Joe Abercrombie: The Heroes

Joe Abercrombie on pukannut kirjoja ulos kiitettävällä tiheydellä ja laatukin on ollut sen verran korkeaa, että voin huoletta tunnustaa olevani Abercrombie-fani. The Heroes on hänen viides kirjansa, Ensimmäinen laki -trilogian ja Best Served Coldin jälkeen, ja se ilmestyi muutama viikko sitten tammikuussa. Kuten BSC myös The Heroes sijoittuu trilogian maailmaan ja on luettavissa stand-alonena. Silti monet pienet yksityiskohdat tuntuvat avautuvan paremmin kun trilogia ja BSC on taustalla luettuna.

The Heroesin tarina keskittyy pääosaltaan kolmen päivän ajan käytävään sotaan Osrungin laakson alueella, jossa sijaitsee asetelman polttopiste, The Heroes. Tämä menneiden Sankareiden kukkula on Stonehengeä muistuttava kivipaasien rinki, joka on strategisesti erinomainen paikka. Sotaa käydään Unionin ja Pohjoisen välillä, pääosassa aiemmista kirjoista tutut Bremer dan Gorst ja prinssi Calder. Kolmas merkittävä mies on pohjoisen kokenut sotilas Craw. Kirja vilisee kuitenkin myös muita vanhoja tuttuja enemmän tai vähemmän merkittävissä rooleissa, kuten Black Dow, Dogman, Caul Shivers, Jalenhorm ja Bayaz, sekä lukemattomia uusia tuttavuuksia. Alussa tuntui, että hahmoja on liiaksi asti, mutta kun asetelmat saatiin kohdilleen, jokainen uusi tai vähäpätöinenkin hahmo lunasti paikkansa. Henkilöhahmot nousevatkin yli juonen, he kantavat tarinan, heidän monisävyinen äänensä kertoo mistä sodassa on kyse ja kuka on oikeasti sankari.

Erona aiempaan Best Served Coldiin, Abercrombie tarjoaa henkilöhahmogalleriansa hitusen pehmennettynä. Minulla ei ole mitään valitettavaa aiemman kirjan verisen epätoivoisesta ja ehkäpä ripauksen kliinisestä kaartistakaan, mutta tällä kertaa joihinkin hahmoihin pääsee oikeasti pään sisään ja heidän tapahtumansa ja kohtalonsa oikeasti liikuttavat. The Heroes on siinä suhteessa askel takaisin trilogiaan päin. Tämä voi johtua myös siitä, että nyt palattiin ns. kotikentälle, paljon tutumpiin maisemiin ja useampiin tuttuihin hahmoihin. Erityisesti Bremer dan Gorstin sisäisen maailman kuvaus pääsi kohtalaisen lähelle Gloktan hahmon erinomaisuutta, vaikkakaan en voi sanoa, että mikään on vielä tasoihin yltänyt, saati ylittänyt. The Heroesissa Abercrombie on Gorstin kohdalla parhaimmillaan ja antaa myös terävimmän näyttönsä hahmokuvaajana. Abercrombien teksteissä on aina mukana ironista ja sarkastista huumoria ja niin myös nyt. Pääsin nauramaan muutamaan otteeseen ääneen. Toisaalta, mukana on myös synkeänpuoleista realismia. Iloon ja onneen löytyy aina jokin rajoittava tekijä, mikä ei tietenkään estä kuitenkaan joitakin hahmoja kulkemasta jalat irti maasta. Parasta The Heroesin hahmokuvauksissa on, että vaikka hahmoja on lukemattomia ja sen jälkeenkin vielä neljän hengen tusina, niin jokaisella heistä on oma äänensä.

Tarinan juonessa on pienoisia heikkouksia. Selkein puute on se varsinainen fantasiaosuus. The Heroes on kuvitteellinen sotaromaani ja erinomainen sellainen. Se heijastaa kirjailijan kiinnostusta ja perehtyneisyyttä aiheeseen. Abercrombie on ilmaissut moneen otteeseen, että hän pitää tarkoituksella taikuuden osuuden pienenä, ja se on sinänsä ollut hyvä ratkaisu. The Heroesissa taikuus on todellakin minimissä, vaikka siinä esiintyykin itse päämaagi Bayaz ja pohjoisellakin on oma osaajansa. Velhojen taustalla käytävästä valtataistelusta, tai mitä se onkaan, oikeastaan vain vihjaillaan. Tämän seikan koen hienoisena irrallisena yksityiskohtana ja stand-alone -kirjan negatiivisena piirteenä. Tosin, luulenpa, että kuulemme Bayazista ja Sulfuristakin vielä.

The Heroesin kerronta on tasaisen laadukasta ja näkökulmahahmot vaihtuvat sujuvasti toiseen. Verrattuna Best Served Coldiin, The Heroes on hidastempoisempi, mutta silti se sisältää runsaasti tapahtumia ja käänteitä. Eikä verisyydeltäkään vältytä. Mikäpä sota ilman verenvuodatusta ja uhreja käytäisiin, oli se sitten miten merkityksetön ja järjetön sota tahansa. Yksi luvuista sai tämän lukijan huokailemaan mielettömyyttä heti alkuunsa: Day One -osion Casualties. Jo siinä vaiheessa tajusin lukevani erinomaista kirjaa. The Heroes on kokonaisuutena vaikuttava lukukokemus. Joe Abercrombien voitonkulku jatkuu.

Sen verran pitää kyllä vielä sanoa: The Heroes sai minut kaipaamaan Logen Ninefingersia. Tahtoo Bloody-Ninen takaisin!