Chelsea Monroe-Cassel & Sariann Lehrer: A Feast of Ice and Fire

Mietin voisinko arvostella genreblogissani keittokirjan, vieläpä ilman että olisin edes kokeillut yhtään sen resepteistä. Päädyin tulokseen, että totta kai voin, sillä Chelsea Monroe-Casselin ja Sariann Lehrerin A Feast of Ice and Fire on George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjan virallinen kumppanikirja ja kuvaa tv-sarjan ohessa hyvin millaiseksi ilmiöksi kirjasarja on jo ehtinyt muodostua, vaikka ei ole vielä valmiskaan. Kirja sisältää keskiaikaisia ohjeita ruuista, jotka kaikki ovat tavallaan Martinin käsialaa. Ruuat löytyvät sarjan kirjoista ja niitä nautitaan niin Westerosin kuin Kapeanmeren takaisissakin ruokapöydissä (kuvainnollisesti). Sanon tavallaan, sillä esipuheessa Martin tunnustaa, ettei hän osaa kokata. Kirjasarjan lukuisat ruokakohtaukset ovat täysin hänen mielikuvitustaan, eikä hän koskaan ole testannut miltä ruuat oikeasti maistuisivat. Hyvän ruuan ystävänä Martin ei toki aineksia tyhjästä tempaise. Eli jos Martin voi kirjoittaa kirjoihinsa eksoottisiakin aterioita testaamatta niitä, niin minä voinen arvostella keittokirjan testaamatta sitä. Mutta hetkinen… eiväthän nämä keskiaikaiset ruuat mitenkään tuntemattomia herkkuja ole…

A Feast of Ice and Fire on jaettu alueittain, Muuriin, Pohjoiseen, Etelään, Kuninkaansatamaan, Dorneen ja Kapeanmeren takaiseen, joista esitellään niin aamiaista kuin muitakin aterioita ja välipalaherkkuja. Alussa kirjassa kerrotaan hieman käytetyistä mausteista, jotka poikkeavat tavallisen keittiön varustuksesta, ja niille annetaan yleisempiä vaihtoehtoja. Ainesluettelot ovat selkeitä näin eurooppalaisenkin luettavaksi, mutta tekstissä amerikkalaiset käyttävät eri mittayksiköitä leivonnassa, joten hieman muunnosvalmisteluja kannattaa tehdä etukäteen, jos haluaa seurata reseptiä viimeisen päälle. Toisaalta kokeneempi kokki (jollaiseksi en lue itseäni) ehkä osaa ilman hyvin tarkkoja ohjeitakin tehdä tarvittavat määritykset. Paistolämpötilat kannattaa ehkä kuitenkin muuttaa Fahrenheiteista Celsius-asteiksi etukäteen.

Kuten Martin tunnustaa, ettei hän osaa kokata, niin minä tunnustan, etten minä en erityisemmin harrasta kokkausta (kalaruokia lukuunottamatta) ja A Feast of Ice and Fire on yksi harvoista kokonaan lukemistani ruokaohjekirjoista. Tulen ja jään laulu -kirjasarjaa ei voi lukea ilman, että siinä kiinnittää huomiota juhlatapahtumien notkuviin ruokapöytiin ja sen seitsemänkymmentäseitsemän sortin ruokalajeihin tai sitruunakakkusiin, joihin Sansa on varsin ihastunut. Vaikka yleensä suhtaudun varauksella näihin kumppanikirjoihin, niin A Feast of Ice and Firea on hauska lukea, sillä se toi muistoja mieleen varsinaisten kirjojen lukemisesta ja uutta näkökulmaa tarinan yksityiskohtiin. Itse asiassa ruokaohjeet ja keskiaikaiskattauksella varustetut kuvat ovat onnistuneita ainakin teoriassa, sillä nälkä tuli kun kirjaa luki. Samalla tulee miettineeksi miten keskiaikainen ruokakulttuuri poikkesi nykyaikaisesta. Monroe-Cassel ja Lehrer ovat sarjan faneja (pitivät sarjaan liittyvää ruokablogia jo ennen kuin saivat kirjasopimuksen) ja vaikka he ovat käyttäneet luovuutta kokatessa, niin keittokirja on suurinpiirtein uskollinen sisällöltään Tulen ja jään laululle, mitä ei aina kaikista oheis- ja kumppanituotteista voi sanoa. Onneksi ei sentään kuitenkaan niin uskollinen, että yksi ruokalaji, jota A Dance with Dragonsissa tarjoiltiin, olisi sisällytetty menuuseen. Kirjoittajat ovat tutkiskelleet keskiaikaisia ruokalajeja taustatyöksi ja jälki näkyy myös kirjassa.

Osasta ohjeista on myös modernisoitu versio tarjolla. Yllätyksekseni törmäsin myös kalaruokaohjeeseen, joka on varsin tuttu hieman muunneltuna (maissijauhon sijaan meillä käytetään ruisjauhoja, Martinin hahmot käyttivät leivänmuruja). Kukapa ei olisi perinteisiä Kitkan viisaita joskus valmistanut (ja ei – kyseessä ei ole nestemäinen ateria) eikä olo ole tuntunut yhtään keskiaikaiselta niitä syödessä. Mutta seuraavalla kerralla annan mielikuvitukseni siirtyä Kuninkaansatamaan kun syön muikun.

Varsinkin keitot ja leivät tuntuvat helpoilta valmistaa, mutta vaativampiakin ruokalajeja löytyy. Mietinpähän vain mitä tuttavat mahtavat sanoa kun tarjoan naposteltavaksi kupillisen hunajamaustettuja heinäsirkkoja (luomu). Ja mistä ihmeestä minä sen kalkkarokäärmeen nappaisen illalliseksi…

Tässäpä vielä linkki Monroe-Casselin ja Lehrerin Inn at the Crossroads -blogiin, josta löytyy monia mielenkiintoisia reseptejä kokeiltavaksi.