Alan Moore & Kevin O'Neill: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga: 1910, 1969 ja 2009

Alan Mooren ja Kevin O’Neillin Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga -sarjakuvan Century-albumit 1910, 1969 ja 2009 tuli luettua jo kolme kuukautta sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi katsausta niistä tämän nopeampaa ja yksityiskohdatkin alkavat pikku hiljaa jo unohtua. Englanninkielinen 1910 julkaistiin vuonna 2009 ja suomeksi 2010, 1969 sekä englanniksi että suomeksi vuonna 2011 ja 2009 englanniksi ja suomeksi 2012. Century-trilogia koostaa Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigan taipaletta sadan vuoden ajalta maailman muutosten keskellä kolmessa osassa.

1910 eletään aikaa jolloin Englanti on aloittanut avaruuskauden yhdeksän vuotta aiemmin lähettämällä ihmisen Kuuhun. Valtio valmistautuu kuningas George V kruunajaisiin, kapteeni Nemo on kuolemaisillaan ja hänen tyttärensä lähtee etsimään omia teitään, joutuen vaaralliselle satama-alueelle. Okkultisti Oliver Haddo hautoo antikristus-suunnitelmia ja liigan uusi jäsen Carnaki näkee apokalyptisia unia Kuulapsesta, minkä pohjalta liigan on ryhdyttävä toimiin.

1900-luvun edettyä toiselle vuosikymmenelleen steampunk-kausi on jäänyt taakse, eikä 1910 enää viehätä höyryisyydellään, kuten kaksi ensimmäistä Herrasmiesliigan albumia (arvostelut). Maailma on koventunut ja muuttunut synkemmäksi, vaikka myös positiivisia saavutuksia on tapahtunut. Liiga ei edelleenkään ole täysin yhtenäinen, ja lukemisen yhteydessä jäi tunne, että hahmojen suunnat ovat sekavia. Näin ilmeisesti kuuluukin olla, sillä kyseessä on trilogian aloitus ja tarina jatkuu ja avautuu enemmän jälkimmäisissä osissa. Osa tarinasta tuntuu tutulta Mustan kansion (arvostelu) jälkeen, mm. Orlando liigan jäsenenä. En edelleenkään ole viehättynyt tästä hahmosta, vaikka hän onkin sinänsä mielenkiintoinen sukupuolenvaihtokykyineen, mutta Mina pitää yhä pintansa. Erityisesti seurasin nuoren Jennyn kovaa elämänkoulua pahoinvointia lähestyvin tuntein. Ilmeisesti hahmo saa ihan omat jatkoalbumit, joihin palaan varmastikin vielä jatkossa.

Jos 1910 keskittyi paljolti Kolmen pennin oopperan luokkayhteiskunnan tiimoille, niin vuoden 1969 Lontoo svengaa ihan eri tavalla ja Mina, Allan ja Orlando sopeutuvat ajanhenkeen.  Tai ainakin Mina tosissaan yrittää. Allan ja Mina ovat entistä nuorekkaampia, mihin taustatarina löytyy Mustasta kansiosta. Kaupunki on täynnä psykedeelisiä huumeita, musiikkia, seksiä, värikkäitä vaatteita ja kirkuvia mainoksia. Pintaliidon takana kytee kuitenkin pahuus. Jo kuolleeksi julistettu Haddo jatkaa demonisia puuhastelujaan, joihin Herrasmiesliiga haluaisi pistää stopin. Puuhastelujen toimintaympäristönä toimii rockmaailma ja mickjaggermainen laulaja löytyy sopivasti uhriksi. Vaan liiga pääsee vaikuttamaan lopputulokseen, vaikkakaan ei ihan harkitulla tavalla.

1969:n ajankohdan tunnelma on minulle tutumpi kuin edeltävän teoksen ja lukiessa tulee hieman samanlainen tunne kuin lapsena suuren maailman menoa seuratessa. Tarina tulvii populaarikulttuurin viitteitä ja nyökkäyksiä tehdään mm. niin Rolling Stonesin, Michael Moorcockin kuin J.K. Rowlinginkin suuntaan. Jouduin lukemaan albumin pariin kertaan läpi, ennen kuin pääsin kärryille tapahtumien kulusta. Liiga ei vaikuta kovinkaan tilannetietoiselta koko aikaa. Seikkailussa on avaruusaikakauden teemakin mukana omana taustatasonaan, mikä välillä hämmentää. Herrasmiesliigan kulkusuunta tulee kyllä esille, eikä se suunta tunnu kauhean hyvältä. Albumi päättyy cliffhangeriin, joka on kohtalaisen julma. Sen verran Moorea täytyy hahmoistaan kiitellä, että ainakin hän on rehellinen heidän kanssaan. Ei silotteluja ja kaunisteluja.

2009 on apokalypsiä enteilevä päätös Century-trilogialle. Siinä palataan räikeästä 1969:n tunnelmasta apatian ankeuteen. Antikristus on maan päällä ja Orlandon on koottava Herrasmiesliigan rippeet kasaan, jotta maailma pelastuisi. Onneksi hän saa hieman apua. Mutta takaako se onnellisen lopun?

Tarinan päätös on jokseenkin sekava, sillä viitteitä tulvii suuntaan ja toiseen, ja loppuratkaisu on osaksi kökkö, osaksi onnistunut. Tekijänoikeussyistä suoria nimiyhtäläisyyksiä ei mistään varsinaisesta toisesta teoksesta ole otettu, mutta tulkintaa voi lukiessa tehdä mm. Rowlingin Potter-sarjan suuntaan. Oli se sitten positiivista tai negatiivista.  

Century-sarjassa on kunnianhimoista yritystä sisältäen paljon kiinnostavia yksityiskohtia, mutta kokonaistoteutus olisi voinut olla parempikin. Tai sitten minä jämähdin kahden ensimmäisen Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigan tuomaan ensi-ihastukseen, enkä löytänyt samaa tunnetta enää näistä jälkimmäisistä. Joka tapauksessa meinaan lukea Nemo-jatkotkin jossain vaiheessa.