perjantai 18. helmikuuta 2011

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

The Quantum Thief ilmestyi viime vuonna maailmalla melkoisen kohinan kera, tai ainakin siltä näin suomalaisittain tuntui, sillä kirjailija on suomalainen, vaikkakin kirjoitti kirjan alun perin englanniksi. Viime viikolla saimme käännöksen kotimaiselle ja otin kirjan luvun alle. Kvanttivaras on Hannu Rajaniemen esikoisteos. Kuten monesti aiemminkin luin kirjaa osittain rinnan englanninkielisen version kanssa, pääosin kuitenkin suomeksi.

Jean le Flambeur on varas, alansa mestari, jonka maine on kiirinyt kauas, mutta joka silti on henkilönä tuntematon. Taidoistaan huolimatta Jean joutuu kuitenkin dilemmavankilaan, jossa sovelletaan rationaalisen päätöksenteon matematiikkaan perustuvaa peliteoriaa. Muistikollektiivi Sobornostin valtuuttamien Arkontien hallitsemissa vankiloissa kuolemalla ei ole samaa käsitettä kuin normaalissa elämässä; koko Kvanttivarkaassa kuolema on käsitteenä erilainen. Flambeur pääsee karkaamaan vankilastaan Mielen ja tämän avaruusaluksen Perhosen avulla, mutta tällä avittamisella on hintansa, johon Jeanin ei auta kuin myöntyä. Mieli on oortilainen taistelija, joka on saanut tehtävänsä salaperäiseltä jumalattarelta. Tehtävänä on auttaa Jeania varastamaan jotain merkittävää ja toimeksianto vie kumppanukset Mars-planeetan Oublietten kaupunkiin. Siellä Jean alkaa pikkuhiljaa muistamaan palasia menneisyydestään, mikä hänelle asetetun tehtävän kannalta osoittautuu tärkeäksi. Amatöörietsivä Isidore Beautrelet, kuuluisa hänkin taidoistaan, asettuu mestarivarkaan vastustajaksi pyrkimällä saamaan tämän kiinni. Kaikki ei kuitenkaan ole miltä aluksi näyttää, joku vetelee naruja oman mielensä mukaan, eikä Jean ei ole ainoa, jonka identiteetti on salaisuuksien peitossa.

Odotukset kirjasta olivat kovat, mistä saa syyttää/kiittää tietenkin tehokasta ulkolaista markkinointikoneistoa. Olin Kvanttivarkaan suhteen kuitenkin varovainen, sillä se ei kovana scifinä ihan kuulu lukutottumuksieni mukavuusalueelle. Varovaisuus oli turhaa, sillä pidin kirjasta yllättävänkin paljon. Tarinassa on dekkarimainen juonikuvio, mutta siihen liittyvän maailman monitasoisuus tekee siitä pohtimisen lisäksi vauhdikasta ilotulitusta ja uudissanojen juhlaa. Koska käsitteitä, jotka osittain liittyvät myös maijameikäläisen arkielämän ulkopuoliseen maailmaan, viljellään runsaasti milloin suoraan milloin muunneltuna, omaksumisen taso jäi välillä hieman epätasaiseksi. Tarina eteni sen verran vauhdikkaasti, että ajoittain piti palata takaisin tarkistamaan mitä mikäkin tarkoitti, ja aina ei selitystä tuosta vain löytynytkään, vaan piti jatkaa lukemista, jotta asia selkeytyi. Rajaniemi ei nimittäin "sorru" liialliseen selittelyyn. Silti koin, että gevulotia avattiin tarpeeksi erilaisten ryhmittymien ja heidän erikoisominaisuuksien, kuptauksen, mieltensiirtojen, jumalien ym. kohdalla, että asia tuli lopulta selväksi, mutta että lukija jäi hieman kuitenkin uutuudenviehätyksen kvanttilautasen reunalle.

Koin Kvanttivarkaan yllättävän visuaalisesti. Heti alussa ja paikoittain myöhemminkin silmissäni pyöri matrixmaisesti ykköstä ja nollaa, bittejä ja tavuja, kubitteja toisten kubittien lomassa. Välillä ajatukset hyppäsivät bladerunnermaisiin maisemiin. Liekö ainoastaan minun sielunmaailmani visuaalinen vääntymä, vai olisikohan tässä todellakin alkuainesta seuraavalle kovan scifin suurelokuvalle...? Gevulotista ja yksityisyysusvasta luin erityisen kiinnostuneena, sillä ne ovat jotain sellaista mitä voisin ottaa käyttöön reaalimaailmassakin ilomielin puhtaina sovelluksina. Henkilöhahmoista kiinnosti eniten Mieli ja hänen hämähäkkilaivansa Perhonen. Perhosen kuvaus hiveli mielikuvitusta ja näin silmissä sen loistavat kvanttipistepurjeet. Jean le Flambeur tai Isidore Beautrelet olivat hahmoina hieman tylsähköjä, vaikka heidän osioissaan tapahtumat suureksi osaksi pyörikin. Flambeur on toki monisäikeinen persoona, mutta jotkut hahmot eivät vain pääse pinnan alle. Aika ja kuolema käsitteinä on hyvin rakennettu, ja hiljaiset ja heidän osuutensa kvanttimaailmassa kosketti oikeasti. Isidoren ja hänen isänsä tapaaminen on yksi kirjan hienoimmista hetkistä.

Kokonaisuutena ongelmani kirjan suhteen oli, että keskityin paljolti kiinnostaviin yksityiskohtiin, ja niitä riittikin yllin kyllin. Sen sijaan juonen hahmotus kärsi tästä lukutavasta, sillä juoni on selkeästi yksityiskohtien summaa suurempi. Kvanttivaras vaatii melkeinpä toisen lukemiskerran, että siitä pystyy saamaan kaiken irti. Tehtävä ei suinkaan ole epämiellyttävä, ehkäpä toisella kerralla luen kirjan kokonaan englanniksi. Kvanttivaras on erinomainen kirja, ja näin Hugo-nimeämisten ollessa käynnissä, en näe mitään estettä sille, etteikö The Quantum Thiefia voisi ehdokaslistalle hyvinkin asettaa ja ansaitusti. Seuraavaa osaa, The Fractal Princea odotellessa…

1 kommentti:

  1. Vuodatuksesta kopioidut kommentit:

    booksy kirjoitti 18.02.2011 - 18:20
    Oli kiva lukea mielipiteesi tästä :-)

    Saatat olla oikeassa uudelleen lukemisen suhteen. Kunhan se seuraava ilmestyy, pitää lukea ensin tämä uudestaan ja sitten perään uusi.

    Raija kirjoitti 18.02.2011 - 18:36
    Ehkä on tosiaan parempi pitää hetki taukoa ennen kuin lukee kirjan uudestaan. Juuri ennen seuraavaa osaa voisi tosiaan olla otollinen hetki.

    Artsi kirjoitti 19.02.2011 - 07:56
    Ns. insinööriscifin ystävänä tämä voisi mennä, ehkä.

    Raija kirjoitti 24.02.2011 - 08:59
    Artsi, kokeile ja kerro menikö vai ei.

    VastaaPoista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...