Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme

Olen jo pitkään ollut utelias amerikkalaisen Shirley Jacksonin tuotantoa kohtaan, mutta en ole saanut aikaiseksi lukea häneltä kuin yhden novellin, Lotteryn (suom. Arpajaiset), joka oli erinomainen. Nyt yllättäen kustannusyhtiö Fabriikki on julkaissut maaliskuussa suomennoksen romaanista We Have Always Lived in the Castle (1962) nimellä Linna on aina ollut kotimme. Hankin kirjan välittömästi, kun tajusin sen olemassa olon.

Sisarukset Merricat ja Constance Blackwood asuvat sukutalossa yhdessä pyörätuoliin joutuneen Julian-setänsä kanssa. Perhe on eristäytynyt muista kyläläisistä perheen traagisen tapahtuman jälkeen, eikä kyläläiset suhtaudu heihin suopeasti. Päinvastoin. Merricat käy kylällä ostoksilla ja kirjastossa, mutta Constancelle poistuminen pihapiiristä on mahdotonta. Omassa suojatussa ympäristössään ja hienossa kartanossaan sisarukset ovat turvassa, mutta tilannetta heilauttaa serkku, joka ilmestyy paikalle. Serkun aikeet selviävät pian ja katastrofin aiheet ovat valmiina.

Linna on aina ollut kotimme luokitellaan lähteiden mukaan goottilaiseksi psykologiseksi kauhuksi, mutta määritelmän ei pidä antaa luoda ennakkoluuloja tai ainakaan rajoituksia kirjan lukemiselle. Kyseessä on terävää kuvausta pienen yhteisön nurkkakuntaisuudesta ja julmuudesta. Vaikka nykyään tämän kaltainen käyttäytyminen ilmenee eri muodossa, ehkä laajemmin ja anonyymin netin kautta, on Jackson päässyt ihmismielen sisään ja kuvaa sitä oman aikakautensa pohjalta. Jonkin verran karrikointia ehkä on, mutta tilanteet voi hyvin tunnistaa. Vastaavaa kuvausta löytyy Lottery-novellista. Tuli mieleen ajoittaisesti myös tunnelmaa Alfred Hitchcockin elokuvista.

Jackson onnistuu erityisesti valottamaan Merricatin ja Constancen tarvetta sulkeutua ulkomaailman ulottumattomiin. Kun luin kirjailijan kärsimästä avaran paikan kammosta, loksahti heti kohdilleen, miten ja miksi nimenomaan kodin kuvaus on vahvaa. Merricatin pienet taikakonstit paikan turvaamiseksi tai kulkureitin paloittelu osamatkoihin ovat olennaisen tärkeitä, joskin ilman agorafobiaa outoja. Tarinassa on  outo taustalanka, joka kulkee koko ajan mukana. Se on koko kudelman pohja, osittain arvattava, mutta silti kirjailija pitää sen pohjimmiltaan mysteerisenä ja selittämättömänä. Charles-serkun saapuminen kiristää tunnelmaa ja tarinan loppupuolella tilanne äityy pelottavaksi ja kaaoottiseksi, mikä saa jännittyneenä odottamaan millaiseen loppuratkaisuun kirjailija päätyy.

Linna on aina ollut kotimme on tiivis kertomus, jossa jännite pysyy loppuun saakka. Se antaa mielikuvitukselle tilaa ja saa tarinan kasvamaan lukijan mielessä. Erinomainen kirja, jota voin ehdottomasti suositella. Tähtifantasiaehdokasainesta.