perjantai 27. helmikuuta 2015

Juri Nummelin & Vesa Sisättö: Tolkien - elämä ja teokset

Luin kesällä 2012 Humphrey Carpenterin kirjoittaman J.R.R. Tolkienin ns. virallisen elämäkerran (arvostelu), joten ennen kuin tartuin Juri Nummelinin ja Vesa Sisätön viime syksynä julkaistuun Tolkien – elämä ja teokset -kirjaan, minulla oli jonkinlainen mielikuva kirjailijasta. En ole juuri tuota enempää kuitenkaan perehtynyt kirjailija-Tolkieniin. Oli siis paikallaan tutustua myös "ensimmäiseen suomeksi kirjoitettuun yleisesitykseen fantasiakirjallisuuden mestarista ja hänen kirjallisesta tuotannostaan". Liitän kirjan osaksi Elämäkertahaastetta, sillä mielestäni se sopii tuohon kategoriaan ihan hyvin.

Kirja on jaettu kolmeen pääosaan: elämä, teokset ja vaikutus, joista elämä-osio on varsin lyhyt ja pääpiirteinen. Itse en kaivannut siihen enempää, mutta ehkä sellainen, joka ei ole lukenut Carpenterin teosta, saattaa kaivatakin. Tosin teokset ja vaikutukset -osiot valottavat myös Tolkienia persoonana ja kirjailijana siinä samassa, missä kuvaavat teoksia ja niihin liittyviä oheistuotoksia ja -toimintoja, joten kirja on sen suhteen tasapainoinen kokonaisuus.

Carpenterin kirjoittamaa elämäkertaa lukiessa minusta tuntui, että hän ei aina sanonut asioita suoraan, vaan oli hienovarainen tai jopa peittelevä. Tolkien – elämä ja teokset tuntuu selkeämmältä, mutta sisältäähän se toki vähemmän yksityiskohtia. Olen ilahtunut siitä, että teoksien käsittelyssä tuodaan esille Tolkienin kirjallisista taidoista myös kritiikkiä, eikä niitä vastusteta tai vesitetä samoin kuin koin Edgar Allan Poen elmäkerrassa tehtävän (arvostelu).

Teoksiin liittyen sain uusia näkökulmia ja tietoa niin Tolkienin ajatusmaailmasta kuin kirjojen sisällöstäkin, mm. Sormusten herran uskonnollisesta rakenteesta ja yleisesti Silmarillionista, joka oli kohtalaisen haastava kirja minulle. Olen lukenut kirjat omalla tulkinnallani ja taustallani, joten en ole kaikkia nyansseja huomannut, varsinkaan jos ne ovat kieleen ja kielitieteeseen liittyviä. Suomennetuista teoksista Keskeneräisten tarujen kirja, Húrinin lasten tarina ja Kirjeet ovat vielä lukematta, mikä sinänsä harmi, sillä tämän kirjan anti olisi niiden kohdalla ollut todennäköisesti parempi, jos teokset olisivat luettuna. Se ei kuitenkaan ollut välttämätöntä.

Suomi-näkökulma (suomenkielen vaikutus kirjailijaan, käännökset, Suomi-fandom, Tolkienin vaikutus suomifantasiaan) on ilahduttavasti mukana, ja yleensäkin Tolkien-fandomiin ja Vaikutus-osioon oli sisällytetty paljon sellaista tietoa, joka oli minulle uutta. Vastaavan kaltaista vaikutuksen käsittelyä oli esim. Poen elämäkerrassakin, mutta huomattavasti lyhyemmässä mittakaavassa ja vähemmän asiantuntevasti. Tässä teoksessa on tarkastelussa akateemista otetta, mutta silti se on helppotajuisessa muodossa.

Mukana on myös Tolkienin bibliografia, mutta varsinkin lähdeteokset sekä lista tutkimuksista ja opinnäytetöistä avarsi kirjailijan asemaa entisestään. Eli Tolkien – elämä ja teokset on varsin antoisa paketti. Kannattaa tutustua. Kirjan kansi on yksinkertainen, o:n osalta oivaltava ja sinänsä hyvinkin onnistunut, mutta samalla humoristisella tavalla aavemainen. Liekö tarkoituksella. Jään kaipaamaan ekirjaversiota, josta olisi helpompi hakusanoilla löytää erityisesti kiinnostavia kohtia.

4 kommenttia:

  1. Tälle täytyy jossain vaiheessa löytää aikaa. Carpenter on odottanut hyllyssä lukemista. Luin kirjekokoelman, joka oli antoisa.

    Kun kasvot esitetään ilman kaulaa, mieleen tulee aina naamio. Kasvot eivät kiinnity mihinkään. Syvä varjo leikkaa osan päälakeakin.

    Silmarillionin lukemiseen on nykyään podcast-kursseja. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luen jossain vaiheessa vielä lukemattomat suomennokset ja olisi kiva käydä Silmarillionkin uusiksi läpi. Luin sen huonoon aikaan eka kerralla. Vaan enpäs olekaan podcast-kurssia vielä suorittanut, joten pitäisiköhän... :)

      Poista
  2. Tämä voisi olla riittävä elämäkerta Tolkienista minulle – kiinnostava kirjailija jo ilmiönä, vaikka erityinen fani en olekaan. Voisi joku kerta kirjastosta käydä lainaamassa tai jopa hankkia omaksi. En ole kirjailijalta lukenut muuta kuin TSH. Elämäkertaa enne olisi hyvä vähän laajemmin lukea, kun löytyy lukemattomia teoksia valmiina omastakin hyllystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan ihan hyvä kooste Tolkienista ja hänen teoksistaan. Minä en välttämättä elämäkertoja hyllyyni haali, mutta tämä on tietokirjana sellainen josta on lisäarvoa varsinaiselle kirjailijan teoksille.

      Poista

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...