Mutta… uusin lukemani de Bodardin julkaisu, On a Red Station, Drifting on tämän vuoden Hugo-ehdokkaita pienoisromaaneissa ja se tuli minulle Hugo-paketin mukana ekirjana, mutta on saatavana myös paperisena versiona. Teos sijoittuu myös Xuya-maailman aikalinjalle, tällä kertaa tulevaisuuden avaruusasemalle. Dai Viet imperiumi käy sisällissotaa kapinallisia vastaan tuhoten kokonaisia planeettoja. Linh saapuu muiden pakolaisten mukana Prosper-asemalle, jossa hänellä on kaukaisia sukulaisia. Sukulaisuus velvoittaa ottamaan henkilön vastaan, mutta ei välttämättä ystävällisesti. Prosper-aseman johtajana toimiva Quyen-serkku ei luota Linhiin ja Linhilläkin on ennakkokäsityksensä Quyenista. Edessä on tahtojen voimataistelu. Käynnissä olevan sodan vuoksi salassa pidetyt asiat voivat vaarantaa useita henkiä.
On a Red Station, Driftingin päähenkilöinä on kaksi naishenkilöä, joilla on takanaan elettyä elämää ja menetyksiä. Vietnamilainen/kiinalainen kulttuuri on osa tarinan käyttäytymis- ja ajatusmaailmaa, tuntuen ajoittain näin pohjoismaalaiselle eksoottiselta, mistä syystä se sopii mainiosti science fiction tarinaan. Viime vuosina onkin noussut genressä esille uusia kirjailijoita, jotka ovat tuoneet etniset taustansa onnistuneesti mukaan tuoreuttamaan tarinoiden maailmaa. De Bodard on yksi näistä kirjailijoista. Voimakas sukusidonnaisuus, arvoasemat, menneiden sukupolvien arvostus ja perhedynamiikka nousee tarinassa tärkeiksi elementeiksi ja niitä ilmennetään muun muassa ohjaavan Honoured Ancestressin ja muiden tekoälyhahmojen kautta. Vaikka tapahtumat sijoittuvatkin avaruusasemalle, voi tarinan taustaa peilata todelliseen kulttuuriin ja historiaan, pakolaisuuteen, irrallisuuteen vieraassa ympäristössä, sodan menetyksiin. Tulen väkisinkin verranneeksi monia uuden sukupolven kirjailijoita erityisesti Ursula K. Le Guiniin, sillä monet joutuvat varmasti olemaan kiitollisia Grand Master Ladylle tämän rohkeudesta menneinä vuosikymmeninä tuoda science fictionissa voimallisesti esille eri-ikäisiä naishahmoja ja kulttuureja käyttäytymistapoineen. De Bodard pärjää tällä tarinalla vertailussa kohtalaisen hyvin.
On a Red Station, Drifting on tunnelmaltaan alakuloinen. Pidän hieman epäpidettävien päähahmojen sisäisestä maailmasta ja ulkoisesta konfliktista, koska ne kehittyvät tarinassa samalla lailla kuin lukijana koin kehittyväni lukemaan kirjailijan kieltä. De Bodardin kirjoitustyylissä on nimittäin jotain, mikä tekee lukemisen hitaaksi ja jouduin palaamaan lukemaan lauseita uudemman kerran. Suomeksi lukiessa tätä ei ehkä huomaisi, enkä pidä sitä varsinaisesti negatiivisena asiana, vaan persoonallisena piirteenä. On a Red Station, Drifting on ihmissuhdetarina, ja vaikka taustalla käydäänkin sotaa, se ei näy tarinan tempossa.
Minulle jäi tunne, että luin jälleen palasen jostain, eikä kokonaisuus päässyt hahmottumaan. Toivon, että tämä tunne katoaa Perhosen ja jaguaarin myötä, jolloin tutustun muihin samaan maailmaan sijoittuviin novelleihin. Vaikka pidän On a Red Station, Driftingia onnistuneena, joskin hieman verkkaisena tarinana, se ei kuitenkaan minulla nouse Hugo-pienoisromaaniehdokkaiden joukosta parhaaksi lukukokemukseksi. Sandersonin The Emperor’s Soul pitää yhä ykkössijaa.
