sunnuntai 4. elokuuta 2013

Illalla hän paljastuu

Tänään kello 21 Suomen aikaa BBC Onella alkaa Doctor Who Live: The Next Doctor -ohjelma, jossa paljastetaan kuka on seuraava Tohtori, järjestyksessään kahdestoista. Onko hän Peter Capaldi? Onko hän Ben Daniels? Onko uusi Tohtori NAINEN? Olenko se minä? Oi, tätä jännitystä.

Vas. aikajärjestyksessä: William Hartnell, Patrick Troughton, John Pertwee, Tom Baker, Peter Davison, Colin Baker, Sylvester McCoy, Paul McGann, Christopher Eccleston, David Tennant, Matt Smith

Katsoin kesä-heinäkuussa uusiksi kolme Doctor Whon viimeisintä kautta. Aikoinaan minulla oli vaikeuksia sopeutua Matt Smithiin uusimpana Tohtorina, mutta näyttelijä valloitti pian puolelleen ja varsinkin yhteiset seikkailut Amyn ja Roryn kanssa ovat olleet fantastisia, hauskoja, jännittäviä ja ajoittain jopa sydäntäsärkeviä. Niinpä tunnen kaihoa kun Tohtori tulevassa jouluspeliaalissa jälleen regeneroituu. Matt Smithiä tulee ikävä, mutta tietenkään hän ei unohdu. Ei ole unohtunut aiemmatkaan Tohtorit, jotka marraskuun 23. päivä esiintyvät kaikki yhdessä ja samassa 50-vuotisspesiaalissa. Olen tuolloin Uudessa-Seelannissa, joten toivottavasti näen sen livenä siellä.

Päivitys illalla: Mutta uusi Tohtori... hän on ? Peter Capaldi! Ei tullut naispuoleista Tohtoria, mikä on ehkä hienoinen pettymys, mutta Capaldiin voinee sopeutua. Ei liian tuttu kasvo, mutta silti tuttu - Doctor Whosta ja Torchwoodistakin (ja oli World War Z:ssakin, jonka kävin vastikään katsomassa, roolinimellä W.H.O. Doctor!). Täytyy kyllä sanoa, että Matt Smith melkein särki sydämeni esiintymisellään. Ei varmaan ole helppoa luopua, vaikka mentävä on.



Ja myös Sherlockissa tapahtuu. Hänkin paljastuu seuraavalla kaudella, omalla tavallaan. Uusi teaser traileri on todella kiusaava! Siinä vilautetaan kaikkia päähahmoja, mutta ei anneta mitään kolmoskauden tapahtumista, eikä vielä kerrota milloin Sherlock palaa kuvaruutuun. Mutta eiköhän se pian selviä. Odottavan aika vaan tuntuu välillä pitkältä.



16 kommenttia:

  1. Oi että, on kyllä jännittävä viikonloppu. Onko uuden Doctorin näyttelijä joku jonka jo tiedämme? Vai onko se aivan tuiki tuntematon?

    Mielestäni Sherlockin teaser on oikein mainio. Tarpeeksi jännittävä, mutta ei paljasta juuri mitään, sillä en halua spoilaantua. Traileri aiheutti epäuskon tunteen: puolitoista vuotta odotettu ja kohta kolmoskausi on täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin kuusi tuntia ja sitten tiedämme.
      Jep, Sherlockiakin on odotettu, pian koittaa aika.

      Poista
  2. Olen ihan Doctor Who -fani ja odotan tietoa uudesta tohtorista kiemurrellen jännityksestä. Wau, pääset Uuteen-Seelantiin. Kuvia ja päivityksiä odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää, että muutkin odottelee :)
      Uusi-Seelanti on työmatka ja vain pohjoissaarelle, mutta juuri Doctor Whon 50-vuotisspesiaalipäivänä olen tulivuoren kraaterissa, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.

      Poista
    2. Ja sitten kun tajusin laskea mukaan aikaeron, niin olenkin tuolloin jo seuraavan päivän puolella ja lentokoneessa kohti Shanghaita. "Aika" on mielenkiintoinen juttu :)

      Poista
    3. Ihana paikka mennä työmatkalle ja vieläpä tämä aikaulottuvuus. DW todella on muuttanut ajattelutapaani, mm. patsaiden pelko.

      Poista
  3. Täälläkin yksi Doctor Who- ja Sherlock-fani, jota jänskättää!! :D Tennant on itselle rakkain Doctor ja tosiaan muutos Matt Smithiin vaati totuttelua, saa nyt sitten nähdä miten radikaaleja muutoksia tällä kertaa on luvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tennant on minunkin suosikki-inkarnaatio. Pidin hänestä myös myöhemmissä Broadchurch ja The Politician's Husband -sarjoissakin. Uskoisin sopeutuvani kehen tahansa näyttelijään, kunhan tulevien DW-jaksojen käsikirjoitukset pysyvät hyvällä tasolla.

      Poista
    2. Tennant on minunkin suosikkini. ♥ Kuulemma ihmisten suosikki tohtori laajassakin kaavassa on se, jonka he ovat ensimmisenä nähneet.

      Poista
  4. Laitoin jo yhden kommentin, mutta jokin tuntematon error vei sen ilmeisesti bittiavaruuteen :D

    Olin siis sanomassa, että en ole katsonut yhtään Doctor Whota mutta olen todella kiinnostuntu. Tajusin, että olen tainnut missata aikamoisen kulttiklassikon... Mutta käsittääkseni tätä on tullut vaikka kuinka monta kautta ja jo useampia vuosia, joten kysynkin sekä Raijalta että muilta - mistä tulisi aloittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aloitin uudesta DW:stä, eli Christopher Ecclestonin tähdittämästä 2006 alkaneesta uudesta starttauksesta. Näitä on tullut 7 kautta.

      Poista
    2. Samaa mieltä. Ecclestonin kaudesta on hyvä aloittaa, jolloin jatkumo nykyisiin pysyy ehyenä.

      Poista
    3. Kiitos vinkeistä! Pitääkin ruveta sitten tutustumaan Tohtoriin :)

      Poista
  5. En ollut miekkosesta aikaisemmin kuullut (tai no, olihan katsonut Pompeiji jakson sekä Torchwoodin kokonaisuudessaan, ei vaan ollut jäänyt mitenkään erityisesti huomioni kohteeksi). Muuistuttaa vähän vannhempaa versiota Tennantista ja toisaalta ikänsä ja pörrötukkansa puolesta menee vanhempien Tohtorien kaanoniin. En ollut varsinaisesti pettynyt, mutta en hyppinyt innosta ilmaankaan. Oli vähän tyhjä häh-olo. Tässäkö se nyt sitten on, uusi tohtori. Onneksi ei sentään ollut nuorempi kuin Matt Smith. Luultavasti ihan hyvä näyttelijä. Pitää varmaan hänen aikaaisempiin roolehinna tutustua ennen kuin aloittaa Tohtri-uransa jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman on sellainen helposti unohtuva ollut tähän mennessä, mutta en ole nähnyt kaikkia hänen roolisuorituksiaan. Eiköhän me pärjätä #12 kanssa :)

      Poista
    2. (Noloa, mikä määrä typoja, pistän oikuttelevan näppiksen piikkiin.)

      Capaldi on varmaankin oikein sopiva rooliinsa, vaatii vaan hieman tottumista. Olisi voinut olla jokin huonompikin valinta. :)

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...