Michael Moorcock: Katso ihmistä!

Michael Moorcockin vuonna 1969 kirjoittama Behold the Man julkaistiin suomeksi viime vuonna nimellä Katso ihmistä! Kirja on Tähtivaeltaja-ehdokkaana. Hankin kirjan jo syksyn puolella, mutta koskapa edellinen lukemani Moorcockin kirja, Maailmantuskan soturi, oli melkoinen pettymys, olen siirtänyt lukemista eteenpäin. Turhaan, sillä Katso ihmistä! osoittautui erinomaiseksi lukukokemukseksi.

Messiaskompleksinen Karl Glogauer on rakkautta kaipaava neurootikko, joka itsetunnon alemmuudessaan karkoittaa jokaisen rakastettunsa luotaan. Kun enemmän tai vähemmän sekopäinen tiedemies tarjoaa hänelle mahdollisuuden aikamatkustukseen, Karl valitsee ajankohdakseen vuoden ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Kirja kertoo tarinaa useassa eri ajassa. Välillä käydään Karlin lapsuudessa, välillä katsahdetaan hänen suhteeseensa Monicaan, joka - päinvastoin kuin Karl - järkeistää uskontoa, ja yrittää saada Karlin vakuuttuneeksi, että kristinusko perustuu myyttiin, ei tositapahtumiin.

Suuri osa aikaa vietetään seuraten Karlia kristinuskon alkuvaiheissa, missä Karl saa todeta, että mikään ei ole niin kuin hän oletti sen olevan. Aikamatkustus tekee tarinasta kuitenkin monitasoisemman. Vaikka Karl ei ohjeiden mukaan saakaan puuttua historian tapahtumiin, onko hänen osuutensa kuitenkin välttämätön historian syntymiseen? Onko kristinusko olemassa, koska se on ihmisten toive, Karlin toive? Moorcock ei anna suoria vastauksia, mutta jokainen lukija voi tulkita omalla tavallaan.

Glogauerin lapsuuteen liittyvät kuvaukset ovat kohtalaisen rankkoja. Moorcock on onnistunut vangitsemaan täydellisesti 60-luvun ilmapiirin ja tuo esille myös lapsen hyväksikäyttöön liittyviä seikkoja, mikä puhuttaa tänä päivänäkin. Vaikka lapsuuden tapahtumat sijoittuvatkin Lontooseen ja Karl on juutalainen, minulle tuli mielikuvia katolilaisesta Irlannista. Tarinan myötä tuntuu, että Glogauerilla on maailman synnit niskassaan jo syntyessään.

Katso ihmistä! on käännöksenä hieman eri tuntuinen kuin alkuperäiskielellä, johtunee kääntäjän käyttämästä puhekielestä. Käännös on kuitenkin hyvä. Michael Moorcockin Katso ihmistä! on psykologisesti vaikuttava teos, vaikka epäilenkin ettei se aihepiirinsä vuoksi ole kaikkien mieleen, joillekin jopa vastenmielinen. Päähenkilökään ei ole rakastettava, enkä missään tapauksessa pystynyt samaistumaan häneen, mutta tarinakehys ylittää tällä kertaa itse hahmot, ja tekee kirjasta hyvän.

Charlotte Perkins Gilman: Herland

Charlotte Perkins Gilman oli 1900-luvun vaihteen tunnettu yhdysvaltalainen kirjailija, toimittaja, sosiologi ja feministi. Vuonna 1915 kirjoitettua Herlandia kuvataan kannessa ensimmäiseksi feministiseksi utopiasta. Suomennos ilmestyi viime vuonna ja se on Tähtivaeltaja-ehdokkaana.

Vaikka Herland on liki sata vuotta vanha tarina, se tuntuu muutamia aikakauteensa liittyviä viittauksia lukuunottamatta tuoreelta. Herland kertoo kolmesta tutkimusmatkaajamiehestä, jotka päätyvät Amazonin syvyyksiin vuoriston rajaamalle alueelle, jossa asuu muulta maailmalta salassa oleva 3 miljoonan naisasukkaan maa. Naistenmaassa vallitsee ihanteellinen harmonia ja yhteishenki. Kaikki on puhdasta ja kaunista ja asukkaat saavat sivistystä montessorilaiseen tyyliin vauvaiästä saakka. Naisten sivistystaso on korkea ja he ovat ihmeen kautta alkaneet lisääntyä neitseellisesti. Miesvierailijoille nämä seikat ovat kova pala hyväksyä, varsinkin yhdelle heistä, ja pitkään he epäilevätkin, että jossain on miehiä piilossa, sillä muuten yhteiskunta ei toimi, ja ainakaan lapsia ei synny. Vaikka naisyhteisö tekee kaikkensa sopeuttaakseen miehet joukkoonsa, miesten - meidän - maailman asenteet ja kasvatus eivät noin vain häviä, vaan aiheuttavat valtapeliä sukupuolten välillä. Tosin miehissäkin löytyy kirjon molemmat ääripäät; sopeutuja ja sovinistinen dominoija.

1900-luvun alussa naisten maa ideologioineen ei varmaankaan ole saanut suopeaa vastaanottoa yleisellä tasolla. Gilmanin yhteiskuntakritiikki on kuitenkin tänäkin päivänä terävänäköistä. Hyväksymme yhä epäkohtia periaatteella "näinhän on aina ollut". Kirjan kantavana teemana on äitiys ja yhteiskunnan toimivuus. Herlandin naiset ovat saaneet kansan ruokahuollon, jätehuollon, maanviljelyksen, koulutuksen toimimaan ja onpahan syntyvyyttäkin vapaaehtoiselta pohjalta rajoitettu, jotta ei syntyisi ylikansoitusta. Samalla on harjoitettu rodunjalostusta, jotta kansalaisista karsiutuisi pois epäsuotuisat piirteet, eikä maassa ole rikollisuutta. Ihan puhtoinen Herland ei siinä mielessä ole, sillä vaikka rodunjalostus on tasapäistänyt ja onnellistanut ihmisen, vienyt heiltä seksuaalisen vietin aiheuttaman kilpailuhalun, jotkut heistä ovat enemmän päättävässä asemassa kuin toiset ja kaikille ei suositella äitiyttä, kun perimä ei ole niin hyvä kuin toivottaisiin.

Gilman on lienee halunnut avata keskustelun yhteiskunnasta ja naisen tasa-arvosta Herlandilla. Vielä vajaa sata vuotta tuon avauksen jälkeenkin olisi aihetta keskustella, mutta toki Herlandin voi lukea puhtaasti fantasianakin/scifinä ajattelematta taustoja. Kirjan alussa on 25-sivuinen esittely kääntäjältä, mutta parin sivun jälkeen hyppäsin sen yli, sillä en halunnut kirjaa jo valmiiksi pureksittuna ennen kuin olisin lukenut sanaakaan.

Tulevia suomennoksia

Tänä vuonna on tulossa useita käännöskirjoja, jotka minua kiinnostavat. Osasta on vasta ennakkotietoja ja kansikuviakaan ei kaikista vielä löydy, mutta tässä lyhyt katsaus joka tapauksessa (muistutukseksi itselleni). Lisään puuttuvia kansikuvia myöhemmin, kun niitä tulee saataville.

Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta ilmestyy kesäkuussa. Kirjaa on hypetetty niin paljon, että korvista ulos pursuaa. Kiinnostavalta kirja vaikuttaa, mutta intoa on laannuttanut välillä kiertäen, välillä suoraan sanotut lausunnot, että kirjassa noin reilu neljäsosa jaksaa pitää vauhtia yllä, mutta loppu on sitten hieman venytystä. Ei kuulosta hyvältä, kun opuksessa on kuitenkin kahdeksisensataa sivua (US-painos). Mutta katsotaan...

Pat Cadiganin Mindplayersin sain vastikään luettua. Kirja oli hyvä, ja siksipä on hienoa, että pääsemme tutustumaan deadpan Allieen kunnolla myös suomeksi heinäkuussa. Kirjan nimi kannesta päätellen on Mielenpeli. Finncon 2010 sivustolla ilmoitetaan, että kirja julkaistaan conin yhteydessä. Arvosteluni löytyy täältä.

Ursula Le Guinin Rocannonin maailma ilmestyy ennakkotietojen mukaan myös heinäkuussa. Lainaus kirjan esittelystä: Rocannonin maailma kuuluu Hain-romaanien sarjaan, josta aiemmin on suomennettu teokset Pimeyden vasen käsi, Osattomien planeetta, Maailma, vihreä metsä sekä Kahdesti haarautuva puu. Rocannon on työskennellyt Formalhaut II:lla jo puolet sen 800 vuorokautta kestävästä vuodesta. Työ sujuu hyvin; tutkimusryhmä on kartoittanut useita korkean älykkyyden elämänmuotoja, ihmisenkaltaisia lajeja, jotka elävät rauhallista hiljaiseloa luolissa ja paimentolaiskylissä. Planeetalle on kuitenkin vaivihkaa soluttautunut vihollinen, joka valmistelee hyökkäystä Kaikkien maailmojen liittoa vastaan. Kun Rocannon lähtee haastamaan miehittäjän, hänen aseinaan ovat paikallisten asukkaiden luottamus ja ystävyys, rohkeus ja vapaudenhalu.

Naomi Novikin Jadevaltaistuin on Temeraire-sarjan 2. osa, ja se ilmestyy elokuun alussa näillä näkymin. Kuninkaan lohikäärme yllätti positiivisesti, joten odotan kakkososankin viihdyttävän.

Pierre Pevelin Kardinaalin miekat on Gemmell-palkintoehdokas ja tarkoituksenani oli lukea kirja jo nyt kevään aikana englanniksi. Jätin kuitenkin lukematta, kun ilmoitus suomennoksesta tuli, ja hyvä niin, sillä englanninkielinen käännös ei kuulemma ole kovin hyvä. Kardinaalin miekkoja voi odottaa syyskuuksi.

Andrzej Sapkowski on edellisen vuoden Gemmell-voittaja, tosin ei tällä Noituri-sarjan ekalla osalla, Viimeinen toivomus, vaan kakkososalla. Minulla ei ole aavistustakaan mitä odottaa Viimeiseltä toivomukselta, mutta se kiinnostaa kuiten. Ja lokakuu on näillä näkymin julkaisukuukausi.

Ja sitten on mielessä vielä yksi kirja jota odotan enemmän kuin näitä muita. Se on tietenkin Patrick Rothfussin Tuulen nimi. Kirjan piti ilmestyä nyt keväällä, mutta ei ole näkynyt eikä kuulunut. Jospa vaikka sitten kesällä (Päivitys: 15.8. kertovat nettikirjakaupat). Kustannusyhtiö ei pahemmin ole mainostanut teosta, mutta alkuperäinen on tullut luettua ja se oli ihastuttava!

Näillä mennään toistaiseksi loppuvuotta kohden.

Steph Swainston: Kuolemattomien kaarti

Luin Steph Swainstonin The Year of Our War -kirjan pari vuotta sitten. Päätin lukea kirjan uudestaan nyt kun se ilmestyi suomeksi nimellä Kuolemattomien kaarti, koska kirja on ehdottomasti uudelleenluvun arvoinen. Toisaalta käännetyissä kirjoissa minua kiinnostaa aina myös millaisiin käännösratkaisuihin suomentaja on päätynyt. Näin myös Kuolemattomien kaartin kohdalla, joka aluksi esiintyi työnimellä Sotamme vuosi. Molemmat nimet ovat sisällön puolesta osuvia, mutta olisin suosinut suoraa käännöstä, vaikka suomeksi se kuulostaa enemmän Talvisodan muisteluteokselta. Kuolemattomien kaarti on Castle-sarjan ensimmäinen kirja ja kyseessä ei ole trilogia, vaikka kirjan takakannessa niin kerrotaankin (ehkäpä suunnitelmissa on vain kolmen kirjan kääntäminen). Sarjaan kuuluvia kirjoja on julkaistu tällä hetkellä englanniksi neljä, joista viimeisin on ns. esiosa. Seuraava Castle -kirja julkaistaan ensi vuoden alkupuolella ja sen työnimenä on The Musician's Evolution (nimi voi vielä vaihtua).

Kirjan päähahmo on Jant Shira - Komeetta, Airut - Keisarin luoman kuolemattomien piirin ainutlaatuinen jäsen. Ainutlaatuinen siinä mielessä, että hän on 50 kuolemattoman (ja lisäksi heidän mahdollisten puolisoidensa) joukossa ainoa siivekäs, joka pystyy lentämään. Jant on puoleksi awialainen, jota perua siivet ovat, ja puoleksi rhydanne, vuoristolainen, jonka ansiosta hän on kevytrakenteisena lentokykyinen. Jant on myös huumeaddikti ja valehtelija, eikä hänen menneisyytensäkään ole kovin puhdas. Hän on toisaalta muiden kuolemattomien joukossa uskottava ja hänellä on myös vaikutusvaltaa, joskin ei kaikissa tilanteissa ja häntä myös halveksitaan narkkarina. Swainston on luonut loistavan ristiriitaisen päähahmon, jonka silmien kautta on mielenkiintoista tarkastella tapahtumaympäristöä ja muita hahmoja.

Kuolemattomien kaarti keskittyy Nelimaassa käytävään sotaan hyönteisiä, turilaita, vastaan sekä esittelemään päähenkilön ja muutamia muita kuolemattomia tarkemmin. Kirja sisältää useita pitkiä taistelukohtauksia, jotka on kuvattu tarkasti. Turilaiden ulkonäköä, niiden käyttäytymistä ja kollektiivisuutta valotetaan niin riittävästi, että syntyy elävästi kuva taistelun vaativuudesta ja epätoivosta. Mutta sota ei ole ainoa haaste kuolemattomille ja tavallisille kansalaisillekaan, vaan piirin sisällä käydään omaa taistelua. Vuosisatoja ja tuhansia elävät kuolemattomat eivät suinkaan ole irti tavallisten ihmisten tunteista ja kilpailuvieteistä. He voivat olla ajoittain hyvinkin typeriä kaikista kokemuksistaan ja paremmuudestaan huolimatta. Jokaisella heistä on erityisominaisuus, jonka ansiosta he ovat kuolemattomaksi päässeet, mutta nuo ansiot voidaan haastaa ja haastetaankin. Usealla kuolemattomalla on omallatunnollaan kaikenlaista.

Swainstonin tapahtumamaailma ei rajoitu pelkästään Nelimaahan, vaan hän antaa ymmärtää, että rinnakaismaailmoja on useita, ja esitteleekin Kuolemattomien kaartissa yhden. Huumeen ansiosta Jantilla on henkensä kaupalla mahdollisuus matkustaa Siirrokseen. Siirros on erilainen kuin Nelimaa, siellä ei päde samat lainalaisuudet. Niinpä näemme Siirros-osiossa mm. matotytön ja trunkit sekä Felicitian, Jantin nuoruuden tuttavuuden, naisen miehen hahmossa.

Kuolemattomien kaartin suomennos on hyvä, vaikka alussa lukeminen takkusikin. Kääntäjä ei ollut lähtenyt kaikkien paikannimien kääntämiseen, mutta mm. Screesta on tullut Soraikko ja Darklingista Pimento. Kuolemattomien ja heidän kumppaniensa nimet on pääosin suomennettu. Vähän aikaa piti miettiä keitä ovat Pääsky (Swallow), Utu (Mist) ja Tiira (Tern). Nyt kun on lukenut myös Above the Snowlinen, osasi kiinnittää enemmän huomiota Jantin menneisyyden viittauksiin. Above the Snowlinen tapahtumat mainittiin Kuolemattomien kaartissa, mikä kertoo siitä, että vaikka Swainston on kirjoittanut (julkaissut) Snowlinen kuusi vuotta ensimmäisen kirjan jälkeen, on tarina ollut taustoineen mietittynä jo sitä ennen.

Kuolemattomien kaarti on omaperäinen ja loistava kirja, alusta loppuun saakka. Se ei ole helppo kirja, sillä siinä ei tarjoilla perinteistä fantasiamaailmaa tiettyine sääntöineen ja kliseineen, eikä helposti samaistuttavia, sympaattisia hahmoja tarjota suoraan hopealautaselta. Swainston haastaa lukijansa; hän sekoittaa miekat ja kilvet lehtiuutisten, t-paitojen ja meikkien kanssa samaan todellisuuteen, leikkii tulevilla ja menneillä vuosiluvuilla ja sen joko hyväksyy tai ei. Suosittelen ehdottomasti antamaan itselle mahdollisuus rikastuttaa mielikuvitustaan.

Above the Snowlinen arvostelu löytyy täältä.

Sähköisen kirjan lukulaite

Ostin joku viikko sitten sähköisen kirjan lukulaitteen, koskapa e-kirjoja on pikkuhiljaa tullut hankittua, ja Hugo-pakettikin tuli luettavaksi, eikä ajatus tuntikausien istuskelusta tietokoneen ääressä huvittanut. Minun e-kirjat ovat pääosin pdf-tiedostoja, vain muutama löytyy ePubina. En ole teknisten laitteiden asiantuntija ja pahoittelen jo etukäteen alla olevien kuvien laatuakin, tarkoitukseni on kertoa ihan tavallisen lukutoukan perustekstikirjan lukukokemuksista Sony Reader Pocket Editionilla PRS-300. Ja koska on ajankohtaista, testikirjani oli Catherynne M. Valenten Hugo-ehdokas Palimpsest, jonka sain Hugo-paketin yhteydessä pdf-muotoisena.

Readerin perusvalikko näyttää yllä olevan kuvan mukaiselta. Kirjoja voi etsiä mm. tekijän tai kirjan nimen mukaan, tai kirjanmerkkikohdasta hypätä siihen kohtaan, mihin on edellisellä lukukerralla jäänyt. Kätevä valikko sinänsä, mutta kun sain ladattua Readeriin kirjoja tietokoneen kautta, huomasin yllätyksekseni, että kun valitsin kirjoja kirjan nimen mukaan...

Valenten Palimpsest olikin Vale_978055338... Kuvassa zoomin yläosassa oleva untitled puolestaan on Wilsonin Hugo-ehdokas Julian Comstock. Hieman arvailuksi meni välillä mikä kirja on mikäkin. Toki, jotkut kirjan nimet tulivat ihan oikein, oikeaan paikkaan, tai sitten kirjan ja tekijän nimi ovat molemmat Title-tekstin yhteydessä. Pdf-tiedostojen nimet ovat joka tapauksessa oikein, joten en ihan ymmärrä mistä nuo väärät tai epäselvät nimet tulevat.

En lannistunut moisesta, kun kerran kirjat on ladattuna, ne ovat myös laitteella luettavissa. PRS-300:n etupaneelissa oikealla sivulla on nappulat 1 - 0, joilla voi tehdä valinnat valikoista. Kun valitsin Valenten kirjan, napautin Begin, teksti tuli luettavaksi.

Lukualueen alapuolella olevasta ympyrästä voi selata tekstia eteen tai taaksepäin. Vasemmalla äärimmäisenä olevasta nappulasta pääsee perusvalikkoon ja seuraavalla yhden valikon taaksepäin. Oikealla puolen olevat nappulat ovat zoomia ja kirjamerkkiä varten. Vaikka kuva on epäselvä, siitä saa käsityksen kuinka pientä kirjan teksti on perusnäytöllä. Ainakaan minun silmät eivät kestäneet pitkään tuon tihrustamista, vaan suosiolla painoin zoomia. Tekstiä voi zoomata kahteen otteeseen isommaksi, mutta ensimmäinen suurennos riitti minulle.

Teksti näyttää paperinkaltaiselta (ja teksti on terävää, vaikka kuvassa ei siltä näytäkään), eikä näytössä ole taustavaloa, joka väsyttäisi silmät. Kun laitteeseen tottui, koin lukemisen jopa näinkin pieneltä näytöltä (pokkarikokoa, n. 10 * 7,5 cm) ihan ok kokemukseksi. Suurennoksella sivunkääntöjä piti tehdä kolme ennen kuin sivunumero vaihtui, mutta rytmiin oppi pian. Lukulaite painaa vain 220 g ja se on litteä, joten sen pitely luettaessa on kevyttä. Hieman alussa mietin minne asetella sormet, jotta ne eivät osuisi muille nappuloille kuin selausympyrään, ja sen koin hieman ärsyttäväksi.

Laitteen kovalevyllä on kapasiteettia 512 Mt, joten siihen mahtuu kerrallaan ladatuksi useita satoja kirjoja. Teknisten tietojen mukaan ladattava akku kestää 7000 sivukäännön paikkeille. Laitteen mukana tuli USB-kaapeli, ja laite ladataan tietokoneen kautta. Itse en asiaa ajatellut sen kummemmin, mutta paljon lukeva tuttavani kysyi: entä jos lähtee useaksi viikoksi lomalle, eikä mukana ole tietokonetta? Ehkäpä akku kuitenkin kestää jonkun viikon ajan kuitenkin superlukijoillakin.

Pdf-kirjan lukemiseen Sony Reader Pocket Edition tuntuu kelpaavan ihan hyvin. Olen ollut tyytyväinen. Tarkoitukseni oli tässä vaiheessa hankkia jokin perusmalli, ja ehkä jonain päivänä, kun sähköisten kirjojen lukulaitteet vielä hieman kehittyvät, katson tilannetta uudelleen. Kyllä tällä laitteella tällä hetkellä tämän vuoden Hugo-ehdokkaat saa joka tapauksessa luettua.

Lisäys: Nyt kun käyttökokemusta on kertynyt yli 10 kirjan lukemisesta pdf-muotoisena, en suosittele Readeria siihen tarkoitukseen. Liekö yksikään lukulaite soveltuu pdf-formaatille hyvin. Huono formaatti, mutta koskapa kirjakauppiaat sitä myyvät, niin sitä on ostettava, jos ePubia ei ole saatavilla. Lukeminen kyllä onnistuu, mutta joskus sivu ei toistu niin kuin pitäisi. Mutta kuten aiemmin sanoin, olen saanut melkein kaikki Hugo-ehdokkaat luettua, joten lukulaite on hoitanut osuutensa.

Lisäys2: Olen lukenut nyt myös joukon ePub-formaatissa julkaistuja kirjoja/novelleja, ja pidän Readeria erinomaisena siihen tarkoitukseen. Kakkoskuvan mukaista kirjan nimen/kirjailijan nimen sekoittumista ei esiinny tässä formaatissa. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Lukulaite on ollut hyvä hankinta kaikenkaikkiaan ja se on tullut jäädäkseen käyttööni. Jossain vaiheessa kun laitteet vielä hieman kehittyvät, hankin ehkä paremman kuin perusmallin, mutta tämäkin riittää toistaiseksi.

Jos joku kaipaa enemmän laitteen teknisiä tietoja ja niin niitä löytyy mm. Sonyn omalta sivulta tai Wikipediasta.

Pat Cadigan: Patterns

Pat Cadiganin novellikokoelma Patterns sisältää Bruce Sterlingin esittelyosan ja neljätoista novellia vuosien 1982-1989 väliltä.

• Patterns
• Eenie, Meenie, Ipsateenie
• Vengeance Is Yours
• The Day The Martels Got The Cable
• Roadside Rescue
• Rock On
• Heal
• Another One Hits The Road
• My Brother's Keeper
• Pretty Boy Crossover
• Two
• Angel
• It Was The Heat
• The Power And The Passion

Bruce Sterling vitsailee heti esittelyn alussa kuinka kirjan nimi on hyvin epätyypillinen sf-kokoelmalle, sillä se ei sisällä huomiota herättäviä sanoja, kuten Star, Song, Dream tai Dance. Pistipä hymyilyttämään, sillä tiedän erään toisen kirjailijan, jonka kirjojen nimissä noita sanoja esiintyy ihan kivasti.

Kokoelman tarinat ovat hieman epätasaisia ja vaihtelevat tyylilajiltaan. Ensimmäiseen, kirjan nimikkonovelliin en pääse sisälle lainkaan, mutta toinen Eenie, Meenie, Ipsateenie on tunnelmaltaan tiheää stephenkingimäistä kauhua. Tuli kovastikin mieleen kuinka paljon inhosin lapsena piiloleikkiä. Vengeance Is Yours -tarina kertoo puolestaan kostosta haudan takaa. Martellien kaapelikanava-juttu ei sekään oikein iske vaikka loppu onkin kohtalaisen ovela. Roadside Rescue, jossa kohdataan alien lähemmissä merkeissä, Rock On, jonka myötä koetaan rock'n'rollin synnit synteettisesti ja Heal, joka pureutuu uskonparantamisen teeskentelemisen vaarallisuuteen, eivät nekään kolahda kovinkaan syvästi, vaikka kaikki ovat hienosti kirjoitettuja, ehyen tarinankaaren juttuja. Sen sijaan kaikki novellit Another One Hits The Roadista eteenpäin ovat erinomaisia luettavia.

Erityisiksi suosikeiksini kokoelmassa nousevat Another One Hits The Road ja Two -novellit. Ensimmäinen kertoo verkkaisesti, mutta uskomattoman visuaalisesti pienestä kaupungista, jonka väki odottaa juoksukuumeen saaneiden joukon lähestymistä. Twon päähenkilö on nuori telepaattisen erikoiskyvyn omaava Sarah Jane, jonka tarina tuntuu vasta alulta. Novellin esittelyssä Cadigan kertoo uhkailevansa, että kirjoittaa jonain päivänä kokopitkän romaanin Sarah Janesta. Vielä tätä ei ole tapahtunut, mutta ottaisin kyllä innolla vastaan, sillä aika ei ole ajanut Sarah Janesta ohi vielä.

My Brothers Keeper on erilainen huumetarina, Pretty Boy Crossoverissa päästään cyberpunk-meininkiin discovaloissa ja pohtimaan onko ikuinen elämä minkäkin arvoista, Angel on tarina ulkopuolisuudesta ja erilaisuudesta, It Was The Heat kuvailee ura-äidin uusia tuntemuksia kuumassa New Orleansissa ja The Power And The Passionissa tarkastellaan vampyyritappajan persoonallisuutta.

Cadiganin johdannot kunkin novellin alussa antavat mielenkiintoisen kuvan kuinka kirjailijan mielikuvitus toimii. Varsin arkisista tapahtumista saattaa syntyä tarina, jossa lähde on nähtävissä, mutta joka kuitenkin on muuttunut joksikin aivan muuksi, välillä fantastisella tavalla. Vaikka Patternsin kaikki novellit eivät kiehtoneetkaan minua yhtälailla, ne ovat kuitenkin erinomaisesti kirjoitettuja. Tutustumisen arvoinen kokoelma, ehdottomasti.

Pat Cadigan: Mindplayers ja Deadpan Allie -novellit

Pat Cadigania kehutaan Cyberpunkin kuningattareksi, joten oli aika ottaa selville mistä ansioista titteli on saatu, varsinkin kun kirjailija on tulossa tänä kesänä Suomeen Finnconiin (jos Eyjafjallajökull sallii).

Mindplayers on Cadiganin ensimmäinen kirja, joka pohjautuu ilmeisestikin hänen aiemmin kirjoittamiinsa Deadpan Allie -novelleihin. Olen lukenut novelleista kaksi (en tiedä tarkalleen kuinka monta niitä on kaikkiaan, mutta kaksi on vielä tulossa lätäkön takaa), joten niistä lyhyesti kirjan arvostelun jälkeen.

Mindplayersin kertojahahmo on Allie Haas, joka jää kiinni laittoman, psykoosin aiheuttavan madcapin käytöstä ja vaihtoehtona kuivapesun jälkeen on joko aivopoliisien käsiin joutuminen tai ryhtyminen ammattimaiseksi mindplayeriksi. Allie valitsee jälkimmäisen. Mindplayereita on useanlaisia ja heillä kaikilla on hieman erilainen tehtävä, mutta peruskonsepti on sama kaikissa rooleissa; mindplayer ottaa yhteyttä asiakkaidensa mieleen positiivisessa tarkoituksessa. Dreamfeederit ovat unelmienruokkijoita, belljarrerit rentouttajia, thrillseeker auttaa löytämään innostuksen aiheet ja pathosfinderien, joka myös Allie on, tehtävänä on auttaa mm. erityylin taiteilijoita löytämään tie takaisin luomisvoimaan.

Mindplayer kytkeytyy toisen henkilön mieleen silmien kautta. Tulevaisuuden maailmassa, jossa kaikenlainen mielipeli tuntuu olevan kohtalaisen normaalia (jos mikään tässä kirjassa yleensäkään on normaalia), useimmilla ihmisillä on keinotekoiset silmät, jotka kytketään näköhermoihin. Kun silmä pullautetaan ulos, voi paikalle kytkeä mielenlukupiuhat. Kätevää, eikö totta! Aluksi ajatus, että ihmisen ajatuksia ja mielikuvia voisi lukea näköelinten kautta (tai yleensäkään minkään elimen kautta), tuntui erikoiselta; miten abstrakteihin mielikuviin, muistoihin ja mielleyhtymiin voisi päästä fyysisesti käsiksi, jopa imeä ulos ihmisestä. Mutta kävipä niin, että Cadiganin tarina imi itseensä sisälle, ja pian ajatuksen hyväksyi mukisematta.

Kirjassa vietetään kohtalaisen paljon aikaa eri henkilöiden pään sisällä ja dialogia käydään sekä puhuen, että ajatusten siirrolla. Allien asiakkaat vaikuttavat oudoilta, mutta samalla kiehtovilta, sillä pääkopissa ollaan irti maailmasta ja monet kohtaukset tuntuvat unenomaisilta. Luin joitain kohtia useaan kertaan, sillä ne eivät tuntuneet aukeavan kerralla, ja se kannatti. Kirjasta sai enemmän irti. Mindplayers ei ole nopeatahtista luettavaa, eikä siitä löydy vauhdikkaita tapahtumia. Sen sijaan ainakin minut kirja sai ajoittain pysähtymään ja pohtimaan. Vaikka hahmona Deadpan Allie ei kaikkein monipuolisin olekaan, niin silti hänestä jäi aivoihin jälkikuva, joka ei suostu poistumaan.

Mindplayersin luettuani minulle tuli suuri tarve saada lukea lisää Alliesta, ja onneksi kokoelmistani löytyi kaksi novellia, jossa hän myöskin on. Lunatic Bridge -novelli on sisällytetty hieman muunnettuna, mutta pääosin kuitenkin samana, Mindplayersiin. Helpoiten novellin löytänee Ellen Datlowin editoimasta The Omni Book of Science Fictionin numerosta 5 (1987). Novellissa Allie saa asiakkaakseen pitkäikäisen muusikkoparivaljakon Coorin ja Lamin toisen puoliskon. Parin erottua Coor on kadonnut kykynsä luoda musiikkia ja niinpä hän palkkaa avukseen pathosfinderin. Tarina tuntui kokonaisuutena paremmalta novellissa kuin osana kirjaa, mutta se saattoi johtua jälleen kerran siitä, että kyseessä oli toinen lukukerta samalle tarinalle ja siitä sai enemmän irti. Muutamat kirjasta puuttuvat yksityiskohdat toivat mukanaan lisäväriä.

Dirty Work -novelli lienee viimeisin (v. 1989) Deadpan Allie -novelleista ja se on suomennettukin Ei vain verestä -vampyyriantologiassa (alkup. Blood is Not Enough) nimellä Likainen juttu. Novelli löytyy myös Cadiganin Dirty Work -kokoelmasta. En ole lukenut suomenkielistä versiota, mikä sinänsä olisi mielenkiintoista etenkin termistön vuoksi. Tiedän kuitenkin, että Deadpan Allie on kääntynyt Pokka-Allieksi. Vaikka kyseessä onkin vampyyriantologia, on Dirty Work hyvin epäperinteinen vampyyritarina, lähinnä temaattinen. Dirty Workissa Allie ottaa hieman vastoin tahtoaan työtehtävän kuuluisan holotaiteilijan auttamiseksi ja kohtaa taiteilijan asunnolla mitä erikoisempia taiteilijaa hännysteleviä henkilöitä ja taiteilijalle hyvin läheisen empaatikon. Kaikki ei tietenkään suju ihan Allien toiveiden mukaisesti ja edessä on yllätys. Novellin luettuani en tiedä olisiko pitänyt kiittää Pat Cadigania vai kirota hänet. Päätin kiittää, koska tarina oli erinomainen, shokkialoitus etenkin. Viimeistään sen luettuani, Deadpan Allie jäi ikuisesti päähäni.

Nebula-palkinto Paolo Bacigalupille

Science Fiction & Fantasy Writers of America eli SFWA on julkistanut Nebula-palkintojen voittajat:

Romaani
The Windup Girl – Paolo Bacigalupi (Night Shade Books, Sept. 2009)

Minun arvosteluni The Windup Girlista löytyy täältä.

Pienoisromaani
The Women of Nell Gwynne’s – Kage Baker (Subterranean Press, June 2009)

Minun arvosteluni The Women of Nell Gwynne’sista löytyy täältä.

Pitkä novelli
“Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast” - Eugie Foster (Interzone, Feb. 2009)

Novelli
“Spar” - Kij Johnson (Clarkesworld, Oct. 2009)

Ray Bradbury -palkinto
District 9 - Neill Blomkamp and Terri Tatchell (Tri-Star, Aug. 2009)

Andre Norton -palkinto
The Girl Who Circumnavigated Fairyland in a Ship of Her Own Making - Catherynne M. Valente

Kaikki ehdokkaana olleet listattuna aiemmassa blogiviestissäni. Hienoa, että voitto meni tällä kertaa Bacigalupille Mievillén sijaan.

Julkaisupäiväveikkaus

Vuoden alkupuolella löimme kaverien kesken lukkoon arvaukset siitä, minä päivänä George R.R. Martin ilmoittaa A Dance with Dragonsin olevan valmis. Sovimme, että vuosi on 2010. Lähimmäksi arvannut on tietenkin voittaja, joka saa kunniaa selvännäkijänä ym. Loppujen lopuksi kuitenkin kaikki osallistujat tässä arvauskilpailussa voittavat, sillä jokainen on iloinen sinä päivänä kun Dance on vihdoin valmis.

Nyt kun ajattelen, niin olin hieman positiivinen tehdessäni arviota, mutta enää ei voi vaihtaa. Yksi on tippunut pelistä pois huhtikuun 16. päivän arvauksella ja seuraavana on kohtalon hetket minulla. Arvaukseni oli 13.5., joka alkaa muutaman tunnin kuluttua. Jotenkin minulla on tunne, ettei ilmoitusta Dancen valmistumisesta tule, mutta en ole vielä silti hävinnyt. Seuraava veikkaus on heinäkuun 2. ja viimeisin 31.12.

Niin, että tässä sitä "jännitetään"...

Paolo Bacigalupi: Ship Breaker

Paolo Bacigalupin Ship Breaker luokitellaan nuortenkirjaksi, mutta sen ei pidä antaa häiritä. Voin suositella sitä mennen tullen aikuisillekin.

Kuten The Windup Girlissä ja useissa novelleissaan, myös Ship Breakerissa Bacigalupi pysyy uskollisesti ilmaston muutoksen jälkeisessä maailmassa. Vaikka kuulun siihen ryhmään, joka pitää ilmaston muutosta jatkuvana kehityksenä, ihmisistä riippumattomana ilmiönä, niin teema ei häiritse. Fiktio on uskottavasti rakennettu. Tarina kertoo nuoresta Nailerista, joka asustaa Meksikon lahdella yhteisössä, jonka pääelinkeinona on purkaa vanhoja öljytankkereita suurten yritysten uusiokäyttöä varten. Kyseessä on riistohomma, ja yhteisön jäsenet elävät veitsen terällä. Nailerin onni on, että hän on pienirakenteinen ja nälkiintynyt, joten hän mahtuu hyvin tankkerien sisään paikkoihin, joihin suuremmat lapset ja aikuiset eivät pääse. Rankoissa oloissa, Nailer ja useat muut haaveilevat onnenpotkusta, löydöistä, jotka tekisivät heistä rikkaita. Kun Nailer yllättäen löytää haaksirikkoutuneen laivan uumenista rikkaan tytön, ainoan eloonjääneen, hän kuvittelee onnen jo potkineen häntä. Mutta edessä onkin toisenlaisia potkuja. Rikas Nita on vaarassa ja Nailer joutuu vastakkain paitsi geenimanipuloitujen koira-tiikeri-hyeena-ihmisten ja Nitan häikäilemättömän vallantavoittelija sedän kanssa, myös väkivaltaisen isänsä kanssa yrittäessään auttaa Nitaa palaamaan perheensä luo.

Kirjan alkupuoli on vahvaa kuvausta laivanpurkajien arjesta rannikolla, jota ajoittain höykyttää hirmumyrskyt, joita kutsutaan kaupungintappajiksi. Kyseessä on eloonjäämisestä ja ihmissuhteista, joita kuvataan selkeästi mutta alleviivaamatta. Jokin Bacigalupin kirjoitustyylissä iskee minuun, vaikka Ship Breakerissa ei päästäkään aivan sille hienovaraiselle tasolle, joka hänen novelleissaan on nerokasta. Ship Breaker on havaittavasti suunnattu tässä suhteessa nuoremmille lukijoille.

Kirjan viimeinen kolmannes ei kiehtonut minua yhtä paljon kuin alkuosa. Vaikka yleensä pidän meriin ja laivoihin liittyvistä tarinoista, alkuun verrattuna tuntui, että Bacigalupi poikkesi hieman omimmalta alueeltaan. Vauhti kyllä kasvoi, mikä varmaan on plussaa niille lukijoille, jotka pitävät alkua liian verkkaisena. Sivuhahmoihin olisin toivonut lisää syvyyttä, etenkin Nailerin isä jäi päinvastaisista yrityksistä huolimatta hieman mustavalkoiseksi ja Nita epäuskottavaksi. Nämä puutteet olivat kuitenkin pieniä. Geenimanipoloitu Tool oli hahmoista kaikkein kiinnostavin, ja voisinpa jopa lukea hänestä ja kaltaisistaan enemmänkin.

Ship Breaker on sivunkääntäjä, nopealukuinen ja mielenkiintoinen kirja. Kirjassa on tähän mennessä paras kansi, jonka tänä vuonna olen nähnyt. Kuva arvostelun alussa ei tee sille oikeutta, sillä tietyistä kulmista katsottuna kannessa on metallinhohtoinen kiilto.

Aiempien Paolo Bacigalupin kirjojen arvostelut:

The Windup Girl

Pump Six and Other Stories

Hugo-paketti ladattuna

Sain Hugo-pakettini, joka sisältää kaikki ehdokkaina olevat teokset, lehdet, grafiikat ym. Täytyy sanoa, että tuhti paketti on perehdyttäväksi ja samalla hemmetin hienoa, että se vaiva on nähty, että on yleensäkin mahdollista tutustua kaikkiin ehdokkaisiin. Mukana on kirjoja, joita en muuten välttämättä ottaisi ensikädessä luettavaksi, mutta näinpä sitä pääsee avartamaan lukumaailmaansa. Ladatessani paketin sisältöä tunsin olevani kuin lapsi karkkikaupassa.

Hugo-paketti tekee muutoksia tai ainakin lisäyksiä tämän kuun lukulistaani. Onneksi on kuitenkin heinäkuun loppuun asti aikaa lueskella.

Ostin juuri e-readerin, joten nyt sähköisten kirjojen lukeminen helpottuu. Enää ei tarvitse istua tietokoneen ääressä lukemassa. Hugo-ehdokkaat saavat olla uuden lukulaitteen oppimateriaalinani.

Lisäys: Sähköisen kirjan lukulaitteestani täällä.

Ellen Kushner: Swordspoint ja The Golden Dreydl

Ellen Kushnerin Swordspoint on ensimmäinen kirja Riversiden kaupunkiin sijoittuvasta sarjasta. Kirjan toinen painos (ja sen jälkeiset painokset) sisältää myös kolme samaan maailmaan sijoittuvaa novellia: The Swordsman Whose Name Was Not Death, Red-Cloak ja The Death of the Duke. The Golden Dreydl on kuvitettu lastenkirja, joka sopii hieman vanhemmillekin lukijoille.

Swordspointin tarina kietoutuu seurapiiriin, jossa poliittisten ja henkilökohtaisten suhteiden ristiriitoja ratkotaan palkkaamalla laillinen miekkamies taistelemaan asian puolesta jopa kuolemaan saakka. Toki miekkamiehiä voi tilata vaikka häihin näytösmielessä ottelemaan, mutta kirjan päähenkilö Richard nostaa palkkaa vain vaativimmista tehtävistä, eikä ole kertaakaan vielä hävinnyt. Richardin rakastaja Alec on entinen opiskelija, kirjanoppinut, jonka taustassa on jotain salamyhkäistä. Miekkamiehen ja nuoren siniverisen suhde on täynnänsä väkivallan uhkan ja hellyyden vaihtelua, ja koko ylhäisen yhteisön juonittelut tuntuvat kiertyvän heidän ympärilleen.

Swordspoint kulkee pitkälti dialogin varassa. Seurapiirin jäsenten väliset keskustelut luovat niin taustaa kuin kuljettavat juontakin eteenpäin. Kirjassa on useita mielenkiintoisia hahmoja, etenkin päähenkilöt Richard ja Alec. Richardin ja Alecin suhde on yllättävän kirpeä, mutta samalla hellä. Alecin kieli ei aina hyväile rakastettunsa korvaa ja välillä hänen epätasapainoinen käyttäytymisensä saa suhteessa aikaiseksi jännitteitä. Kushnerin hahmot ovat pääosin kiitettävän harmaita, eivät läpeensä hyviä tai pahoja. Swordspoint ei ollut keskustelupainotteisena kirjana juuri ominta minulle, mutta ehdottomasti täytyy sanoa, että Kushner on loistava luomaan tunnelmia. Kirjan kanteenkin painettu George R.R. Martinin kehu aloituksesta pitää paikkansa ja samaan luokkaan menee myös kirjan loppukappale. Swordspointin aikana tulee eittämättä mieleen, että joskohan Lynn Flewelling on saanut vaikutteita omiin Seregiliinsä ja Aleciinsa Ellen Kushnerilta.

The Golden Dreydl on lastentarina, ja arvostelen sen eri asteikolla. Aikuiselle lukijalle se ei ole kovinkaan haastava, mutta koska juutalainen kulttuuri on minulle kohtalaisen vierasta, oli mielenkiintoista lukea siihen liittyvä tarina. Kirjan päähenkilö on nuori tyttö, Sara, joka harmittelee, etteivät he juutalaisina vietä joulua. Varsinkin joulukuusi ja koristeet kiehtovat lapsen mieltä. Hän suhtautuu perinteisen hanukan vieton leikkiin, nelisivuisen hyrrän pyöritykseen nuivasti, ja saa vanhalta tädiltään vielä epämieluiseksi lahjaksikin hyrrän. Lahja kuitenkin yllättää ja Saralla on edessä ihmeellinen seikkailu.

The Golden Dreydl on yksinkertaisesti mutta kiehtovasti kirjoitettu. Tarina sisältää arvoituksia, jonkalaisten muistan kiinnostaneen lapsena kovastikin. Eikä arvoitusten viehätys mihinkään ole aikuisenakaan kadonnut. Vaikka tarina sijoittuu uskonnolliselta taustaltaan vieraaseen kulttuuriin, se ei himmennä lopputulosta. Voin löytää siitä oman joulun ihmeen joka tapauksessa. Pitää vielä erityisesti mainita kirjan sivuissa käytetty "revitty reuna"-tyyli, joka ihastutti. Tulee olemaan mielenkiintoista kuulla millaisia ajatuksia Ellen Kushner kirjailijana tuo esille Finnconissa.

Lukulistalla 5/2010

Saattaapi tulla hiljainen lukukuukausi, mutta lukulistalla ovat ainakin:

• Ellen Kushner: Swordpoint
• Ellen Kushner: The Golden Dreydl
• Pat Cadigan: Mindplayers
• Pat Cadigan: Patterns
• Steph Swainston: Kuolemattomien kaarti

Ellen Kushner ja Pat Cadigan ovat molemmat tämän kesän kunniavieraita Finnconissa.