Sheridan Le Fanu: Carmilla ja muita kertomuksia

Tämän vuoden euroconissa, Shamrokonissa (coniraportti) yhtenä teemakirjailijana oli irlantilainen Sheridan Le Fanu (1814-1873), joka oli yksi merkittävimmistä viktoriaanisen ajan kauhukirjailijoista. Le Fanu kirjoitti paitsi goottilaista kauhua, myös mysteeritarinoita ja irlantilaista mytologiaa hyödyntäviä kertomuksia. Valmistautuessani Shamrokoniin luin kirjailijalta Savukeitaan kauhuklassikot -sarjassa julkaistun kokoelman, Carmilla ja muita kertomuksia (#1, 2012), jonka neljä novellia ovat alunperin vuosilta 1851-1872. Kokoelman alussa lyhyessä esipuheessa esitellään kirjailija. Tämä on toinen Savukeitaan klassikkosarjan kirjani, heinäkuussa luin Minä pelkään – venäläistä kauhua ja mystiikkaa (arvostelu).

• Vihreää teetä (Green Tea, 1872)
• Carmilla (Carmilla, 1871)
• Selonteko oudoista häiriöistä Aungier Streetillä (An Account of Some Strange Disturbances in Aungier Street, 1851)
• Lapsi joka lähti haltijatarten matkaan (The Child That Went with the Fairies, 1870)

Vihreää teetä on hitaasti jännittyvä ja auki keriytyvä kauhutarina pastori Jenningsistä ja tämän karmivasta seuralaisesta. Tarinaa lähestytään kertojan esittelemän asiantuntijakertojan, tohtori Martin Hesseliuksen analyyttiseen sävyyn. Tarinan sisältöä ja sen psykologista puolta on hyödynnetty paljonkin myöhemmässä kauhukirjallisuudessa. Voin kuvitella jopa George R.R. Martinin saaneen inspiraatiota Vihreästä teestä omaan Apinakuuriinsa (The Monkey Treatment, kokoelmassa Songs the Dead Men Sing). En kuitenkaan niele kertojan antamaa loppuratkaisutulkintaa. Le Fanu jättääkin siihen tyylillään selkeän mahdollisuuden epäillä.

Aikana ennen Bram Stokerin Draculaa, venäläisten upyyrien jälkimainingeissa, Le Fanu kirjoitti Carmillan, tarinan naispuoleisesta vampyyrista. Hesseliuksen tarina-arkusta nousee tällä kertaa tapaus Laurasta, joka lapsena näkee pelottavan unen makuuhuoneessaan vierailevasta naisesta. Myöhemmin onnettomuuden vuoksi hänen talouteensa saapuu tyttö, Carmilla, joka muistaa nähneensä saman unen. Tytöistä tulee ystävykset, vaikka Carmilla käyttäytyykin kokolailla oudosti ja naapurustossa tapahtuu kummia. Carmillakin on hidastempoinen, vihjaileva tarina, joka on inspiroinut myöhempiä vampyyritarinoita (mm. Anne Ricen Vampyyrikronikat), eikä vähiten sen sisältämän seksuaalisen viitekehyksen vuoksi. Mistä tahansa Le Fanu on tarinaansa inspiraationsa saanutkaan ja miten pitkälle tahansa vampyyrimyytin juuret ajoittuvatkaan, tämä on yksi niistä, joka tarjoaa goottilaista vampyyrikauhua nykypäivän lukijallekin suositeltavassa muodossa. Vieressä oleva kuva on tarinan lehtijulkaisusta 1872, kuvittajana Michael Fitzgerald.

Selonteko oudoista häiriöistä Aungier Streetillä on kummitustarina Dublinilaisesta vanhasta talosta, jonne opiskelijaserkukset muuttavat asumaan, vain todetakseen, ettei elo ole kovinkaan levollista seinien sisällä. Aiempien asukkaiden joukossa on ollut mm. hirttotuomarina tunnettu Horrocks, joka itsekin päätyi hirteen. Tarina on tyyliltään jonkin verran edeltäviä kepeämpi sisällöstään huolimatta ja loppu melkeinpä huvittava.

Lapsi joka lähti haltiatarten matkaan on eniten irlantilaissävyinen. Siinä on satumaisuutta, perinteistä haltiatarinaa, jota löytyy mm. skotlantilaisesta 1200-luvun Thomas the Rhymerista (Ellen Kushner: Thomas Riiminiekka). Tarina on surullinen ja haikea.

Tämän kokoelman perusteella ei vielä saa kunnon käsitystä Le Fanun tuotannosta, mutta se on erittäin hyvä alku, sillä jokainen tarina on ehdottomasti klassikko ja esikuvana myöhemmille kirjailijoille. Goottilaisen kauhun saralla olen lukenut Le Fanun aikalaiselta, amerikkalaiselta Edgar Allan Poelta ehkä vaikuttavampiakin ja psykologisesti mestarillisia teoksia (Steampunk: Poe), mutta voin hyvin suositella näitäkin.

Luin Shamrokonia odotellessa toisenkin novellikokoelman kirjailijalta ja aloitin Uncle Silas –teosta. Enköhän palaa niihin myöhemmin.