Brian K. Vaughan & Pia Guerra: Y: The Last Man, The Deluxe Editions 1-5

Brian K. Vaughan on vakuuttanut minut Saga-sarjakuvallaan (arvostelut volume 1-5) ja Paper Girlskin oli ihan kohtalainen aloitus uudelle tarinalle (arvostelu). Y: The Last Man on vanhempaa tarjontaa, joka on jäänyt minulta aiemmin väliin, mutta korjasin tilanteen nyt toukokuussa, kun ostin ja luin koko sarjan deluxe-versiona. Dystopista science fiction -sarjakuvaa julkaistiin 60 numeron verran vuosina 2002-2008. Kunkin deluxe-kirjan lopussa on lisäksi käsikirjoitusnäyte yhdestä numerosta. Kuvittajana Y: The Last Maneissa on Pia Guerra ja sarja on palkittu useilla Eisner-palkinnoilla sekä albumi 10, Whys and Wherefores, oli myös Hugo-ehdokkaana 2009.

• Y: The Last Man – The Deluxe Edition, Volume One sisältää numerot 1-10 eli Unmanned ja Cycles (2008)
• Y: The Last Man – The Deluxe Edition, Volume Two sisältää numerot 11-23 eli One Small Step, Comedy & Tragedy, Safeword ja Widow’s Pass (2009)
• Y: The Last Man – The Deluxe Edition, Volume Three sisältää numerot 24-36 eli Tongues of Flame, Hero’s Journey, Ring of Truth, Girl on Girl ja Boy Loses Girl (2009)
• Y: The Last Man – The Deluxe Edition, Volume Four sisältää numerot 37-48 eli Paper Dolls, The Hour of Our Death, Buttons, 1000 Typewriters, Kimono Dragons, The Tin Man ja Gehenna (2010)
• Y: The Last Man – The Deluxe Edition, Volume Five sisältää numerot 49-60 eli Motherland, The Obituarist, Tragicomic, Whys and Wherefores ja Epilogy (2011)

Lähtölaskenta varsinaiseen tarinaan alkaa vuonna 2002 24 minuuttia ennen Y-hetkeä esitellen päähahmot. Tapahtumat käynnistyvät kun kaikki elävät Y-kromosomilliset nisäkkäät, ihminen mukaan lukien, kuolevat - paitsi nuori escape artisti Yorick Brown ja hänen urospuoleinen kapusiiniapinansa, Ambersand. Myös naisia kuolee joukottain onnettomuuksissa, jotka johtuvat miesten kuolemista, kuten lentokoneen putoamiset ja auto-onnettomuudet. Naiset ovat hämmentyneitä, yhteiskunta joutuu kaaokseen ja vallitsee epävarmuus mistä tilanne johtuu, onko kyseessä sairaus, jatkuuko se ja aiheuttaako se vielä naistenkin kuolemia. Luonnollisesti surun ja kaaoksen keskellä herää myös ajatus ihmiskunnan ajautumisesta sukupuuttoon. Kun sukupuolipuutto tapahtuu, katoaa maapallolta 2,9 miljardia miestä, mikä maailmanlaajuisesti tarkoittaa mm. että 99% mekaanikoista, sähkömiehistä, ja rakennusmiehistä kuolee sekä 85% valtioitten hallituksista katoaa. Naisten joukosta ei löydy hetkessä tarpeeksi henkilöitä pitämään perustoimintoja yllä kuin organisoimaan sekavaa tilannettakaan.

Kun Yorick tajuaa olevansa ainoa miespuoleinen eloonjäänyt, hänen päämääräksi nousee elossa olevien sukulaistensa ja tyttöystävänsä (tämä ensisijaisesti) löytäminen sekä eloonjäämisensä syyn selvittäminen. Naiivi ja impulsiivinen nuorukainen joutuu naamioitumaan, sillä tulkinnat miesten kuolemaan johtuneista syistä ovat jopa profetiaalisia, eikä hän ole turvassa. Henkivartijakseen hän saa matkan varrella mysteerisessä Culper Ring -organisaatiossa työskentelevän Agentti 355:n ja tapahtumien tieteelliseen ratkaisuun geneetikko Allison Mannin, joka on kloonauksen asiantuntija. Allisonilla on takana oma mielenkiintoinen taustatarinansa. Hallitukset haluavat mielellään saada Yorickin ja hänen apinansa käsiinsä ja amerikkalaisten lisäksi joukkoja on liikkeellä niin Israelista, Australiasta kuin Venäjältäkin syystä tai toisesta.

Y: The Last Manin tarina polveilee useiden tahojen kerronnan kautta välillä yhtyen ja välillä eroten ja käsikirjoitus tarjoaa reippaasti myös yllätysmomentteja. Ihmissuhteet eivät ole helppoja, hahmot eivät ole mustavalkoisia ja väkivaltaa esiintyy verrattain paljon. Kuka sanoo, että naisten vallitsema maailma olisi väkivallaton. Luin tarinaa verrattain kriittisesti välillä miettien siinä esiintyviä asenteita. Useimmat seikat mihin tartuin kiinni koin positiivisina, mm. naisvankiyhteisön kohdalla. Sekä alussa että loppupuolella oli pari kohtaa, jotka ehkä on herännyt keskustelua tai jos ei ole, niin pitäisi. Minua hieman häiritsi mm. väite, että naiset ovat aina muokanneet pojat sellaisiksi kuin he ovat miehinä - hyvässä ja pahassa. Tämä on mielestäni hyvin suoraviivaistettu väittämä, jota ei millään lailla kyseenalaistettu tarinassa. Eiköhän me kaikki, niin tytöt kuin pojatkin, olla osaltamme myös yhteiskunnan normien, kulttuurien ja monimuotoisten vuorovaikutusten kasvattamia, ei pelkästään äitiemme. Ja mihin jäi isät tuosta yhtälöstä, jo ennen kuin tarinan miehet katosivat olemasta?

On vaikea kuvitella oikeasti kuinka todenmukaisesti tarinan hahmot käyttäytyvät katastrofaalisessa tilanteessa ja millainen naisten hallitsema maailma olisi ilman miehiä. Toki science fictionissa on kehitelty vastaavia tarinoita aiemminkin, esimerkiksi Sheri S. Tepperin Portti naisten maahan (arvostelu) ja Charlotte Perkins Gilmanin Herland (arvostelu) -kirjoissa. Naisnäkökulmaa ja käyttäytymistä on kuvannut persoonallisen voimakkaalla tavalla myös Joanna Russ (katsaus). Erona luonnollisesti, että ne ovat naisten kirjoittamia, kun taas Y: The Last Man on miehen kirjoittama ja sarjakuvaformaattiin. Minä pidin Vaughanin tarinasta ja pidin Pia Guerran piirrosjäljestä, se oli ilmeikästä ja dynaamista.

Kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että vaikka tarttuisi pieniin yksityiskohtiin ja mietityttäviin seikkoihinkin, niin Y: The Last Man on monipolvinen, palkitseva ja mieleenjäävä sarjakuva. Se on Yorickin kasvutarina, jossa on huumoria, mutta myös sydäntäsärkeviä tapahtumia. Kuten Sagassa, myös The Last Manissa on inhimillisyyttä. Tarinan loppu miellytti minua paljon ja kun luin sen myös käsikirjoitusversiona, siitä sai vielä enemmän irti. Suosittelen Y: The Last Mania kaikille sarjakuvista kiinnostuneille. Harmi, ettei sitä ole suomennettu. Lokakuussa 2015 ajatusta tv-sarjasta heräteltiin jälleen henkiin, mutta mitään etenemisuutisia en ole sittemmin kuullut. Jos jonain kaukaisena päivänä projekti toteutuu, ja Vaughan vielä itse käsikirjoittajana, voisin vaikka katsoakin.