Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaat 2016 on julkistettu

Toni Jerrman on jälleen julkaissut uusimmat Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokkaat. Helsingin Science Fiction Seuran jakama palkinto luovutetaan edellisvuoden parhaalle Suomessa ilmestyneelle tieteiskirjalle. Ehdokkaat perusteluineen ovat (suluissa linkki minun arviooni kirjasta):

• Margaret Atwood: Uusi maa (Otava. Suom. Kristiina Drews) – "Ihmiskunnan kohtalonhetkiä perkaavan lähitulevaisuustrilogian vahva päätösjakso. Älykästä, yhteiskuntakriittistä ja monitahoista laatukirjallisuutta." (arvostelu)
• Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (Teos) – "Taianomaiseen saarivaltioon sijoittuva, kauniisti soiva kertomus rakkaudesta ja ihmisyydestä. Rikas ja lumoava lukukokemus." (arvostelu)
• Ursula K. Le Guin: Haikaran silmä (Vaskikirjat. Suom. Jyrki Iivonen) – "Ihanteet ja yhteiskuntamallit joutuvat koetukselle humaanissa, ajatuksia herättävässä romaanissa, joka on iästään huolimatta yhä ajankohtainen." (arvostelu, suomennoksesta)
• Jeff VanderMeer: Hävitys (Like. Suom. Niko Aula) – "Salaisuudet, mysteerit ja vainoharhat sykkivät Alue X:n uumenissa. Eteläraja-trilogian ensimmäinen kirja koukuttaa lukijan pauloihinsa."
• Gene Wolfe: Liktorin miekka (Gummerus. Suom. Tero Valkonen) – "Uuden auringon kirja -sarjan kolmannessa osassa pohditaan maailmankaikkeuden olemusta ja vapaan tahdon käsitettä. Huumaavan taidokkaasti kirjoitettu romaani." (arvostelu)

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraati eli Hannu Blommila, Toni Jerrman, Elli Leppä ja Antti Oikarinen tekevät päätöksen ja julkaisevat voittajan toukokuussa. VanderMeerin teosta en ole vielä ehtinyt lukemaan, muut kylläkin.

Mukana on nyt kaksi vahvaa, vuosikymmeniä genreä ja sen naisnäkökulmaa uudistanutta kirjailijaa, Atwood ja Le Guin. Saa nähdä onko kumpaisellakaan vieläkään mahdollista lopulta voittaa suomalaista genrepalkintoa tämän hetkisillä ehdokkaana olevilla teoksillaan. VanderMeerhan on voittanut Tähtifantasian aiemmin ja Wolfe Tähtivaeltajan kolme vuotta sitten. Itäranta on vahvassa seurassa.

2015 Nebula, Ray Bradbury ja Andre Norton -palkintoehdokkaat

Amerikan science fiction ja fantasia -kirjailijoiden järjestön, SFWA:n valitsemat vuoden 2015 Nebula-, Ray Bradbury ja Andre Norton -palkintoehdokkaat on valittu. Voittajat ilmoitetaan toukokuun 14. päivä SFWAn aktiivisten jäsenten suorittaman äänestyksen jälkeen.

Romaani

• Raising Caine, Charles E. Gannon
• The Fifth Season, N.K. Jemisin
• Ancillary Mercy, Ann Leckie
• The Grace of Kings, Ken Liu
• Uprooted, Naomi Novik
• Barsk: The Elephants’ Graveyard, Lawrence M. Schoen
• Updraft, Fran Wilde

Pienoisromaani

• Wings of Sorrow and Bone, Beth Cato
• "The Bone Swans of Amandale", C.S.E. Cooney
• "The New Mother", Eugene Fischer
• "The Pauper Prince and the Eucalyptus Jinn", Usman T. Malik
• Binti, Nnedi Okorafor
• "Waters of Versailles", Kelly Robson

Pitkä novelli

• "Rattlesnakes and Men", Michael Bishop
• "And You Shall Know Her by the Trail of Dead", Brooke Bolander
• "Grandmother-nai-Leylit’s Cloth of Winds", Rose Lemberg
• "The Ladies’ Aquatic Gardening Society", Henry Lien
• "The Deepwater Bride", Tamsyn Muir
• "Our Lady of the Open Road", Sarah Pinsker

 Novelli

• "Madeleine", Amal El-Mohtar
• "Cat Pictures Please", Naomi Kritzer
• "Damage", David D. Levine
• "When Your Child Strays From God", Sam J. Miller
• "Today I Am Paul", Martin L. Shoemaker
• "Hungry Daughters of Starving Mothers", Alyssa Wong

Ray Bradbury -palkinto draamamuotoiselle esitykselle

• Ex Machina
• Inside Out
• Jessica Jones: AKA Smile
• Mad Max: Fury Road
• The Martian
• Star Wars: The Force Awakens

Andre Norton -palkinto nuorille aikuisille suunnatulle science fictionille tai fantasialle

• Seriously Wicked, Tina Connolly
• Court of Fives, Kate Elliott
• Cuckoo Song, Frances Hardinge
• Archivist Wasp, Nicole Kornher-Stace
• Zeroboxer, Fonda Lee
• Shadowshaper, Daniel José Older
• Bone Gap, Laura Ruby
• Nimona, Noelle Stevenson
• Updraft, Fran Wilde

Andrzej Sapkowski: Pääskytorni

Tovi vierähti, ennen kuin sain luettua Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan kuudennen kirjan, Pääskytornin (2015, Wieża Jaskółki 1997), mutta sitten kun löytyi aikaa, se oli ensimmäisenä lukulistalla. Kaikki Sapkowskin kirjoihin ja myös coniesiintymisiin liittyvät aikaisemmat kirjoitukseni löytyy täältä.

Ciri on kadoksissa ja sekä Geralt että Yennefer tahoillaan etsivät häntä. Geraltin seurassa ovat edelleen bardi Valvatti, Milva, Regis ja Cahir, olettaen Cirin olevan Nilfgaardissa keisarin morsiameksi kaapattuna, mutta mitä kukaan ei tunnu oikeasti uskovan. Yennefer on omilla teillään ja sukset ristissä muiden velhojen kanssa. Hän päättää tavoittaa Cirin taikakeinoin ihan itsekseen ja omien liittolaistensa kanssa. Ciri tietää missä hän on ja minne hänen pitää mennä.

Olen kehunut sarjan jokaista aiempaa kirjaa, eikä Pääskytorni tuo siihen muutosta. En pidä tätä sarjan parhaana teoksena, mutta nostan suuresti hattua Sapkowskille jälleen tavasta miten hän uudistaa sarjaa vaihtelemalla tarinan rakennetta ja käyttämällä erilaisia tyylejä. Tällä kertaa tarina sisältää kolme juonilinjaa, joihin liittyy myös takaumia ja tulevaisuusnäkymiä. Näitähän on kokeellisesti ollut mukana ennenkin, mutta ei tässä määrin. Cirin juonilinjassa on hetkiä, jotka kiinnostivat minua vähiten, kuten tapahtumat Falkana rottajengissä. Ne kuitenkin nitoutuvat kokonaisuuteen, eikä ilman niitä tarina toimisi. Ja loppu on hänen osaltaan huikea. Geraltin juonilinjaa viedään osin eteenpäin Valvatin muistiinpanojen kautta, joissa on omanlaisensa tyyli. Näihin muistiinpanoihin liittyen Sapkowski sai minussa aikaan klassisen "Noooooooooo!" -huudon ja kiroamaan kirjailijan kahdeksanteen helvettiin ja samalla ylistämään hänen nokkelaa vetoaan (harmittaa silti kuitenkin älyttömästi!). Geralt itsessään on jotenkin aneeminen, aivan kuin hänen aikansa olisi jo ohi. Olen iloinen, että taikauskomukset ja taikuus tuli jälleen tarinassa voimallisesti esille ja yleistunnelmaa luomaan, myös Yenneferin juonilinjassa. Pieni sadunomaisuus fantasiassa ei ole pahitteeksi.

Yenneferin kautta päästiin myös mukaan poliittiseen peliin, johon taustaa tuli Redanian ja Kovirin historiallista suhteistakin heijastuen päätapahtumahetkiin. Sapkowski jakaa auliisti tietoja tulevasta niin kuin menneestä ilman, että se vaikuttaa varsinaisesti tarinan jännitteeseen negatiivisesti. Oudolta se kyllä välillä tuntuu, sillä moiseen ei oikein ole tottunut, vaikka ei sekään ennennäkemätöntä ole. Luonnollisesti (ja onneksi) humoristiset heitot ovat yhä mukana:

"Vielä kuukausi sitten…" Cahir voihkaisi hänen selässään. "Kuka olisi silloin aavistanut, että kuukauden päästä raahaat minua selässäsi…"
"Ole vaiti, nilfgaardilainen… Muutut painavammaksi, kun puhut."

Väkivaltaakaan ei ole säästelty. Kirja päätös on sitä mallia, että seuraavaa osaa, Järven neitoa ei malttaisi odottaa. Toivon suunnattomasti, että minulla on toukokuun lopulla aikaa lukea se niin pian kuin mahdollista. Ristiriitainen tunne, kun ei haluaisi laadukkaan kirjasarjan kuitenkaan päättyvän.

Ystävänpäivän 2016 lukumaratonkooste

Perinteinen ystävänpäivän lukumaraton on taas täällä. Siis toista kertaa. Osallistuin viime vuonna vastaavaan, ja kun Niina Yöpöydän kirjat -blogista polkaisi ajatuksen jälleen käyntiin, niin päätin osallistua tänäkin vuonna. Maratoonaminen on hauskaa, tämä on järjestyksessä kuudes kerta minulle.

Tällä kertaa luen pääsääntöisesti novelleja, kuten luin 2014 kesämaratonissakin. Olen huomannut, että maratoneistani jää miellyttävä fiilis, kun en lähde tavoittelemaan sivumääriä, vaan yksinkertaisesti täyttämään aikaa lukemisella. Olen valinnut lukuajan täyttämiseksi neljä kokoelmaa: Joel Lanen Where Furnaces Burn, Julio Cortázarin Tuli on kaikki tulet, Markku Sadelehdon toimittaman Wendigo ja muita yliluonnollisia kertomuksia sekä Ursula K. Le Guinin Changing Planes. Wendigon olen ehtinyt jo aloittaa, joten se lähtee mukaan maratonissa kakkostarinasta.

Säännöt sanovat, että maraton kestää 24 tuntia, ajoittuen edes osittain varsinaiselle maratonpäivälle, joka on siis huominen 14.2. Minä aloitan maratonini tänään 13.2. klo 13, jolloin maalissa olen ystävänpäivänä klo 13. Helmikuun 14. päivähän on myös Lukurauhan päivä, joten ajankohdat sopii hyvin yhteen. Päivitän maratonin etenemistä tähän postaukseen ja twiittaan #lukumaraton -hashtagilla, jos fiilikset sen suo.

klo 13:00 Lukumaraton alkaa L.P. Hartleyn tarinalla Vieras maan äärestä.

klo 15:00 Hidasta etenemistä. Pari novellia Wendigosta luettu. Yliluonnollista kauhua vanhahkolla tyylillä.

klo 16:22 Pidin taukoa, mutta nyt jatkuu taas, kun kofeiinit on nautittu. Liekö siitä johtuu, kun tiedän lukevani kauhutarinaa, mutta purskahdin silti nauruun.

klo 20:10 Yllätysvieraat poistuivat. Taolla ollut lukumaraton jatkuu. Yhä Wendingon parissa.

klo 21:32 Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia luettu. Muutamia erinomaisia tarinoita ja muutamia vähemmän kiinnostavia. Kielen vuoksi ei mitään nopeaa luettavaa. Siirryn Joel Lanen novellien pariin.

klo 23:14 Lanen novellit ovat lyhyitä ja omituisia. Näistä on vaikea pitää.

klo 01:20 Neljännes Where Furnaces Burnistä luettu. Pakko vaihtaa toiseen lajiin. Kokeilen Le Guinia. 

klo 9:00 Pitkät yöunet takana. Maraton jatkuu Ursula K. Le Guinilla. Hyvää lukurauhan päivää kaikille.

klo 11:00 Päädyin lukemaan välillä Chris Riddellin Goth Girl and the Fete Worse Than Deathia, joka ei kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiin, mutta tarvitsin jotain-ihan-muuta.

klo 12: 05 Goth Girl and the Fete Worse Than Death luettu. Vajaa tunti maratonia jäljellä. Luen lopun aikaa vielä Joel Lanea.

klo 12:50 Kymmenen minuuttia jäljellä, mutta lopetan lukumaratonini tähän. Lopputulos oli: Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia 229 s.,  Goth Girl and the Fete Worse Than Death 216 s., Where Furnaces Burn 73 s. ja Changing Planes 29 s. eli yhteensä 547 sivua.

Jatkan kahta viimeksi mainittua kesken jäänyttä maratonin ulkopuolella loppuun.  Lukuintoa niille, jotka urakkaansa vielä jatkavat ja lukuiloa ja -rauhaa kaikille muillekin.

George R.R. Martin: Jäälohikäärme

George R.R. Martinin lapsille suunnattu tarina The Ice Dragon (1980) on julkaistu nyt myös suomeksi nimellä Jäälohikäärme. Olen lukenut kirjan useamman kerran jo aiemminkin, ja blogistani löytyy varsinainen arvio siitä vuodelta 2011. Arvioon on liitetty mukaan Martinin video, missä hän kertoo Jäälohikäärme-tainan synnystä ja se on katsomisen arvoinen. Huvittavaa sinänsä kuuntelin tarinan äänikirja tuolloin heinäkuussa ja silti sen kylmä kauneus tehosi.

Suomennokseen on valittu Luis Royon kuvitus vuodelta 2014. Vertailin sitä aiempaan versioon toisessa blogikirjoituksessani tuoreeltaan, kun samaisen kuvituksen sisältänyt englanninkielinen painos ilmestyi. En ehkä lämmennyt sille sillä hetkellä yhtä paljon kuin nyt, kun luin suomennoksen läpi. Painettuna kuvitus pääsee oikeuksiinsa ja suomennoskin on varsin onnistunut. Tarina kosketti haikeudellaan myös käännettynä. Perhe, rakkaus ja menetys ovat monella tapaa ikuisia teemoja.

Vaikka Jäälohikäärme on tarkoitettu nuorille lukijoille, se tarjoaa taattua Martin-laatua myös aikuisille. Kannattaa ehdottomasti tutustua. Tämä on kaunis kirja - päältä ja sisältä.

Liitän kirjan I Spy Challenge -haasteen  kohtaan 10. Form of water (jää).

2015 BSFA-palkintoehdokkaat julkistettu

British Science Fiction Associationin tämän vuotinen BSFA-palkintojen ehdokaslista on nähnyt päivänvalon. Yhdistyksen jäsenet ja Easterconiin osallistujat voivat näiden joukosta äänestää voittajat. En ole lukenut yhtäkään teosta, mikä ei yllätä, mutta joukossa on luonnollisesti moniakin kiinnostavia kirjoja, jotka olen jo ekirjana hankkinut. Ihan lähipäivien lukulistalla on mm. tietoteoksissa ehdolla oleva Letters to Tiptree.

Paras romaani

• Dave Hutchinson: Europe at Midnight, Solaris
• Chris Beckett: Mother of Eden, Corvus
• Aliette de Bodard: The House of Shattered Wings, Gollancz
• Ian McDonald: Luna: New Moon, Gollancz
• Justina Robson: Glorious Angels, Gollancz

Paras novelli

• Aliette de Bodard: “Three Cups of Grief, by Starlight”. Clarkesworld 100
• Paul Cornell: “The Witches of Lychford”, Tor.com
• Jeff Noon: “No Rez”, Interzone 260
• Nnedi Okorafor, “Binti”, Tor.com
• Gareth L. Powell: “Ride the Blue Horse”, Matter

Tietoteokset

• Nina Allan: “Time Pieces: Doctor Change or Doctor Die”, Interzone 261
• Alisa Krasnostein and Alexandra Pierce: Letters to Tiptree, Twelfth Planet Press
• Jonathan McCalmont: “What Price Your Critical Agency”, Ruthless Culture.
• Adam Roberts: Rave and Let Die: The SF and Fantasy of 2014, Steel Quill Books
• Jeff Vandermeer: “From Annihilation to Acceptance: a writer’s surreal journey”, The Atlantic, January 2015

Paras taidetuotos

• Jim Burns, Cover of Pelquin’s Comet, Newcon Press
• Vincent Sammy: “Songbird”, Interzone 257
• Wayne Haag: “Bus Stop”, Interzone 253
• Sarah Anne Langton: Cover of Jews Versus Zombies, Jurassic London

Voittajien nimet julkaistaan tämän vuoden Easterconissa, Mancuniconissa 26.3. Seuraan uutisia täältä koto-Suomesta käsin, kun en pääse paikalle. Seurattavien palkintojen vuosi lähti jälleen käyntiin.

J.K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets

Okklumeus-lukuhaasteen 2. kirja on luonnollisesti J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan toinen osa, The Chamber of Secrets (1998). Suomennos Harry Potter ja salaisuuksien kammio ilmestyi 1999. Luin kirjan ensimmäisen kerran kesällä 2001 nimenomaan suomeksi, mutta jälkeen päin lukuisia kertoja myös englanniksi. Tämän kertainen uusintaluku oli ensimmäistä kertaa ekirjaversio. Ykkösosan arvio löytyy täältä.

Kesä ei ole Harrylle kaikkein miellyttävintä aikaa, sillä hän joutuu viettämään sen sukulaistensa Dursleyn perheen luona. Hogwartsin eli Tylypahkan noitien ja velhojen koulun kakkoslukukautta edeltävänä kesänä sattuu outoja, kun kotitonttu Dobby ilmestyy yllättäen Harryn kotiin ja aiheuttaa melkoisen hässäkän. Dobby ei halua Harryn palaavan kouluun. Mutkien ja sattumusten kautta Harry kuitenkin lopulta päätyy Hogwartsiin ja opintojen pariin. Tosin uusi pimeyden voimilta suojaamisen opettaja ei vaikuta lainkaan pätevältä suurista sanoista huolimatta juuri silloin kun kamala hirviö uhkaa koulun oppilaita. Salaperäisen viestin mukaan salaisuuksien kammio on avattu jälleen. Kammion voi avata vain Salazar Slytherinin jälkeinen ja epäilykset kohdistuvat Harryyn. Yhden jos toisenkin Harrylle läheisen henkilön henki vaarantuu ennen kuin todellinen vihollinen paljastuu.

Minusta on todella käsittämätöntä, että olen vuosia The Chamber of Secretsiä sarjan heikoimpana osana. Nyt kun luin sen pidemmän tauon jälkeen, koin sen olevan hyytävä. Harry on varsinkin Ronin seurassa välillä hömelö ja ajattelematon, mutta hän yksin ajatuksissaan hän pohtii omaa identiteettiään ja rooliaan. Hän epäilee itseään, mutta on samalla hyvinkin uskollinen todelliselle minälleen, jota hän ei vielä kunnolla tunnista. Kirjaa lukiessa ensimmäistä kertaa, ei tajua kuinka paljon tärkeitä asioita ja vihjeitä Rowling kylvää kirjassa. Hän ei korosta niitä, vaan luottaa lukijan oivalluskykyyn tarinan edetessä. Sen vuoksi sarjan jokainen aiempi osa kasvaa seuraavan lukemisen jälkeen.

The Chamber of Secretsissä tuodaan ensimmäistä kertaa esille käsitteet mudbloods (kuraveriset) ja squib (surkki), jotka avaavat oven Potterversumin syvimpiin ongelmiin, eriarvoisuuteen ja syntyperän mukaan arvottamiseen. Hyvin voimakas merkki ongelmista on myös kotitonttu Dobby, jonka julma kohtelu tuo mieleen orjien aseman tai Moaning Myrtle, aikoinaan koulukiusattu tyttö. Totta kai kirjassa on myös kepeitä ja hauskoja kohtauksia ja huumoria, mutta pohjimmiltaan Salaisuuksien kammio on synkempi kuin miltä päälle näyttää. Ensimmäistä kertaa mainittu Azkabanin vankila aiheuttaa uudelleenlukijalle kylmiä väreitä sekin.

Suomennoksen kannessa erityisesti Lucius ja Draco Malfoy herättivät jossain vaiheessa keskustelua, heidät kun kansitaiteilija Mika Launis on kuvannut tummahiuksisiksi. Jälkeen päin on aina helppo kritisoida, mutta teoksen suomentamisen ja kannen tekohetkellä ei Malfoyden hiusten väriä oltu teoksissa vielä kuvattu ja niinpä taiteilija piirsi oman mielikuvansa mukaan. Seuraava kirja toi sitten mukanaan sen Rowlingin version. Minulle Launiksen kansi on ripaus historiaa, hetkeä, jolloin kukaan muu kuin Rowling ei tiennyt tulevasta. Harry Potter and the Chamber of Secrets on vahva jatko ykköskirjalle ja jälleen tuli halu syöksyä kolmannen kirjan pariin. Vaan tällä kertaa etenen hitaammin.

Nancy Holder: Crimson Peak

En tiedä miksi otin Crimson Peakin lukulistalleni, sillä ensin näkemäni elokuva ei tehnyt vaikutusta. Odotin elokuvalta paljon, sillä ohjaaja Guillermo del Toro on saanut aikaiseksi upean Pan’s Labyrinthin ja mainoksissa lupailtiin samaa synkkyyttä goottilaisessa ympäristössä. No, synkkyyttä toki oli ja kauhun elementit olivat kohdillaan, mutta homma ei silti toiminut kokonaisuutena. Kolmesta päänäyttelijästä vain yksi sai suoritukseensa uskottavuutta (Jessica Chastain), muut onnistuivat vain ajoittain. Elokuva on visuaalisesti näyttävä, mutta kun se osa-alue poistetaan ja kirjoitetaan tekstimuotoon, niin mitä jää jäljelle?  

Crimson Peak: Virallinen romaaniversio (2015) on Nancy Holderin elokuvan pohjalta kirjoittama kirja. Tällaisia on kohdalleni osunut aiemmin joskus kauan sitten yksi ainoa.

Tarinan juonessa amerikkalainen nuori nainen, Edith Cushing, näkee aaveita ja saa kuolleelta äidiltään varoituksen, jonka merkityksen hän ymmärtää vasta kun on liian myöhäistä. Edith tapaa brittiläisen rahan tarpeessa olevan baronetin, Sir Thomas Sharpen, johon hän rakastuu. He menevät naimisiin ja muuttavat Englantiin synkkään ja rapistuneeseen Allerdale Hallin kartanoon, jossa asuu myös Thomasin sisar Lucille. Eipä aikaakaan, kun kartanon kummitukset näyttäytyvät ja Edithille alkaa vajeta millaiseen hengenvaaralliseen tilanteeseen hän on joutunut.

Lainasin kirjan kirjastosta suomenkielisenä, mutta eipä siinä montaa sivua tarvinut lukea, kun huomasi kuinka tökeröä teksti on. Vaihdoin englanninkieliseen ekirjaan ja totesin tökeryyden hieman lieventyvän. Teksti on silti kankeaa ja ns. päälleliimattua. Yksi esimerkki alkuperäisestä tekstistä ja käännöksestä:

"Hauva oli niin hiljaa, että hän oli melkein unohtanut sen. Sitä katsoessaan Edith huomasi, että sillä oli häntä koipien välissä, millä koirat viestittävät pelkoa."

"The pup had grown so quiet that she had almost forgotten it was there. Now, as she looked at it, she realized that its tail was curled fearfully between its legs."

Holder on värittänyt tarinaa uusilla yksityiskohdilla, kuten kirjallisuudella: Le Fanu, Poe ja Shakespeare muiden muassa tulee mainittua. Hän tulkitsee elokuvassa nähtyjä kohtauksia ja hahmojen tuntemuksia tavalla mikä minulle oli vierasta, sillä minulla oli näyttelijöiden käyttäytymisestä ja ilmeistä omanlaiseni tulkinnat. Romanttinen puoli on kömpelöä ja sopii pikemminkin haaveileville teineille, kuin itsensä tuntevalle aikuiselle. Päähahmo Edith on 24. Kertojina ovat välillä Edith ja välillä aave, jonka henkilöllisyyden ainakin elokuvan katsoja voi arvata. Mös Edithin vanha ystävä Alan saa omat osionsa.

Eniten kirjassa häiritsee, että se menettää kokonaan visuaalisen puolen. Monet kirjailijat saavat tekstillään lukijan aistimaan tunnelman, tapahtumaympäristön, pelon ym. Holder sen sijaan saa kaikki häviämään. Kirjassa ei ole rahtustakaan pelottavuutta, siitä ei aisti Allerdale Hallin mennyttä loistoa tai nykyistä kalmakkuutta, kylmyyttä tai yhtään mitään. Edithin tunteet ovat vain sanoja. Aitous puuttuu. Niinpä en suosittele kirjaa kenellekään. Jos jotain goottilaista romantiikkaa haluaa, niin esimerkiksi Goodreadsin kautta löytyy varmaan parempiakin vaihtoehtoja kuin tämä, myös suomennettuna. Tai katsokaa se elokuva. Se on alkuperäisenä tuotoksena parempi, vaikka itse en siitäkään ylenmäärin vakuuttunut. Liitän teoksen mukaan Hämärän jälkeen -lukuhaasteeseen (minusta tuli juuri haudankaivaja).

Jari Koponen: Utopia- ja tieteiskirjallisuus Suomessa: Bibliografia 1803–2013

Utopia- ja tieteiskirjallisuus Suomessa: Bibliografia 1803-2013 (2014) on toinen tiedetoimittaja ja tietokirjailija Jari Koposen koostama bibliografia, jonka olen käynyt läpi. Ensimmäinen oli muutamia vuosia sitten Maailman SF käännöksinä (arvostelu). Utopia- ja tieteiskirjallisuus Suomessa sisältää listaukset kotimaisesta, ulkomaisesta käännetystä ja tuntemattomasta fiktiosta sekä kotimaisesta faktasta. Faktassa ovat mukana opinnäytetyöt, kirjat, artikkelit ja kirja-arvostelut.

Johdannossa Koponen avaa bibliografian laatimisessa käytetyt valintakriteerit eli tieteiskirjallisuuden ja utopiakirjallisuuden käsitteet. Hänen mukaansa ”karkeasti jaotellen tieteiskirjallisuus ottaa vaikutteita tieteestä ja sen tuottamista ideoista, kun taas utopioiden lähtökohta on ideologioissa”. Johdannon Rajan tuolla puolen -osiossa hän toteaa: ”Vaihtoehtohistoriat, alalajina steampunk, kuuluvat historiallisen fantasian piiriin, johon voidaan sisällyttää myös paleofiktio.” Steampunkin osalta yksiselitteinen tulkinta ei liene täysin yksimielistä, sillä olen nähnyt steampunkia luokiteltavan myös tieteisfiktioksi. Esimerkiksi Hanna Matilaisen Mitä kummaa -oppaassa (arvostelu) on kirjailija Jussi Katajalan työstämä kaaviokuva, jossa näin on luokiteltu, tosin limityksellä fantasiaan. Kategoriset rajat ovat monelta osalta häilyväiset, mutta Koponen on oman työnsä osalta tehnyt rajojen selkeytystä.

Utopia- ja tieteiskirjallisuus Suomessa on erinomainen tieto- ja hakuteos. Se aiheutti jo ensimmäisellä lukukerralla innostuneita huomioita, varsinkin varhaisen kotimaisen fiktion osalta. Päädyinpä maakuntakirjastoon hakemaan bibliografiassa mainitun kirjoituksen vuodelta 1939, jossa nimimerkillä ”Sala” kirjoittanut henkilö kuvittelee millainen vuoden 2000 Kemi on. Lappilaiselle ja alueen tuntevalle tuo kirjoitus oli hilpeää luettavaa, enkä ilman Koposen teosta olisi osannut etsiä sitä käsiini. Mielelläni lukisin esimerkiksi myös 1910 kirjoitetun tarinan "Avioliitto vuonna 2010. (Paatuneen poikamiehen profetia)". Jo nimi on hupaisa ja Kemi-jutun perusteella epäilen, ettei tulevaisuuden visiot tässäkään tarinassa ole se vahvin valtti. Kemi-tarinassa mikään ei osunut kohdilleen.

Utopia- ja tieteiskirjallisuus Suomessa on siis kiinnostava ja hyödyllinen teos näin genrekirjallisuuden harrastajan näkökulmasta ja varmasti myös tutkimustyötä tekevien. Itse asiassa opinnäytelistaustenkin kohdalla tuli vastaan monta kirjoitusta, jotka kiinnostaisi lukea. Bibliografian koostamiseen on tehty melkoisesti työtä. 568-sivuisena, painavana teoksena toivoisin jälleen ekirjaversiota, joka olisi hakuominaisuuksiensa vuoksi myös kätevämpi ja ns. ”tätä päivää”, mutta se toive taitaa kaikua kuuroille korville, ainakin Avain-kustantamon osalta. Joka tapauksessa suosittelen tutustumaan Koposen teoksen kautta mitä utopia- ja tieteiskirjallisuudella on tarjottavaa Suomessa 1800-luvulta aina 2013 saakka.

Aakkoshaasteen K-kirja