Kirja kertoo villikaniineista, jotka lähtevät yhdyskunnastaan pakoon ihmisten rakennushankkeen tieltä, tarkoituksenaan perustaa uusi kaniiniyhdyskunta rauhallisemmalle ja turvallisemmalle alueelle, Watershipille. Matka ei kuitenkaan suju virtaviivaisen suoraan, vaan kaniinijoukkio kohtaa tuhansista vihollisistaan ainakin muutamia, ja on useaan otteeseen vaarassa. Eikä uhkana ole ainoastaan haukat, ketut ja koirat, vaan myös omat lajitoverit. Kaniineilta vaaditaan paljon ylimääräistä rohkeutta, itsensä ylittämistä ja nokkeluutta koettelemuksista selviämiseen.
Ruohometsän kansan tarinaa kerrotaan kahdella eri tasolla, osittain kaniinien mytologian kautta ja osittain nykypäivän valintojen kautta. Kaniinit uskovat aurinkojumalaan Frithiin ja heillä on sankaritarinoita El-ahrairahista, ovelasta kaniinista, joka ystävänsä Kanivilin kanssa kehittelee jos minkäkinlaisia tempauksia ja saa tietysti huiputettua vastustajiaan (muistuttaa ajoittain Väiski Vemmelsäärtä). Tarinat El-ahrairahista ovat ajanviettona ja opetuksena nykyisille kaniineille ja he käyttävätkin viisaita opetuksia selviämistaistossaan. Kaniineilla on omat hierarkiansa, joissa he elävät, siitäkin huolimatta, että tarinan ydinjoukko pyrkii tasa-arvoistamaan jäseniään. Tarinan yksi pointti näyttäisikin olevan sanoma siitä, että kaikilla on jokin piirre, joka tekee heistä merkittävän ja tärkeän yhteisölleen, se pitää vain löytää ja sille pitää antaa mahdollisuus kehittyä. Selkeimpänä osoituksena tästä on Viikka, heiveröinen ja pelokas kaniini, jolla on erikoinen kyky. Yhdyskunnan hierarkiaan kuuluu myös ylikaniini ja vartijat/sotilaat, joilla on taipumus, kuten usein ihmisilläkin valtaa saatuaan, käyttää valtaa myös omaksi hyödyksi. Toisessa kaniiniyhteisössä arvokkaimmat jäsenet saattoivat mm. valita naaraiden joukosta mieluisimmat ja paritella niiden kanssa. Eipä siinä naarailta juuri kyselty mitään. Laajempana teemana on vapaus ja alistamisen vastustaminen.
Adams on selkeästi tehnyt Ruohometsän kansan tarinasta opettavaisen sadun eläinten muodossa, ja vaikka kaniinit ovat ajoittain hyvinkin osuvasti kanimaisia, on niitä kuitenkin inhimillistetty kohtuullisen paljon. Liekö kaniuteen liittyvää tai kirjan kirjoittamisen ajankohdan asenteita kuvaavaa (julkaistu 1972), naiskuva jää tarinassa kovin köyhäksi. Naaraspuput ovat pääasiassa pikkukanien synnytyskoneita ja pesänrakentajia. Vaikka heille on annettu myös tervettä järkeä ja kunnioitettavaa tasapainoisuutta, niin kovin yksipuolisia he silti ovat verrattuna uroskaniinien kirjavan persoonalliseen joukkoon. Tarinassa on hieman epäloogisuutta tasa-arvon suhteen, sillä syy naaraiden hankkimisella yhteisöön oli alunperin kaniinien kannalta hyvin yksiselitteisesti ja tunteettomasti (ei ihmisen kaltaisia tunteita) lisääntymistä ja kolojen kaivuuta varten. Naaraskaniinien ei oletettukaan olevan yhteisön perustajia ja hallitsijoita, kuten todellisessa kanielämässä. Ruohometsän kansa on helppolukuista sadunomaista tekstiä, ja kanien ystäville varmasti myös valloittava lukukokemus, vaikkakin sisältää välillä myös hieman raaempia osuuksia. Kirjassa on hienoja maisemakuvauksia, ja niistä huomaa, että tapahtumaympäristö on kirjailijalle todellinen. Vaikka en täysin tarinaan ihastunutkaan, niin katsoin heti perään kirjan pohjalta tehdyn samannimisen piirretyn elokuvan. Elokuva on hyvin toteutettu, tosin tyyliltään selvästi vanhempaa ajanjaksoa, ja seuraa pääpiirteittäin kirjan tarinan tapahtumia. Pidän paljon piirretyssä käytetystä värimaailmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!