tiistai 12. kesäkuuta 2012

Mira Grant: Deadline

Newsflesh-sarjan pienoisromaanin Countdownin (arvostelu) jälkeen odotin Mira Grantin Deadlineen tutustumista levollisin mielin, vaikka ykkösosan, Feedin (arvostelu) jälkeen en jatkoa aikonut enää lukeakaan. Deadlinen Hugo-ehdokkuus muutti kuitenkin mieleni. Latasin ekirjan Hugo-paketin mukana. Arvostelussa mainitaan Feedin tapahtumia, jotka ovat spoilaavia. Ei kannata lukea, jos ykkösosa ei ole jo luettuna.

Vuosi Feedin tapahtumien jälkeen Shaun Mason blogitiimeineen saa todeta presidentinvaalin aikaisen salaliiton olevan yhä voimissa, kun nuori Center for Disease Controlin tutkija Kelly saapuu bloggaajaryhmän luo hengenhädässä mukanaan hälyttävää tietoa oudoista kuolemista. Shaun kärsii sisarensa Georgen menetyksestä ja herättää huomiota kommunikoimalla tämän päässään kuulemansa äänen kanssa. Mitä pidemmälle tutkimukset etenevät sen vaarallisemmaksi tiimin tilanne muuttuu, eikä Shaun voi olla varma kehen luottaa ja kehen ei. Zombie-epidemiaan liittyvä salailu on kuitenkin selvitettävä ja totuus paljastettava.

Olin kirjan alussa hetken tyytyväinen, sillä pääkertoja on eri kuin Feedissä. Iloa ei kestänyt kuitenkaan kauan, kun Shaun, angstinen nuori mies, joka ei hillitse kiivastumisiaan, vaan paukuttelee nyrkillä niin seiniä kuin pöytiäkin, alkoi hipoa ärsytyskynnystä. Varsinkin kun kirjailija muisti mainita miten kaikki aina hypähtelivät hänen purkauksistaan. Pariin otteeseen mainittiin, että Shaun saattaa ilman tunnonvaivoja motata jopa tyttöjäkin, joten päättelin, että kirjailija pyrkii luomaan kärsivästä päähenkilöstään semi-paha-poikaa. Minusta ihmisten lyöminen tai uhkaaminen lyömisellä hetkellä millä hyvänsä kun ei liity mitenkään surun ilmaisuun. Hahmojen tunnemaailman syvyys ei vaikuta missään vaiheessa uskottavalta, vaan päälle liimatulta. Ainoastaan loppupuolella erään tiimiläisen menetyksen tunteissa välähti hieman aitoutta. Shaunin mutisemiset ja keskustelut pään sisäisen äänensä kanssa ovat liioiteltua. Muutamia lipsahduksia olisin ymmärtänyt, mutta jatkuva ”sekaisin menon” korostaminen tylsyttää ideaa. Aikuisissa hahmoissakin löytyy keskenkasvuisuutta. Henkilöhahmojen vuoksi kirja on entistä enemmän Feediin nähden nuorille aikuisille suunnatun kirjan tyylinen, vaikka itse juonessa ja maailmanluonnissa on aineksia ihan puhtaasti aikuisten kirjaankin.

Feediin verrattuna Deadline ei ole kerronnallisesti yhtä dynaaminen. Grant pyrkii sen sijaan lisäämään tieteellistä puolta ja selittämään viruksen luonnetta ja tutkimusten tulkintaa enemmän. Politiikka on yhä mukana, tosin tällä kertaa se liittyy tieteelliseen vallankäyttöön ja valtion rahoittamiin tutkimuslaitoksiin. Siinä missä tiedotusvälineiden luotettavuus sai kyytiä Nousemisen alkuvaiheessa, on hampaissa nyt tutkimuslaitosten luotettavuus. Juonessa on muutama kiemura, jonka vuoksi kirjan jaksaa lukea loppuun saakka. Deadline sai minut kuitenkin paikoin pitkästymään, päinvastoin kuin Feed, joka sentään jaksoi viihdyttää. Välillä mietitytti, eikö maailmasta, jossa on villi uutistiedonvälitys (amerikkalainen), todellakaan löydy esimerkiksi tieteellistä tutkijaryhmää, joka olisi voinut loogisemmin ottaa nuorille bloggareille annetun roolin paremmin haltuunsa. Kirjailija olisi voinut kirjoittaa todellisen tieteistrillerin.

Deadlinen kohdalla en enää viitsi toistaa, että en ole zombie-kirjojen ystävä ja siksi en kirjasta juurikaan pitänyt, sillä kirjassa ei mene pieleen zombie-osiot, vaan pääasiassa henkilöhahmot. Itse asiassa melkeinpä kaipasin enemmän zombeja ja vähemmän Shaunia. Kirjan viimeinen lukukin oli todellinen pettymys. Ja muuten… mahtaakohan kirjailijalla olla jokin fiksaatio puoliksi juotuihin virvoitusjuomatölkkeihin? (juoma mainittiin kirjassa 51 kertaa, jos jotakuta kiinnostaa).

                                                     Hyvät Hugo-äänestäjät. Älkää äänestäkö
                     Newsflesh-sarjan kolmatta kirjaa enää ensi
                     vuonna ehdokkaaksi.En halua lukea sitä.
                                                     Mutta jos äänestätte, niin jätän sen
                     todennäköisesti sitten lukematta
                     omavalintaisesti. Deadlinekaan ei minusta
                     ole Hugo-ehdokkuuden arvoinen.

                     Taikakirjaimet-blogissa Raija, kesäkuun 12.
                     päivä, 2012

1 kommentti:

  1. Vuodatuksesta kopioidut kommentit:

    Jussi kirjoitti 12.06.2012 - 18:43
    Hauska lopetus arviolla. Sinnun kannattaa toivoa Grantin voittoa, sillä jos niin ei tapahdu, annetaan sarjalle varmaan kolmas mahdollisuus ensi vuonna...

    Aiotko muuten jättää seuraavassa Hugo-luvussa väliin Bujoldin Captain Vorpatril's Alliancen? No kai on pieni mahdollisuus siihen, ettei kirja pääse ehdolle.

    Raija kirjoitti 12.06.2012 - 18:59
    No, johan nyt virkot kaameita enteitä... Grantilla ei tänä vuonna ole mahdollisuuksiakaan voittoon. Huokaus, jos sarja on ensi vuonnakin mukana. Bujoldkin jää minulta väliin, jos on ehdokkaana. Pitää miettiä onko mielekästä osallistua äänestykseen lainkaan, jos mukana on kovinkin monta teosta, joita ei halua lukea.

    Jussi kirjoitti 12.06.2012 - 23:35
    Olet todella esimerkillisesti tähän mennessä lukenut ehdokkaita, täytyy ihan nostaa hattua. Minä en itse pystyisi vastaavaan: luen vain kirjoja, jotka kiinnostavat. Voi olla, että myös James S.A. Coreyn Expanse-sarjan seuraava osa pääsee ehdolle Hugoon ensi vuonna...

    No joo, ei Bujoldin Vorkosigan-saaga aina ole lukeutunut finalisteishin, esimerkiksi Diplomatic Immunity jäi ulkopuolelle noin kymmenen vuotta sitten. Pidän varmana ehdokkaana ainoastaan John Scalzin Redshirtsiä.

    Raija kirjoitti 13.06.2012 - 09:58
    Corey minulla onkin jo e-hankittuna muistin aikana. Lukeminen menee kuitenkin varmaan syksyyn. Päätin lukea sen joka tapauksessa.

    tpi kirjoitti 13.06.2012 - 21:18
    Ensi vuoden ehdokkaista: Redshirts on aika varma.
    Rober J. Sawwyeriltä tuli uusi kirja, jolla lienee aika iso mahdollisuus tulla ehdokkaaksi, kun kaikki Kanadalaiset äänestävät oman maan ehdokasta. Sitten tietysti China Miévillen Railsea ja Kim Stanley Robinsonin 2312 (palkitun kirjailijan vuosien tauon jälkeen kirjoittama kirja, takuuvarmaa ehdokasmateriaalia, ja sitten tietysti se Newsfleshin päätösosa. Ja siinähän ne ehdokkaat ovat, paljonko vetoa? Omasta mielestä Deadline oli ihan viihdyttävä vaikka siinä vuoren kokoisia juoniaukkoja olikin ja oli erittäin nuortenkirja tyylinen. Varmaan kyllä luen sen viimeisenkin osan ihan nähdäkseni keksiikö kirjailija jotenkin järkevää selitystä jättimäiselle salaliitolleen.

    Raija kirjoitti 13.06.2012 - 21:56
    Siitäpä tuli mieleen, että minulla on Sawyerin www-sarjan jatko-osatkin lukematta... ei ollut Hugo-ehdokkuudet kannustamassa.
    Jätän vedot väliin, tämän vuoden ekan kierroksen ehdokkaistani yksikään ei yltänyt loppulistalle.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...