi tai halusi itsenäistyä. Itsenäisyyttä - ainakaan tasapuolista - ei anneta vaan se täytyy ottaa.
VastaaPoistaEn muista kielen ärsyttäneen tavattomasti, mutta Heinlein ei ole ehkä vahvimmillaan kirjoittaessaan ihmisistä. :-)
Muistaakseni Stranger in a Strange Land oli naiskuvineen vaikeampi ja palopuheineen tylsempi. Mutta SiaSL ei saanutkaan Hugoa.
Huomasin kieleen liittyen, että tulkintaani vaikutti myös suomennos, sillä esimerkiksi englanninkielinen termi Kuun asukkaille on looney, mikä herättää mielikuvia, mutta erilaisia kuin suomenkielinen lunakki. Sävy on joka tapauksessa sama.
PoistaHmmm, wikipedian mukaan SiaSL voitti Hugon 1962, mutta se ei kuitenkaan ole lukusuunnitelmissani (valitsin siltä vuodelta listalleni summamutikassa Simakin teoksen). Double Star (Panoksena tulevaisuus) ja Have Space Suit - Will Travel on tullut listattua, mutta harkitsen vielä vaihtoehtojakin.
Minulla varmaan alun kökköys vaikutti niin, että en pystynyt nollaamaan ärsytystäni ja luovutin henkisesti jo loppua kohti mentäessä enkä huomannut kirjassa enää mitään hyvää... mutta jos haluat lukea vielä hirveämmän Heinleinin niin Seitsemän miehen sota on sellainen :)
VastaaPoistaOdotas, harkitsen hetken haluanko... en. Kiitos suosituksesta tai varoituksesta.
PoistaHyvä analyysi, en ole lukenut teosta, mutta tämä scifi-genren kansi saa nostalgiset tunteet esiin. Luin joskus nuorempana paljonkin scifiä, ja vanhempanakin :)
VastaaPoistaKirjayhtymän scifi-kannet taitavat olla tosiaan kaikki saman tyylisiä mustapohjaisia. Näyttäisi kirjahyllyssä varmaankin ihan tyylikkäältä, jos olisi kerännyt kaikki julkaistut.
PoistaMinulla on kirjasta ihan positiiviset muistumat. Lukemisesta tosin on n 20 vuotta aikaa.
VastaaPoistaSen Stranger in a Strange Landin luin aika äskettäin. En suosittele. En todellakaan. Hiukset nousevat pystyyn, kun ajattelee että kirjasta on leikkaamaton versio, joka on 60 000 sana pidempi kuin julkaistu versio. Jos siitä julkaistusta versiosta olisi leikattu sellaiset toiset 60 000 sanaa pseudofilosofista hippisovinistista jaarittelua, niin kirja voisi olla hyvin lukemisen arvoinen. Ja sen kirjan naiskuva vasta mielenkiintoinen onkin. Muistaakseni kirjan mukaan kun naiset oikein kunnolla vapautuivat he ymmärtävät, että elämässä on luonnollisesti kaikkein tärkeintä riisua itsensa alasti ja olla kaunis.
Repesin tuolle lopulle. SiaSL tuskin tulee lukulistalleni missään vaiheessa, sen voin jo näiden kuvailujen perusteella sanoa. Menee ehkä jonkin aikaa, ennen kuin yleensäkään luen kirjailijalta muuta, oli hän sitten menneisyydessä kuinka arvostettu tahansa.
PoistaHih, tpi on oikeassa Strangerin naiskuvan suhteen, hippisovinismi on loistava termi! :-) Heinleinilla on muutenkin aika vankat sisäänrakennetut käsitykset naisista... mutta siitä huolimatta tykkään useimmista hänen kirjoistaan. Niissä on aikakautensa leima, mutta diggaan sitä että hän käy käsiksi yhteiskunnallisiin kysymyksiin rohkeastikin. Vaikka Heinlein on henkeen ja vereen jenkki, hän ei epäröi suomia amerikkalaisen järjestelmän heikkouksiakaan. Nuorena tykkäsin kaikista Heinleinin kirjoista, näin vanhemmiten huomaan etten osaa enää arvioida niitä järkevästi kun nostalgiapisteet ovat niin korkealla. :D
VastaaPoistaKuu on julma oli muistaakseni minulle ihan hyvä kokemus, ja tykkäsin linja-avioliittojen ajatuksesta - en ehkä käytännössä haluaisin kokeilla, mutta muistaakseni se oli aika loppuun asti mietitty kuvio. Tosin aikaa lukemisesta on jo kauan, joten en mene vannomaan.
Noista kahdesta mainitsemastasi Double star on aika simppeli (senkin naiskuva tulee ärsyttämään, takaan!) mutta kumminkin aikuisille suunnattu, Have spacesuit on sellainen nuorten seikkailuromaani. Siitä opin joskus kauan sitten muistisäännön aurinkokunnan planeettojen järjestykselle, joten ei ihan turha sekään. ;-)
Vuoden -56 Hugo-listassa ei ole vaihtoehtoja, joten Double Star taitaa pysyä lukulistalla. Tuskin on viimeinen vanhempi sf-kirja, joka saa puhisemaan. En osaa edes arvailla miten olisin suhtautunut Kuu on julmaan nuorempana lukijana.
PoistaAloittelin viikko sitten Asimovin kirjaa ja jouduin keskeyttämään. Ei uponnut sillä hetkellä. Laina-aikaa on vielä jäljellä, joten kokeilen muutaman päivän kuluttua uudelleen.