Aakkoshaasteen Q-kirjailija ei ole minulle näköjään helppo pala, sillä vuonna 2011 haasteessa Quijanon Once Upon Europalle (arvostelu) ei minulta juuri kehuja herunut, eikä nyt lukemani vuonna 1998 suomeksi julkaistu Daniel Quinnin Ismael (Ishmael, 1992) kolahtanut yhtään enempää. Kirja on kuitenkin palkittu ja kehuttu. Sitä on pidetty käänteentekevänä filosofisekologisena teoksena, joka muuttaa ajattelutapaa jne. Kirjan lukijat jakautuvat jopa jyrkästi eri kannoille Ismaelin luettuaan.
Ismael kertoo miehestä, joka lehti-ilmoituksen kautta päätyy Ismael-nimisen gorillan oppiin etsimään vastausta kuinka ihmiskunta on ajautunut nykytilanteeseensa. Kirja koostuu opetusmaisesta keskustelusta, jossa Ismael esimerkkien ja kysymysten kautta yrittää saada oppilaansa purkamaan vallalla olevan sivilisaation mytologista ajattelua evoluution ihmiskeskeisyydestä. Opissa luodaan uudelleen ihmisen lajin kahtiajakautuminen jättäjiin ja ottajiin Raamatun luomiskertomukseen pohjautuen ja avataan millaisen ajattelun kautta ollaan ajauduttu lajin kehityksessä tuhoisaan vaiheeseen. Samaisen ajattelun oivaltamisen kautta voisi löytyä myös avaimet ihmiskunnan parempaan tulevaisuuteen.
Ismael on filosofinen teos, jonka tyylistä nauttinee enemmän ainetta opiskelleet kuin tavallinen tallaaja. Tarina etenee dialogimuodossa, jossa Ismael selittää ympäripyöreästi ja kysyy sitten oppilaaltaan kysmyksen tai pistää tekemään kotiläksyjä. Oppilas vastaa välillä tyyliin ”aivan”, ”kyllä”, ”ahaa”, ”en ymmärrä” tai ”taidan ymmärtää”. Joskus gorilla nälväiseen takaisin jotain älykkyyspillerin unohtamisesta tai jotain vastaavaa. Kirjassa on myös jaksoja, varsinkin kun lähdetään purkamaan Raamatun tarinan pohjalta nykyajan mytologiaa, joissa Ismael tarinoi opettavaiseen tyyliin sivukaupalla. Teksti on suoraan sanottuna tylsää. Siinä ei ole lainkaan kaunokirjallista vetoa. Asioita toistetaan kyllästymispisteeseen saakka, mikä ilmeisesti kuuluu kuvioon, kun oppilaskin (toisin sanoen lukija) on välillä hidas ymmärtämään.
Kirjoitustyylin vuoksi sanotun kiinnostavuus ja haastavuus hiipuu. Luonnontieteilijälle kirjan ajatusmaailma ihmisen evoluutioajattelun itsekeskeisyydestä ei yllätä, en kokenut saavani minkäänlaista ahaa-elämystä jättäjä-ottajalinjauksista, enkä mitään uutta ravintoa aivoille. Päinvastoin, koin kirjailijan johdattaman ajatusmaailman osittaiseksi (ehkä se kantaaottavuuden laimeus vaikutti), amerikkalaissävyiseksi, enkä ole lainkaan varma edes tieteellisten väittämien paikkaansapitävyydestä. Tosin ei minulla ole mitään halua ryhtyä muuta osoittamaan. Tarinan ratkaisulle annan ns. juonellisesti pisteitä, se on juuri niin avoin, kuin ajattelua muuttamaan pyrkivän pohdiskelun jälkeen kuuluu ollakin. Harmi, että se Raamattu ja luomisoppi pitää näköjään olla läsnä tämän kaltaisessa (amerikkalaisen kirjailijan) teoksessa, eikä evoluutiota voi yksinkertaiseksi käsitellä pelkästään tieteelliseltä pohjalta, edes filosofisesti.
Ismael ei ollut minun makuun, mutta kuten mainitsin alussa, se on saanut myös kehuja, joten tämän arvion perusteella ei ehkä kannata jättää lukematta, jos aihe kiinnostaa. Kielellisesti en kylläkään suosittele sitä kenellekään.
Aakkoshaasteen Q-kirja
Tästä evoluution ihmiskeskeisyydestä tulee mieleen "The map is not the territory" -huomautus, jonka Alfred Korzybski aikoinaan teki. Kaikki on kiinni näkökulmasta.
VastaaPoistaP.S.
Blogissani on sinulle haaste :)
http://minnasiikila.blogspot.fi/2016/05/sieluni-hymyt-haaste.html
Haasteeseen vastattu: http://taikakirjaimet.blogspot.fi/2016/05/sieluni-hymyt-ja-unpopular-bookish.html
Poista