Eletään 1880-lukua. Amerikassa on käynnissä englantilaisvaikutteinen sisällissota, jota on jatkunut jo usean vuosikymmenen ajan. 16 vuotta ennen kertomishetkeä venäläisillä oli vaikeuksia päästä käsiksi malmiesiintymiiin Alaskan teräksenlujan ikiroudan läpi ja he julistivat kilpailun keksinnöstä, joka mahdollistaisi malminsaannin. Seattlessa tiedemies Leviticus Blue keksi voittoisan kairakoneen, Boneshakerin, jonka koekäytössä meni kuitenkin jotain pieleen. Boneshaker kairasi kaupungin alla romahduttaen osan kaupungista ja vapautti myrkyllisen kaasuesiintymän, vitsauksen, jonka seurauksena kaupunki piti kiireellä evakuoida ja eristää valtavalla muurilla. Tarinan päähenkilöitä ovat Leviticus Bluen leski, Briar ja hänen teini-ikäinen poikansa, jotka elävät miehensä/isänsä tekojen varjossa muurin turvallisemmalla ulkopuolella. Mukana taustatarinassa on myös Briarin isän mahdollinen osuus joko sankarina tai roistona. Briarin poika, Zeke päättää lähteä etsimään suljetulta alueelta todisteita, ettei hänen isänsä tahallisesti tuhonnut kaupunkia ja vapauttanut vitsausta. Briar lähtee poikansa perään alueella, jossa elävät kaasun kannibaalizombeiksi muuttamat ihmiset, ja jossa vain muutamilla alueilla on turvallista hengittää ilman suojanaamaria.
Priest on luonut mielenkiintoisen maailman; kolkko tuhoutunut kaupunki muurin takana, pelottavat zombit, steampunk-hengen mukaiset keksinnöt ja helposti pidettävät/vihattavat hahmot. Maailmankuva on synkkä. Päähahmojen menneisyys luo oman syyllisyyden leiman, mutta myös myrkkykaasusta tehdyn huumeen leviäminen kertoo pimeästä puolesta, sen lisäksi että myrkkykaasu muuttaa myös konkreettisesti maanpinnalle saapuvan valon määrää. Likaisen ruskean värin voi aistia muurin sisäpuolella ja maan alla. Vaikka suhtauduin skeptisesti tarinaan, jossa on zombeja, niin Priest on saanut pidettyä olionsa oikeassa suhteessa muuhun tarinaan nähden, ja sitä paitsi zombit ovat oikeasti pelottavia. Oman mielenkiintoisen lisän tarinaan tuo epävarmuus siitä, onko Blue elossa vai ei.
Boneshakerin vahvuuksia, mutta myös heikkouksia löytyy enemmälti hahmoista. Muutamat sivuhahmoista nousevat yli muiden. Ilmalaivan suurikokoisen kapteeni Clyn tarinaa voisi varmaan kertoa jo ihan yksistäänkin ja yksikätinen Lucy kerää pisteet ihan muuten vain olemuksellaan. Miinuksena pidän kuitenkin, ettei hahmoihin saatu tarpeeksi särmää, vaikka yritystä olikin. Ehkä ei olisi pitänyt odottaa ennakkoon mitään, mutta liian mustavalkoiset - hyvät ovat hyviä ja pahat tosi pahoja - hahmot veivät pisteitä kokonaisuudesta. Vaikka Zeke päättikin lähteä omin nokkinensa karkuteille, niin olipahan yllättävän vaisua meininkiä noin teini-ikäiseksi.
Kirjan alkupuoli on lupaavampi kuin loppu, mutta silti Boneshaker on viihdyttävää luettavaa ja sitä on helppo suositella. Kirjan maailmaan on tulossa jatkoakin. Sarjalla on omat sivunsa täällä, jossa voi lukea enemmän taustasta ja tulevista kirjoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!