Francis Marion Crawford: Ajattomat aaveet

Francis Marion Crawfordin novellikokoelma tuli odotukseni alle 2013 Finnconin yhteydessä (raportti), kun näin Johanna Vainikaisen työstävän livenä Kalmon hymy -novellin käännöstä. Sittemmin toiseksi kääntäjäksi tuli Laura Nieminen ja kokoelma julkaistiin 2016. Crawfodin novellit julkaistiin alun perin Wandering Ghosts -kokoelmana vuonna 1911 (Uncanny Tales Britanniassa) kirjailijan kuoleman jälkeen, ja tässä netistäkin löytyvästä alkuperäisessä teoksessa oli seitsemän novellia. Kahdeksas liitettiin mukaan myöhemmin ja julkaistiin nimellä The Complete Wandering Ghosts. Suomennos sisältää kaikki kahdeksan novellia julkaisuaikaväliltä 1886-1911.

• Kalmon hymy (The Dead Smile, 1899)
• Kirkuva kallo (The Screaming Skull, 1908)
• Mies yli laidan! (Man Overboard!, 1903)
• Sillä veressä on elämänvoima (For the Blood is the Life, 1905)
• Ylävuode (The Upper Berth, 1886)
• Paratiisin lähteillä (By the Waters of Paradise, 1894)
• Kummitteleva nukke (The Doll’s Ghost, 1911)
• Kuninkaan sanansaattaja (The King's Messenger, 1907)

Kalmon hymyssä lordi vie synkän perhesalaisuuden mukanaan hautaan karmean hymyn kera. Kirkuvassa kallossa vanha merikapteeni kertoo edesmenneen lääkärin jäämistöstä löytyneestä oudosti käyttäytyvästä pääkallosta. Mies yli laidan! vie mukanaan merimatkalle, jossa tapahtuu onnettomuus, jolla on synkkiä seuraamuksia. Sillä veressä on elämänvoima kertoo miehestä, joka kertoo pienessä italialaisessa kylässä tapahtuneen tarinan ystävälleen sen jälkeen, kun he ovat katselleet ikkunasta rannan lähistöllä olevaa hautaröykkiötä, jonka päällä kaukaa katsottuna vaikuttaisi makaavan ruumis. Ylävuoteessa laivan matkustan hytissä on sinnikäs ylimääräinen matkustaja. Paratiisin lähteillä kertoo miehestä, joka sukukartanon puutarhassa vesialtaiden ja suihkulähteen keskellä kohtaa salaperäisen neidon. Enteet povaa synkkää tulevaisuutta, mutta sitä vastaan voi olla voimakkaampi voima. Kummittelevassa nukessa lady Gwendolenin pahasti rikkoutunut nukke viedään nukketohtori Pucklerille parannettavaksi, mutta pian sen jälkeen nukkespesialistin oma tytär katoaa ja kummitteleva nukke ilmestyy Pucklerille. Kuninkaan sanansaattajassa illallispöytään saapuu myöhäinen, mutta odotettu vieras.

Crawfordin novellit edustavat lähes poikkeuksetta kauhugenreä, joskin Paratiisin lähteillä on ennemminkin fantasiaa. Kolme ensimmäistä tarinaa ovat jopa pelottavia. Ainoastaan vampyyritarina, Sillä veressä on elämänvoima, hieman onnahtelee, kun en täysin tajunnut miksi kuolleesta naisesta tuli vampyyri eikä esimerkiksi kummitteleva aave, mikä yleensä sopii tällaisissa tapauksissa kuvioon, ja muutenkin tarinan painotuksen vaihtelu häiritsee. Silti varhaiseksi vampyyritarinaksi se käy, vaikka jää kokoelman heikoimmaksi mielestäni. Se ei tarkoita, että tarina on sinänsä erityisesti heikko.

Kaikki tarinat ovat vetävää luettavaa ja kieli vaivatonta. Pidin oikeastaan jokaisesta, sillä ne olivat mutkattomia, populaarisesti isolle yleisölle kirjoitettuja, sen kummemmin briljeeraamatta. Suosikikseni nousi Mies yli laidan!, jossa merimatkan tunnelma oli kohdillaan ja tarinan salaperäisyys loppuratkaisuineen viipyili kertomuksen lopulle saakka. Kirkuvan kallon kertojaäänen tyyli ja loppu olivat erityisen onnistuneita. Kehuttu Ylävuode on aistittavan pelottava, mutta Kuninkaan sanansaattaja tänä päivänä jo ennalta arvattava ja jopa hieman naiivi. Kiinnitin huomiota, että monissa tarinoissa oli meri tai vesi läsnä, vaikka pelkästään kertojan ammatin kautta tai lähellä olevana rannikkona.

Kaiken kaikkiaan Ajattomat aaveet on hieno kokoelma novelleja, kiitokset niistä Vaskikirjoille, joka toi eteen unohduksiin jäänyttä kirjallisuutta yli vuosisadan takaa. Näitä vanhempia kertomuksia lisää, kiitos! Miten olisi Hope Mirrleesin Lud-in-the-Mist?

Liitän kokoelmallisen novelleja jälleen novellihaasteeseen mukaan, jossa saldoni tämän myötä on nyt 18 novellia.