Ursula K. Le Guin: A Wizard of Earthsea

Luin Ursula K. Le Guinin Maameren tarinat jo aikaa sitten, ja minulla on jäänyt niistä haaleahko mielikuva, etteivät ne yllä minun makuni mukaan kirjailijan scifituotannon tasolle. En edes muista mistä syystä, joten kun viime vuonna ilmestyi sarjan aloituksen 50-vuotisjuhlapainos The Books of Earthsea: The Complete Illustrated Edition päätin, että on aika lukea sarja kokonaisuudessaan uusiksi alkuperäisellä kielellä ja katsoa miltä se tuntuu tänä päivänä, kun vettä on virrannut paljon sillan alta edellisen lukukerran jälkeen.

The Books of Earthsea kokoaa kaikki Maameren tarinoihin liittyvät romaanit ja novellit yhteen täydennettynä Charles Vessin kuvituksella. Kokoelman esittelyn kirjoitti Le Guin itse helmikuussa 2016. Hän kiinnittää siinä huomiota kuvituksiin, jotka ovat vuosikymmenien varrella usein kuvanneet hahmot vaaleaihoisina, mitä selvästikään useimmat eivät ole. Vessin kuvitus toteuttaa Le Guinin maailmaa sellaisena kuin sen tarkoitus on olla. Vaikka kyseessä on kokoelma, käyn jokaisen yksittäisen kirjan läpi omanaan ja palaan alkupuheeseen myös myöhempien kirjojen osalta.

Earthsea-sarjan aloittaa vuonna 1968 julkaistu A Wizard of Earthsea (Maameren velho, 1976). Liitän kirjan mukaan Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteeseen.

Syrjäisessä ja vaatimattomassa kylässä asuva Sparrowhawk on pieni poika, joka osoittaa maagisia kykyjä jo varhain. Hän saa voimakkaalta velholta tosinimensä Ged ja päätyy Roken saarelle velhokouluun, jossa hän on lahjakas ja nopea oppilas, mutta myös turhamaisen innokas osoittamaan olevansa parempi kuin muut. Niinpä hän tekee virheen ja päästää elävien maailmaan varjon, joka voi tuhota hänet tai hänen kauttaan muita. Alkaa Gedin todellinen oppimatka velhouden hallitsemiseen.

Tämä lukukerta oli minun oppimatkani tunnustamaan jälleen, ettei ensimmäinen lukeminen aina riitä, olipa syy mikä tahansa – väärä lukuhetki, mieliala, kieli. Joskus todellinen teksti löytyy vasta myöhemmin ja näin kävi minulle nyt. Englanninkielisenä Earthsea heräsi elämään, se oli kaunis kaikkine saarineen ja jopa karuine sateineen. Ged huonoine puolineen oli elävä ja uskottava ja näin hänet paremmin kuin muistikuvani antoi ymmärtää. Tajusin kuinka värikäs Maameren asutus on ja kuinka selvästi se kuvaillaan. On vaikea ymmärtää miksi en ensimmäisellä lukukerralla saanut samoja mielikuvia ja tuntemuksia.

Gedin vaiheet velhokoulussa olivat kiinnostavia, sillä ne toivat erityisesti esille varttuvan pojan luonteenpiirteet ja vertailukohdan siihen mikä tuntuu arvostettavalta ja tavoiteltavalta, eli vanhemman velhon Ogionin hiljaisuus ja vaatimattomuus.

Though a very silent man he was so mild and calm that Ged soon lost his awe of him, and in a day or two more he was bold enough to ask his master, ”When will my apprenticeship begin, Sir?”
”It has begun,” said Ogion.
There was a silence, as if Ged was keeping back something he has to say. Then he said it: ”But I haven’t learned anything yet!”
”Because you haven’t found out what I am teaching,” replied the mage…

Tarina on Gedin kasvutarina, erityisesti velhokoulun jälkeen, jolloin hänen on itse yksinään löydettävä keinot selviytymiseen.

Kiinnitin tarinassa huomiota nyt erityisesti taikuuden hallitsemiseen, kuinka se jaoteltiin naisten jokapäiväiseen elämään liittyvään arkielämän pikkutaikuuteen ja todelliseen miesten harjoittamaan suureen maagisuuteen. Tämä harmitti, mutta Le Guin antaa sille selityksen esipuheessa. Fantasiagenre oli miesten hallitsemaa ja naislukijat olivat kasvaneet miesnäkökulmaan kirjallisessa maailmassa, eikä sen maailman muovaaminen ollut helppoa. Le Guin kuitenkin ryhtyi siihen sarjan edetessä. Siksi tämän linjan seuraaminen uudelleenlukukierroksella on seikka mihin haluan kiinnittää huomiota, koska Le Guin rikkoi samaan aikaan jo rajoja science fiction tuotannollaan.

Arvostukseni A Wizard of Earthseata kohtaan lisääntyi ja odotan innoissani mitä muut sarjan teokset antavat uudelleen luettuna.