Farah Mendlesohn (toim.): On Joanna Russ

Kun Hugo-ehdokas, Farah Mendlesohnin toimittama kirja On Joanna Russ tuli eteeni, en tiennyt lainkaan kuka Joanna Russ on ja mitä hän on kirjoittanut. Se selvisi pian kun otin luettavaksi hänen suomennetut teoksensa Piknikki Paratiisissa ja Naisten planeetta. En arvostele näitä kirjoja erikseen, sillä minulla ei ole niistä paljoakaan sanottavaa. En pitänyt kumpaisestakaan teoksesta, vaikka näen niiden arvon genrelle luettuani On Joanna Russin.

Teoksessa 18 eri kirjoittajaa tutkii ja pohdiskelee Joanna Russin teoksia ja merkitystä niin science fictionille kuin sf-yhteisöllekin. Joanna Russ oli yksi ensimmäisistä merkittävistä feministikirjailijoista genren sisällä, vaikka missään tapauksessa ei sovi unohtaa edelläkävijää, Charlotte Perkins Gilmania. Koskapa olin lukenut Russilta vain kaksi mainitsemaani teosta, joista Naisten planeettaa ilmeisestikin pidetään hänen merkittävimpänä teoksenaan, en juurikaan aina pysynyt kärryillä mistä sanomasta kirjailijalla milloinkin oli kyse. Heti aluksi käsiteltiin kohtalaisen tyhjentävästi Russin naishahmoa Alyxia, joka seikkailee miekka ja magia -tyylisesti useammassakin kirjailijan novellissa. Alyx on myös Piknikki Paratiisissa -teoksen päähenkilö, ja ainoa kohtalaisen siedettävä hahmo kirjassa. Piknikki Paratiisissa kertoo Aikainvälisestä agentista eli Alyxista, joka tempaistaan menneisyydestä vieraalle planeetalle saattamaan joukko turisteja turvaan sodan jaloista ilman teknisia apuvälineitä lumen ja jään keskellä. Pienoisromaani perustuu pitkälti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, mikä tekee siitä minulle lähes tylsistyttävän. Alyxia lukuunottamatta muut hahmot ovat jokseenkin typeriä. Alyx on sankarihahmo, joka taistelee ja mottailee ja kellistää komistuksen. Jos hän olisi miespuoleinen, olisi kyseessä klisee jo kirjan kirjoitushetkellä, mutta ilmeisesti naispuoleisena hän oli sitten jotain uutta.

On Joanna Russ keskittyy hyvin paljon ristiriitoihin, joita Russin voimakas persoona ja ajamansa feminismi sai aikaiseksi. Paikoin noita ristiriitoja oli raskas lukea, sillä teos todellakin pureutuu yksityiskohtaisesti, lisäselvityksineen ja viitetietoineen, ajankuvaan ja -tapahtumiin. Joidenkin tiettyjen mieskirjailijoiden ja toimittajien on näyttänyt olevan todellakin vaikea sulattaa Russin tekstejä genreen ja Russ ei itsekään tunnu olleen myös kriitikkona helpoin. Hän on suominut kovin sanoin mm. aikalaiskirjailijaansa Ursula Le Guinia. Kun Russin When it changed -novelli julkaistiin, se aiheutti varsin kiivasta sanasotaa, jossa mentiin penis- ja vaginakateuspuhetasolle saakka. Hyvin perusteellisesti kirjassa tutkiskellaan myös vihaa ja naisen väkivaltaa (verrattuna miessankarihahmojen väkivaltaan) Russin teoksissa.

Mielenkiintoinen osio oli Russin panos tyttöjen minäkuvan muodostumiseen, murtamalla perinteisiä neito-, viettelijätär-, kaunis narttu-, uskollinen vaimo -roolihahmoja nuorille suunnatussa Kittatinny-teoksessa. Vaikka en juurikaan pitänyt Russin teoksista itse, on niiden merkitys kiistattomasti ollut tärkeä genrelle (sf/f). Aina on oltava joku ensimmäisten joukossa, kiistelty ja arvostettu, joka uskaltaa olla itsensä ja näyttää suuntaa eroavuudelle, erilaisuudelle. On Joanna Russ oli minulle monin puolin kiinnostavampi teos, kuin kirjailijan omat teokset, mutta laskettakoon se minun piikkiini, ei kirjailijan viaksi.

----------------------------------------

Tämä on viimeinen Hugo-ehdokkaan arvostelu blogissani tänä vuonna. Olen todennut, että Valenten Palimpsest vie minulta enemmän aikaa kuin oletin. Luen kirjan loppuun pikkuhiljaa, mutta se ei tule sijoittumaan kärkisijoille äänestyksessäni.