Mindplayers on Cadiganin ensimmäinen kirja, joka pohjautuu ilmeisestikin hänen aiemmin kirjoittamiinsa Deadpan Allie -novelleihin. Olen lukenut novelleista kaksi (en tiedä tarkalleen kuinka monta niitä on kaikkiaan, mutta kaksi on vielä tulossa lätäkön takaa), joten niistä lyhyesti kirjan arvostelun jälkeen.
Mindplayersin kertojahahmo on Allie Haas, joka jää kiinni laittoman, psykoosin aiheuttavan madcapin käytöstä ja vaihtoehtona kuivapesun jälkeen on joko aivopoliisien käsiin joutuminen tai ryhtyminen ammattimaiseksi mindplayeriksi. Allie valitsee jälkimmäisen. Mindplayereita on useanlaisia ja heillä kaikilla on hieman erilainen tehtävä, mutta peruskonsepti on sama kaikissa rooleissa; mindplayer ottaa yhteyttä asiakkaidensa mieleen positiivisessa tarkoituksessa. Dreamfeederit ovat unelmienruokkijoita, belljarrerit rentouttajia, thrillseeker auttaa löytämään innostuksen aiheet ja pathosfinderien, joka myös Allie on, tehtävänä on auttaa mm. erityylin taiteilijoita löytämään tie takaisin luomisvoimaan.
Mindplayer kytkeytyy toisen henkilön mieleen silmien kautta. Tulevaisuuden maailmassa, jossa kaikenlainen mielipeli tuntuu olevan kohtalaisen normaalia (jos mikään tässä kirjassa yleensäkään on normaalia), useimmilla ihmisillä on keinotekoiset silmät, jotka kytketään näköhermoihin. Kun silmä pullautetaan ulos, voi paikalle kytkeä mielenlukupiuhat. Kätevää, eikö totta! Aluksi ajatus, että ihmisen ajatuksia ja mielikuvia voisi lukea näköelinten kautta (tai yleensäkään minkään elimen kautta), tuntui erikoiselta; miten abstrakteihin mielikuviin, muistoihin ja mielleyhtymiin voisi päästä fyysisesti käsiksi, jopa imeä ulos ihmisestä. Mutta kävipä niin, että Cadiganin tarina imi itseensä sisälle, ja pian ajatuksen hyväksyi mukisematta.
Kirjassa vietetään kohtalaisen paljon aikaa eri henkilöiden pään sisällä ja dialogia käydään sekä puhuen, että ajatusten siirrolla. Allien asiakkaat vaikuttavat oudoilta, mutta samalla kiehtovilta, sillä pääkopissa ollaan irti maailmasta ja monet kohtaukset tuntuvat unenomaisilta. Luin joitain kohtia useaan kertaan, sillä ne eivät tuntuneet aukeavan kerralla, ja se kannatti. Kirjasta sai enemmän irti. Mindplayers ei ole nopeatahtista luettavaa, eikä siitä löydy vauhdikkaita tapahtumia. Sen sijaan ainakin minut kirja sai ajoittain pysähtymään ja pohtimaan. Vaikka hahmona Deadpan Allie ei kaikkein monipuolisin olekaan, niin silti hänestä jäi aivoihin jälkikuva, joka ei suostu poistumaan.
Mindplayersin luettuani minulle tuli suuri tarve saada lukea lisää Alliesta, ja onneksi kokoelmistani löytyi kaksi novellia, jossa hän myöskin on. Lunatic Bridge -novelli on sisällytetty hieman muunnettuna, mutta pääosin kuitenkin samana, Mindplayersiin. Helpoiten novellin löytänee Ellen Datlowin editoimasta The Omni Book of Science Fictionin numerosta 5 (1987). Novellissa Allie saa asiakkaakseen pitkäikäisen muusikkoparivaljakon Coorin ja Lamin toisen puoliskon. Parin erottua Coor on kadonnut kykynsä luoda musiikkia ja niinpä hän palkkaa avukseen pathosfinderin. Tarina tuntui kokonaisuutena paremmalta novellissa kuin osana kirjaa, mutta se saattoi johtua jälleen kerran siitä, että kyseessä oli toinen lukukerta samalle tarinalle ja siitä sai enemmän irti. Muutamat kirjasta puuttuvat yksityiskohdat toivat mukanaan lisäväriä.
Dirty Work -novelli lienee viimeisin (v. 1989) Deadpan Allie -novelleista ja se on suomennettukin Ei vain verestä -vampyyriantologiassa (alkup. Blood is Not Enough) nimellä Likainen juttu. Novelli löytyy myös Cadiganin Dirty Work -kokoelmasta. En ole lukenut suomenkielistä versiota, mikä sinänsä olisi mielenkiintoista etenkin termistön vuoksi. Tiedän kuitenkin, että Deadpan Allie on kääntynyt Pokka-Allieksi. Vaikka kyseessä onkin vampyyriantologia, on Dirty Work hyvin epäperinteinen vampyyritarina, lähinnä temaattinen. Dirty Workissa Allie ottaa hieman vastoin tahtoaan työtehtävän kuuluisan holotaiteilijan auttamiseksi ja kohtaa taiteilijan asunnolla mitä erikoisempia taiteilijaa hännysteleviä henkilöitä ja taiteilijalle hyvin läheisen empaatikon. Kaikki ei tietenkään suju ihan Allien toiveiden mukaisesti ja edessä on yllätys. Novellin luettuani en tiedä olisiko pitänyt kiittää Pat Cadigania vai kirota hänet. Päätin kiittää, koska tarina oli erinomainen, shokkialoitus etenkin. Viimeistään sen luettuani, Deadpan Allie jäi ikuisesti päähäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!