Arthur C. Clarke: Paratiisin suihkulähteet

Keskustelimme taannoin kollegoitten kesken Ylellä esitetystä Prisman Taistelu hiekasta -dokumentista, ja kuten hyvin monesti kun keskustelu ottaa siivet alle, olimme pian päätyneet puhumaan materiaalikuljetuksista avaruushissillä. Olin hieman ihmeissäni ajatuksesta aprillipäivän jälkimainingeissa, joten kollega kysyi minulta, enkö ole lukenut Arthur C. Clarken Paratiisin suihkulähteitä. No, en ollut, vaan nyt olen, ja maailma on jälleen hieman avarampi. The Fountains of Paradise ilmestyi 1979 ja se on voittanut sekä Hugo että Nebula-palkinnot. Suomennos ilmestyi niinkin pian alkuperäisen jälkeen kuin 1981.

2100-luvun puolessa välissä pahoin kärsinyt maapallo elää avaruusaikaa, jolloin ihmisten asuttamia siirtokuntia elää Kuussa, Marsissa ja Merkuriuksessa, ja ihmiskunta on riippuvainen planeettaa kiertävistä tekokuista. Rahti- ja materiaalikuljetukset ulkoavaruuteen avaruusaluksilla ovat kalliita ja aiheuttavat saasteongelmia. Ilmakehän yläosiin jääneet pakokaasut ovat laukaisseet ilmastonmuutoksia. Huikean Gibraltarin sillan rakentaneella Vannevar Morganilla on mielessä kuitenkin ratkaisu, kiinteä kestävästä materiaalista valmistettu kulkuyhteys avaruuteen, saasteeton avaruushissi. Tämän ainoa sopiva laukaisupaikka maapallolla sijaitsee päiväntasaajalla, erään Taprobanen saaren vuoren laella, paikassa jossa muinaisista ajoista lähtien munkit ovat asuttaneet pyhää luostaria. Eivätkä he halua avaruushissiä takapihalleen. Niinpä Morganin on ryhdyttävä katsomaan siirtokuntiin päin, ennen kuin hänen aikansa toteuttaa unelma käy loppuun.

Paratiisin suihkulähteet sisältää paitsi n. 36 000 km etäisyydelle geostationaariselle radalle hypersäikeiden avulla kulkevan kiertoratatornin kehittelyyn liittyvää juonen kulkua, teknisiä yksityiskohtia ja rakentamisen vaiheita sekä poliittista kädenvääntöä, myös kuvauksen ihmiskunnan ensikontaktista maan ulkopuolisten olentojen kanssa. Clarke on kuvannut kontaktia aiemmin lukemissani kirjoissakin eri asteilla, mutta nyt tarinaa nidotaan tulevaisuuden lisäksi Taprobanen

historiaan, kahden veljeksen valtataisteluun, jolloin toinen heistä, prinssi Kalidasa, loi Taprobanen saarelle mielikuvitusta hipovan kauniin suojapaikan itselleen. Saaren esikuvana Clarke on käyttänyt asuinpaikkaansa Sri Lankaa, tosin maantieteellisesti siirrettynä päiväntasaajalle.

Olen yhä Uhka avaruudesta -kirjan (arvostelu) hienouden lumoissa, eikä Paratiisin suihkulähteet mielestäni yltänyt sen tasolle, mutta kauaksi se ei jäänyt. Kirjan loppu on vaikuttava ja tunteellinen, eikä julkinen lukupaikka estänyt kyynelien ilmestymistä silmiin. Siinä piti sitten vain istua kirja sylissä ja hengitellä hetki syvään. En todellakaan odottanut Arthur C. Clarken kaltaisen tieteellisiin ja teknisiin yksityiskohtiin ja sovellutuksiin panostavan kirjailijan pystyvän liikuttamaan minua. Olen iloinen, että niin kävi.

Avaruushissi on esiintynyt sittemmin myös mm. Kim Stanley Robinsonin Mars-trilogiassa ja jossain Alastair Reynoldsin kirjassa, joita luonnollisestikaan en ole vielä lukenut. Suunnitelmissa on. Googlaus ja kollega kertoivat, että NASAlla on käynnissä jatkuvasti avaruushissin kehittely ja japanilaisetkin ovat ideasta kovasti kiinnostuneita. Ehkä jonain päivänä näemme ja koemme onnistuneen ratkaisun. Avaruushissi ei sellaisenaan ole Clarken idea, mutta hän on henkilö, joka asiaa on kehitellyt fiktiossaan todellisuuden mahdollisuuksien rajamaille ja tehnyt asiasta populaarisen. Saavutukselle voi nostaa hattua. Monta teosta on Clarkelta vielä kokonaan lukematta, mutta seuraava lukuvuorossa oleva kirja on uusintaluku.