- Linnut (The Birds, 1952)
- Omenapuu (The Apple Tree, 1952)
- Pikku valokuvaaja (The Little Photographer, 1952)
- Alibi (The Alibi, 1956)
- Rajatapaus (The Borderline Case, 1971)
Alfred Hitchcockin Linnut-elokuva on mestariteos ja vaikka se tekniseltä laadultaan on vanhanaikainen, itse tarina on vuosikymmenestä toiseen katsomisen arvoinen. Hitchcock pohjasi elokuvansa du Maurierin pienoisromaanimittaiseen Linnut-tarinaan. Minua kiinnosti erityisesti 1) kuinka paljon tarinat vastaavat toisiaan ja 2) yltääkö alkuperäinen tarina hienon elokuvan tasolle. Vastaukset ovat: 1) Hitchcock on käyttänyt taiteellisia vapauksia ja muokannut tarinaa, mutta alkuperäinen teos on tunnistettavissa siinä, 2) alkuperäinen tarina on loistava, ehdottomasti samaa tasoa omassa kategoriassaan kuin elokuvakin. du Maurier on kirjoittanut hyisevän dystooppisen näkymän ihmiskunnasta ja sen käyttäytymisen seuraamuksista. Kirjoitettuna teksti, jossa linnut asettuvat ihmistä vastaan, varsinkin kaupungeissa, pistää pohtimaan ihmisen vastuuta muita maapallon lajeja kohtaan enemmän kuin mitä elokuva tekee. Tarina rakentuu mestarillisesti alun shokin ja epäuskon jälkeen pelottavasti radiolähetyksen hiljentymisen kautta syvään hiljaisuuteen, jonka lopullisen tuloksen du Maurier jättää lukijan oman mielikuvituksen varaan. Lopun tunnelma on kylläkin toisenlainen kuin mitä elokuvassa. Parempi! Harmi, että tarinaan on jäänyt plagiointisyytteen leima.
Omenapuu on toinen hienosti rakennettu tarina, jossa jännite kasvaa tarinan etenemisen myötä. Siinä eläkeläismiehen alituiseen ahertava ja marttyyrimäinen vaimo on kuollut ja mies ajattelee henkisen painon vihdoin pudonneen harteiltaan. Vaan puutarhan vanha omenapuu alkaakin kummasti muistuttaa kärsivää vaimoa. Päähenkilö pääsee ihon alle, häntä kohtaan tuntee myötätuntoa tarinan edetessä, mutta mitä tekee kirjailija? Kannattaa lukea. Minulle tuli lukiessa kylmiä väreitä.
Pikku valokuvaaja on tarina varakkaasta ja pitkästyneestä markiisitaresta, joka palkkaa nuoren valokuvaajan ottamaan kuvia itsestään ja kahdesta lapsestaan. Syntyy salainen suhde, joka ei olekaan niin kepeää huvia kuin markiisitar ensin luulee ja saa hänet ajautumaan epätoivoiseen tekoon. Tarinan jännite syntyy päähenkilön psyykeen kautta, ahdistuksesta ja ajautumisesta ratkaisuihin, jotka ovat alkuperäistä tekoa rankemmat seuraamukseltaan. Tarinasta tulee jälleen väkisinkin mieleen Hitchcockin filmit, jotka pohjautuvat juuri samankaltaisille jännitteille. Tarinaa kerrotaan päähahmon pään sisältä hieman vinoutuneesti seuraten.
Alibissa James Fenton elää tasaista elämää, jonka hän eräänä päivä toteaa olevan arvattavan tylsää ja päättää tehdä jotain radikaalia, jotain mikä ei ole hänelle ominaista. Suunnitelmat realisoituvat eri tavalla, ja kohtalo antaakin loppujen lopuksi potkun päähän. Alibi on yhtälailla hienosti rakentuva tarina, jossa psykologisella otteella luodaan jännitystä siitä mihin tarina lopulta päätyy. Loppu on kiero. Fenton hahmona on vähemmän pidettävä, joten fiilikset tarinasta jäivät hieman ristiriitaiseksi.
Rajatapauksessa nuoren näyttelijän, Shelagin, isä herää unestaan ja nähdessään tyttärensä, sanoo hänen nimensä kauhun ilme kasvoillaan ja kuolee. Tapaus ihmetyttää Shelagia ja johtaa hänet tutkimaan isänsä menneisyyttä. Hän päätyy tämän vanhan ystävän luo Irlantiin ja saa selville ehkä enemmän kuin alun perin halusikaan. Rajatapaus ei vedä samalla tavalla kuin kokoelman muut tarinat, mutta loistavan loppukäänteensä ansiosta se ei heikennä muuten kokoelman tasoa.
Monin paikoin du Maurierin tarinoissa hohkaa Edgar Allan Poen psykologisesti rakentuvien kauhutarinoiden vaikutus, mutta niissä on oma äänensä ja tunnistettava tyyli. Neljä novellia on kirjoitettu 1950-luvulla, mutta aikakausi ei ole säätelevä. Minusta oli mielenkiintoista havaita, että kirjoitustyyli on hyvin sukupuoletonta. Tarinat olisi voineet olla hyvinkin niin miehen kuin naisen kirjoittamia. En tiedä miksi tuollainen tuli edes mieleen.
Tämän kaltaiset novellikokoelmat ovat sinänsä erinomaisia muun muassa johdattamaan tutustumista uuteen kirjailijaan, mutta jotenkin minua ärsyttää, etteivät ne voi olla suoria käännöksiä olemassa olevista alkuperäiskielisistä kokoelmista, vaan poimintoja sieltä täältä. Joka tapauksessa, haluan ehdottomasti lukea muutakin du Maurierin tuotantoa tämän perusteella. Aakkoshaasteen lisäksi kuittaan Linnut ja muita kertomuksia -kokoelmalla I Spy Challengen kohdan 21 - Animal/Insect (lintu).
Aakkoshaasteen D-kirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!