On kulunut kolmisen vuotta Kellopelikuninkaan tapahtumista. Matkalla kohti Umbroviaa, Gigi on jäänyt Pariisiin joksikin aikaa opiskelemaan taistelutaitoja mestari Oniwakan johdolla valmistautuakseen Susikuningattaren tehtäväänsä. Edessä on väistämättä yhteenotto vallananastaja Andros Luopion kanssa. Onneksi lähellä ovat uskolliset ystävät Henry ja Mussovits, mutta ihmissusien kunnioitus ja uskollisuus on ansaittava muinaisesta valasta huolimatta, sillä Gigissä virtaava varcolacien veri ei vakuuta läheskään kaikkia asettumaan hänen tuekseen, kun kyseessä on Umbrovian kohtalo.
Susikuningatar teki sen jälleen. Kuten aikaisemmatkin, myös viimeinen osa on persoonallinen ja yllätyksellinen. Ihmissuhteet toimivat, eikä mukana ollut nuorille suunnattujen kirjojen tavanomaisuuksia ja imelyyksiä. Gigissä on syvyyttä, joka sai minut kunnioittamaan hahmoa entistä enemmän. Kuvitteellisessa steampunkmaailmassa on kuohuvaa historiaa, kuohuvaa nykyaikaa, tuskaa ja kauneutta, jotka kaikki vaikuttavat aidolta. Samalla mukana on pelottavia mysteereitä ja yliluonnollisuutta, joka jää sinne jonnekin, kihelmöimään. Ihmiskohtaloita jää auki, tulevaisuus on edessä, mutta kuka tietää millaisten polkujen varrella ja päässä. Kun sain kirjan loppuun, olin hetken hämmentynyt kaikesta mikä jäi ilman päätöstä, mutta muutamien viikkojen sulattelu toi etäisyyttä yksityiskohtiin ja kokonaistunnelmaksi jäi haikeus ja kaipaus. Kunnes muistui taas mieleen jokivarren heitteikön paalutus -juttu ja hörähdin nauruun.
Susikuningatar oli lukukokemuksena hyvin henkilökohtainen. Pariisi-osio ei minua varsinaisesti innostanut, vaikka mestari Onikawassa olikin ainesta vaikka mihin. Minulle Umbrovian matkan tunnelmallisin osa oli Unkari ja Karpaatit, sillä olen itse matkustanut noissa maisemissa opiskelujeni alkuaikoina syksyn kirpeydessä hirvien kiimajahtien ja villisian metsästyksen aikaan. Huimat nousut vuorten kapeita rinneteitä, basalttipylvässeinämät, erämaamökit pihanuotioineen, hirvien mylvintä pimeydessä, kuolleita villisikoja kuorma-auton avolavalla. Minkä jälkeen laskeutuminen pustalle romaniperheiden joukkoon, pienelle markkina-alueelle. Länsimaisten nuorten joukon ilmestyminen keskelle tiivistä heimoyhteisöä sai aikaan epäluuloja ja jopa vihamielistä käyttäytymistä. Kaikki nuo kokemukset ja tunnelmat nousivat esiin eri kohdissa Susikuningattaren lukemista.
Romanit ovat kiehtova lisä kirjan hahmoissa, etenkin erikoinen Simza-tyttö, mutta varcolacit ovat huikeita. Niiden tavat ja kulttuuri, yliluonnolliset elementit ja kehityshistorian raadollisuus on parasta mitä vähään aikaan on vastaan tullut tätä lajia kuvaavassa kirjallisuudessa. Hitto soikoon. Steampunk-maailma on entistä tuhdimpi kellopelisotilaineen ja ilmalaivoineen, mikä vain tekee kokonaisuudesta värikkäämmän ja monisyisemmän. Ajoittain ehkä oli hieman ähkyä kaikesta, mutta vaikka Susikuningatar on lähes 450 sivun mittaisena sarjan pisin kirja, se ei ollut yhtään liian pitkä. Tarinaa olisi voinut lukea pidemmältikin.
Entä nyt? Todella vaiheessa -blogin Anna kävi Turconessa kuuntelemassa Magdalena Hain ajatuksia, ja kiinnostavaa on, että jotain tarinaa voisi olla mahdollisesti jossain vaiheessa tulossa Gigin ja Henryn maailmasta. Itseäni kiinnostaisi enemmän miltä maailma näyttäisi 60 v. Gigin silmin ja miten maailman tapahtumat ovat Umbroviaa kohdelleet, mutta ilmeisesti Susikuningattaren jälkeiseen aikaan ei kirjailija aio palata. Mitä sitten onkin jatkossa tulossa, se varmastikin on tsekkaamisen arvoista. Todella vaiheessa –blogin lisäksi Susikuningatar on luettu ja tykätty myös Kujerruksia-blogissa.
Erittäin suositeltava kirjasarja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!