Alastair Reynolds: Slow Bullets

Kolmas Hugo-ehdokkaana oleva pienoisromaani on nyt luettu ja kaksi vielä jäljellä. Alastair Reynoldsin Slow Bullets sai jälleen kerran minut harmittelemaan, etten ole ehtinyt tutustua kirjailijan tuotantoon ennestään kuin kolmen lyhyt tarinan verran: Thousandth Night & Minla’s Flowers ja Troika, joka oli myös Hugo-ehdokkaana 2011.

Scur on sotilas, johon ammutaan hidas ja tuskallinen tappava luoti. Yrittäessään poistaa sitä hän menettää tajuntansa ja herää pitkän ajan kuluttua tuntemattomassa aluksessa tuntemattomassa paikassa tuntemattomien ihmisten keskellä. Läsnä on yksi, jonka hän tunnistaa ja se on mies, joka ampui häneen hitaan luodin. Koston sijaan Scurille ja muille aluksessa olijoille tulee muuta ajateltavaa yllättävien käänteiden vuoksi ja lisäksi aluksen tietokoneen muistista häviää koko ajan tietoa ihmiskunnasta, jonka olemassa olo on uhattuna. Aluksessa olevien on löydettävä yhteisymmärrys mikä jää eloon ja muistetuksi.

Oletin, että Reynoldsilta olisi jälleen esillä teknisiä yksityiskohtia sisältävää science fictionia, mutta tarina olikin jotain muuta kuin odotin. Lukiessa minulle jäi tunne, että kirjailija yritti hakea jonkin sortin sosiaalisen kanssakäymisen tutkailun pointtia, mutta ei ihan päässyt siihen. Muisti ja muistot nousevat tärkeiksi teemoiksi, mutta samalla päähahmo Scur asetetaan muistinsa puolesta jokseenkin epäluotettavaksi kertojahahmoksi ja hän jää lukijan luottamuksen ja uskomuksen varaan. Kuka hän todella on ja miksi hän on aluksessa? Tarinassa viitataan uskontoon ja Kirjaan, joka aiheuttaa ristiriitoja. Tämä osa kaikkine selityksineen, ei toiminut minulle. Muistikapasiteetti ja tiedon tallentamiseen liittyvät kohdatkin saivat hämmentymään. En pysynyt mukana mistä kaikki tieto alukseen tuli ja miksi se ylipäätään oli tallennettuna ja menetettävänä rikollisia täynnä olevan aluksen muistissa. Olen melkoisen varma, että joku on aiheeseen liittyen kirjoittanut pätevämpiäkin juttuja.

Tarina alkoi hyvin vetävästi, mutta koska hahmot eivät saaneet juurikaan ulottuvuutta, vaikka Scurin kohdalla oikeasti oli yritystä, ja juoni kaikista kiemuroistaan huolimatta jätti lopulta välinpitämättömän olon, Slow Bullets jäi valitettavasti kokonaisuutena pienoiseksi pettymykseksi. Ei varmaankaan parasta Reynoldsia, mutta luettava kylläkin. Ja olihan tarinassa hyvin erikoinen avaruusolentorotu, jonka toimet olivat vihollismaisia, mutta tarkoitusperät jäivät mysteeriksi. Sinänsä kiehtovaa. Slow Bullets oli mukana Rapid Puppetsin slate-listalla ja Reynolds pyysi sen poistamista. Turhaan. Vaikea tietää olisiko Slow Bullets noussut ehdokkaaksi ilman listaa. Tiedän ainakin yhden pienoisromaanin, joka olisi ansainnut paikkansa ehdokkaiden joukossa paremmin kuin tämä. Joka tapauksessa jollekin sijalle asetan Slow Bulletsin äänestyksessäni. Liitän kirjan myös mukaan aakkoshaasteeseeni.

Aakkoshaasteen R-kirja