Orson Scott Card: Ender's Game ja Ender's Shadow

Noin 12 vuotta sitten eräs tuttavani kuullessaan fantasia/science fiction -kiinnostuksestani suositteli minulle kirjaa, joka hänen mielestään oli erinomainen. Luin kirjan, mutta en juurikaan pitänyt siitä. Kyseessä oli Orson Scott Cardin Ender (engl. Ender's Game). Kun selasin tulevia elokuvia IMDb Prosta, tajusin, että Ender on tulossa myös elokuvaksi ensi vuonna (marraskuussa) ja kuvaukset on jo aloitettu. Niinpä ajattelin lukea kirjan uudestaan hieman enemmällä scifi-kokemuksella, kun kaiken lisäksi minulla oli kirjasta jäljellä enää vain hajanaisia muistikuvia. Koskapa Ender's Game -elokuva pohjautuu vuonna 1985 kirjoitetun kirjan lisäksi myös sen myöhemmin (1999) kirjoitettuun rinnakkaisteokseen Ender’s Shadow, luin molemmat kirjat samoin tein. Ender’s Shadowta ei ole suomennettu. Minulla on molemmista kirjoista englanninkieliset ekirja-versiot. Liitän Ender’s Gamen mukaan Science fiction -haasteeseen, kategoriaan 8. eli avaruusalukset, avaruusolennot.

Ender’s Game kertoo nuoresta pojasta, Andrew "Ender" Wigginista, joka on perheensä kolmas lapsi, jalostusohjelman erikoisluvalla syntynyt. Isoveljensä Peterin ja muiden koulutoverien kiusaama Ender löytää lohtua ja myötätuntoa sisareltaan Valentinelta. Kuusivuotias Ender on poikkeuksellinen lapsi, lahjakkaita sisaruksiaankin erikoisempi. Maapallon sotilasliittoutumat ovat unohtaneet keskinäiset riitansa, sillä yhteinen vihollinen uhkaa avaruudesta. Aiemmin hyönteistä muistuttavien olentojen hyökkäys päätyi hilkulla Maan voitoksi, mutta nyt on varauduttava entistä pahempaan koitokseen. Ender siirretään pois perheensä luota Maan kiertoradalla sijaitsevalle taistelukouluasemalle, jossa hänen lisäksi koulutetaan satoja muitakin lapsia sotilaiksi. Enderistä odotetaan kuitenkin paljon enemmän kuin muista. Onko hänestä pelastamaan Maapallon tulevaisuus?

Luin kirjan muutamassa päivässä, mikä kertoo siitä, että tarina tempaa mukaansa. Koko ajan jonkun tahon silmätikuksi ottama Ender-poika on väkisinkin sympaattinen. Ender on onnistunut sekoitus piinkovaa sotilasta ja silti pientä empatiaa tuntevaa poikaa, joka myös oireilee saamastaan kohtelusta. Empatia nousee kirjan tärkeäksi teemaksi ja myös aseeksi, vaikka ulkoisesti Enderin peli keskittyykin pelaamiseen ja strategioihin. Taistelukoulun lapset ovat todellisessa koulutusrääkissä, aikuisten tuen ja turvan ulottumattomissa, ja nimenomaan aikuisten suunnitelman osatekijöitä. Todellisessa maailmassa olisin kovastikin vastaan lasten asettamista moiseen asemaan, jossa heidät valjastetaan maanpuolustukseen, kaavamaiseen fyysiseen ja henkiseen painostukseen, ilman läheistä ihmiskontaktia, olkoonkin koulutus pelien muodossa. Cardin lapset ovat kuitenkin jotain ihan muuta. Heitä ei voi pitää normaaleina lapsina, se tulee selväksi jo heti alkuvaiheissa. He ovat yli-ihmisiä, geneettisesti manipuloituja. Vaikka heistä löytyykin inhimillisiä piirteitä, niin heidän tunteiden torjuntansa tai jopa kieroutuneisuutensa on merkillepantavaa. Enderissä itsessään kaksinaisuus toimii, mutta hänen sisaruksensa Valentine ja Peter eivät ole yhtä onnistuneita hahmoina, kuten ei moni taistelukoulun lapsistakaan. Välillä en osannut edes Enderiä pitää lapsena, vaan lapsista tuli mielikuvissani jonkin sortin pikku-aikuisia.

Olin onnellisesti unohtanut lopun juonenkäänteen ja nyt uudelleenluvussa se onnistui yllättämään positiivisesti. Idealistinen loppukaan ei häiritse liikaa. Ender’s Game ei kuitenkaan monista hyvistä puolistaan huolimatta vakuuttanut minua täysin. Taistelukoulutusosuus tuntuu liian pitkäksi venytetyltä. Tappamisen puolustaminen tai jopa hyväksyminen tyyliin "tarkoitus pyhittää keinot" ja lymyilevä yli-ihmisihannointi nostaa yhä niskakarvojani pystyyn, siitäkin huolimatta, että lapsia voitaisiin kirjassa pitää syyntakeettomina pelinappuloina jo ennen syntymäänsä. En myöskään ole koskaan tuntenut vetovoimaa militaristisia asenteita kohtaan ja Ender’s Game tuntuu ajoittain palvovan niitä. Minulle syntyi hyvin ristiriitainen käsitys siitä, mitä kirjailija haluaa kirjallaan sanoa, vai huvinko vuoksi hän ymppäsi mukaan esimerkiksi poliittiset ajattelijat John Locke ja Demosthenes pseudonyymeina.

Ymmärrän hyvin, miksi en reilu vuosikymmen sitten erityisesti pitänyt kirjasta, mutta uudelleen luettuna se nousi paremmaksi teokseksi kuin mitä muistikuvani oli. Tältä pohjalta lähdin lukemaan Ender’s Shadowta.

Ender’s Shadow kertoo Ender’s Gamen tarinan rinnakkaisesti Bean-nimisen pikkupojan näkökulmasta. Bean on Enderin joukoissa taistellut, itseään Enderiäkin pienempi lapsi, jonka aivokapasiteetti on kuitenkin huikea. Häntä verrataan Enderiin, mutta hänessä on ainesta enempäänkin. Bean joutuu kuitenkin miettimään koulutuksessa oppimansa ja henkilönä oivaltamansa pohjalta, mikä on hänen roolinsa ja mikä Enderin rooli Maapallon tulevaisuudessa.

Bean on orpo katulapsi, joka joutuu vaaralliseen tilanteeseen Achilles-nimisen vanhemman pojan vuoksi. Hän osoittaa kuitenkin melkoisia älyllisiä lahjoja ja pääsee siten pälkähastä - ainakin hetkeksi - sisar Carlottan avustamana taistelukoulutusasemalle sotilaskoulutukseen. Beanin polku koulutuksessa on samankaltainen kuin Enderinkin. Hän joutuu silmätikuksi ja kärsii. Beanilta puuttuu kuitenkin Enderin kyky tuntea ja hän on koostaan huolimatta melkoisen itseriittoinen. Beanin alkutarina kadulla on kaikkea muuta kuin katu-uskottava. Jo hänen selviytymisensä hengissä vuoden ikäisenä vauvana piiloutuneena vessanpöntön vesisäiliöön on kertakaikkista soopaa. Kirja toistaa kaikki Ender’s Gamen huonot puolet ja lisää päälle vielä sisar Carlottan myötä uskontoa. Bean ei herätä lainkaan sympatioita kuten Ender, joten kirja jää lähinnä tunteettomaksi venytetyksi toistoksi, paikoin saarnaavaksi. Yli-ihmisenäkin Ender tuntuu kymmenen kertaa uskottavammalta kuin Bean.

Kirjassa käy selville mikä Beanin merkitys Enderin tarinassa on, mutta lukiessani Ender’s Gamea, ei jäänyt tarvetta tietää jonkin yksittäisen sivuhahmon roolia tarinassa. Ilman Ender’s Shadowta olisi pärjätty hyvinkin. Shadowssa on useita notkahduksia ja siinä missä Enderin tarinan lopun kestää, Beanin tarinan loppu tässä kirjassa on pullamössöä. Valitettavasti kirjailija on ollut sitä mieltä, että Beanin tarinan kertomiseen tarvitaan satakunta sivua enemmän kuin itse Enderin samanaikaisen tarinan kertomiseen.

En tiedä mitä kohtia Ender’s Shadowsta on poimittu tulevaan elokuvaan, sillä en ole jaksanut lukea elokuvakäsikirjoituksen varhaisversiota, mutta toivon, että mahdollisimman vähän. Joka tapauksessa meinaan elokuvan käydä katsomassa jahka se valmistuu. Leffan kuvausten etenemistä voi seurata tuottajien Ender’s Game -blogista.

Science fiction -haaste