tiistai 20. elokuuta 2013

Hugh Howey: Third Shift - Pact

Hugh Howeyn Shift-trilogian päätösosa Third Shift - Pact ilmestyi tämän vuoden tammikuussa. Donaldin vaiheet jatkuvat suoraan Second Shift - Orderista ja tällä kertaa ollaan Wool-pentalogian (Siilo) loppuvaiheiden ajassa. Siilon 17 tapahtumia seurataan sen romahtamisvaiheesta alkaen, jolloin nuoren koulupojan, Jimmyn, vanhemmat pelastavat tämän turvahuoneeseen kaaoksen keskeltä. Alkaa vuosikausia kestävä kamppailu selviämisestä. Tarina päättyy niin ikään Wool-sarjan tapahtumien loppuvaiheeseen.

Third Shift imaisi jälleen mukaansa. Jimmyn tarina on juuri sitä mitä kaipasin Wool 5:ssa, pääsemme hänen päänsä sisään, katsomaan miten ihminen selviää henkisesti pelon keskellä ja yksinäisyydestä. Jimmyn osiot ovat paikoitellen hienon läpiluotaavia ja välillä kirjailija sai minut pidättämään hengitystä Jimmyn seurana, sen verran taidokkaasti hän tapahtumia kuvaa. Jimmyn osiossa löytyy samanlaista herkkyyttä mitä Woolin alkupuolen ihmiskuvauksissa. Samoin päästään Donaldin pään sisälle, mikä ei ole puolestaan miellyttävä kokemus. Hänen osioiden lukeminen tuntui ahdistavalta, mutta niin kai on tarkoituskin. Hahmo on monella tapaa ristiriitainen tässä vaiheessa.

Donaldin missio saada selitys ja syyt tapahtumille senaattori Thurmanilta saa täyttymyksen, mutta minua se ei täysin tyydyttänyt, vaan tuntui hieman antikliimaksilta. En tosin tiedä millainen merkitys sillä on jatkossa. Donaldin osiossa annettiin melkoinen cliffhanger ajatellen koko Siilo-sarjan päätösosaa, mikä saa jännittämään Dustin lukemista. Odotan Julietten paluuta kuvioon. Howey on tehnyt rohkeita ratkaisuja hahmojen kohtaloihin, minkä linjan odotan jatkuvan loppuun saakka.

Third Shift - Pact on ajoittain hitaan kuvaileva, eikä Jimmyn osiot vie tarinaa varsinaisesti eteenpäin, mikä ei varmaankaan innosta kaikkia lukijoita. Minä pidin tästä osasta kuitenkin enemmän kuin Second Shiftista. Jonkin verran olen ollut huomaavinani tekstissä sekä Second Shiftissa että Third Shiftissa toistoa, minkä olisi voinut siloitella pois, mutta häiritsemään asti kohdat eivät ole yltäneet. Dust odottaa jo lukulaitteella vuoroaan, mutta en uskaltanut aloittaa sen lukemista ihan heti. On sopiva hetki lukea välissä Lavie Tidharia.

4 kommenttia:

  1. Näyttää Suomen markkinatkin aktivoituneen Howeyn osalta kun Like Kustannukselta on tulossa suomennos lokakuussa. Taitaapi olla ekat viisi osaa kyseessä (arvio sivumäärän perusteella).

    http://www.like.fi/kirjat/siilo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juup, ollut tiedossa jo jonkin aikaa :) Siilo on tosiaan Wool Omnibusin (1-5) suomennos, toivottavasti sen jälkeen tulee käännökset myös Shift Omnibusista (6-8) ja Dustistakin (9).

      Poista
  2. Heips! Kiva lukea näitä Howeyn arvioitasi. Olisiko Dustista tulossa vielä juttua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki. Kunhan saan sen luettua. Ehkä jo tänä vuonna. Tällä hetkellä on sen verran ruuhkaa tekemisissä, että bloggaukset ja lukemiset ovat hieman hitaammalla vaihteella. Jokos itse olet Dustin lukenut?

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...