Nancy Holder: Crimson Peak

En tiedä miksi otin Crimson Peakin lukulistalleni, sillä ensin näkemäni elokuva ei tehnyt vaikutusta. Odotin elokuvalta paljon, sillä ohjaaja Guillermo del Toro on saanut aikaiseksi upean Pan’s Labyrinthin ja mainoksissa lupailtiin samaa synkkyyttä goottilaisessa ympäristössä. No, synkkyyttä toki oli ja kauhun elementit olivat kohdillaan, mutta homma ei silti toiminut kokonaisuutena. Kolmesta päänäyttelijästä vain yksi sai suoritukseensa uskottavuutta (Jessica Chastain), muut onnistuivat vain ajoittain. Elokuva on visuaalisesti näyttävä, mutta kun se osa-alue poistetaan ja kirjoitetaan tekstimuotoon, niin mitä jää jäljelle?  

Crimson Peak: Virallinen romaaniversio (2015) on Nancy Holderin elokuvan pohjalta kirjoittama kirja. Tällaisia on kohdalleni osunut aiemmin joskus kauan sitten yksi ainoa.

Tarinan juonessa amerikkalainen nuori nainen, Edith Cushing, näkee aaveita ja saa kuolleelta äidiltään varoituksen, jonka merkityksen hän ymmärtää vasta kun on liian myöhäistä. Edith tapaa brittiläisen rahan tarpeessa olevan baronetin, Sir Thomas Sharpen, johon hän rakastuu. He menevät naimisiin ja muuttavat Englantiin synkkään ja rapistuneeseen Allerdale Hallin kartanoon, jossa asuu myös Thomasin sisar Lucille. Eipä aikaakaan, kun kartanon kummitukset näyttäytyvät ja Edithille alkaa vajeta millaiseen hengenvaaralliseen tilanteeseen hän on joutunut.

Lainasin kirjan kirjastosta suomenkielisenä, mutta eipä siinä montaa sivua tarvinut lukea, kun huomasi kuinka tökeröä teksti on. Vaihdoin englanninkieliseen ekirjaan ja totesin tökeryyden hieman lieventyvän. Teksti on silti kankeaa ja ns. päälleliimattua. Yksi esimerkki alkuperäisestä tekstistä ja käännöksestä:

"Hauva oli niin hiljaa, että hän oli melkein unohtanut sen. Sitä katsoessaan Edith huomasi, että sillä oli häntä koipien välissä, millä koirat viestittävät pelkoa."

"The pup had grown so quiet that she had almost forgotten it was there. Now, as she looked at it, she realized that its tail was curled fearfully between its legs."

Holder on värittänyt tarinaa uusilla yksityiskohdilla, kuten kirjallisuudella: Le Fanu, Poe ja Shakespeare muiden muassa tulee mainittua. Hän tulkitsee elokuvassa nähtyjä kohtauksia ja hahmojen tuntemuksia tavalla mikä minulle oli vierasta, sillä minulla oli näyttelijöiden käyttäytymisestä ja ilmeistä omanlaiseni tulkinnat. Romanttinen puoli on kömpelöä ja sopii pikemminkin haaveileville teineille, kuin itsensä tuntevalle aikuiselle. Päähahmo Edith on 24. Kertojina ovat välillä Edith ja välillä aave, jonka henkilöllisyyden ainakin elokuvan katsoja voi arvata. Mös Edithin vanha ystävä Alan saa omat osionsa.

Eniten kirjassa häiritsee, että se menettää kokonaan visuaalisen puolen. Monet kirjailijat saavat tekstillään lukijan aistimaan tunnelman, tapahtumaympäristön, pelon ym. Holder sen sijaan saa kaikki häviämään. Kirjassa ei ole rahtustakaan pelottavuutta, siitä ei aisti Allerdale Hallin mennyttä loistoa tai nykyistä kalmakkuutta, kylmyyttä tai yhtään mitään. Edithin tunteet ovat vain sanoja. Aitous puuttuu. Niinpä en suosittele kirjaa kenellekään. Jos jotain goottilaista romantiikkaa haluaa, niin esimerkiksi Goodreadsin kautta löytyy varmaan parempiakin vaihtoehtoja kuin tämä, myös suomennettuna. Tai katsokaa se elokuva. Se on alkuperäisenä tuotoksena parempi, vaikka itse en siitäkään ylenmäärin vakuuttunut. Liitän teoksen mukaan Hämärän jälkeen -lukuhaasteeseen (minusta tuli juuri haudankaivaja).