Siri Kolu: Pelko ihmisessä

Näin Siri Kolun Finnconissa viime kesänä Maailmankaikkeuden parhaat matkakohteet -paneelissa, jossa hän roolihahmossaan esitteli tulevan Pelko ihmisessä -kirjansa maailmaa matkakohteena värikkäällä ja innostavalla tavalla. Vaarnan Päiväunien salainen elämä -blogissa on seikkaperäinen raportti Helsingin kirjamessujen perjantailta, jossa hän kuvaa myös Siri Kolun esiintyjäpersoonaa karsimaattiseksi ja energiseksi. Raportin kommenteissa käydään lyhyesti keskustelua kirjailijoiden esiintymisestä ja sen vaikutuksesta siihen kiinnostummeko kirjoista. Kolun esiintyminen Finnconissa sai minut kiinnostumaan Pelko ihmisessä -kirjasta, minkä vuoksi hankin sen ekirjana ja luin. Mutta syntynyt mielikuvani kirjasta ei vastannut ihan lukemaani kirjaa.

P-influenssa on jakamassa maailmaa. 16-vuotias Pilvi on sairastunut ja hänet eristetään muiden sairastuneiden kanssa luolaan, jonne syntyy oma pienoisyhteiskunta, jolla ei juuri tunnu olevan tulevaisuutta, mutta joka yrittää selvitä mahdollisimman hyvin sillä mitä on. Luolia on paljon, jokaisessa oma joukkonsa sairastuneita. Sairastuneiden perheet leimataan maanpinnalla toisen luokan kansalaisiksi, mutta Pilvin veli Petri kapinoi siitä huolimatta, eikä suostu ajattelemaan siskonsa kadonneen iäksi, vaan haluaa pelastaa hänet. Tuomas, Pilvin entinen, kehittelee omia suurempia suunnitelmiaan ja Largo, Pilvin uusi luolaihastus, on hänkin salaperäinen.

PI, Pelko ihmisessä on vasta alku tarinalle. Siinä luodaan asetelmat, esitellään henkilöhahmot ja kerrotaan taustaa PI-epidemiasta, mutta säästeliäästi, jättäen nälkää tietää tarkemmin. En tiedä kuinka paljon tai tarkemmin tästä dystooppisesta maailmasta kirjailija aikoo kirjoittaa vielä jatkossa, mutta minulle juuri maailmankuvaus on se, mikä saisi palaamaan tarinaan uudestaan. Siitäkin huolimatta, että Finnconissa sain siitä alunperin erilaisen kuvan. Minulle syntyi matkakohde-paneelista subjektiivinen mielikuva (jota on vaikea kuvata), että luola on dynaamisesti vaarallinen paikka ja että vaarallisuus johtuu hahmoista, ei itse tilasta. Kirjassa tästä on vain alkuheijastus. Luolat itsessään ovat kiehtovia, olen käynyt kymmenissä niin luonnon muovaamissa kuin ihmisen tekemissäkin (mm. tippukiviluolissa, matala-aktiivisen ydinjätteen loppusijoitusluolassa, maanalaisissa kaivoksissa) ja osaan kuvitella millaisia ne olisivat variaatioineen elinympäristöinä. Paikkana PI:n luolasta saa kohtalaisen käsityksen, varsinkin loppupuolella.

Kirjan sairastunut päähahmo Pilvi vertaa itseään heti alussa Anne Frankiin, joka johdattaakin tarkastelemaan tarinaa holokaustin pohjalta. Maailmassa on joukko ihmisiä, jotka eristetään, eikä ole tietoa mikä heidän lopullinen kohtalonsa on. Heidän perheensä leimataan ja esiintyy useita samanlaisia totuuden kieltämisen reaktioita, kuin todellisuudessakin toisen maailmansodan aikana. Osa johtuu peloista, osa käsittämättömästä naiiviudesta. Myös Pilvi eristettynä huomaa muuttuvansa paitsi fyysisesti myös henkisesti ja eriytyvänsä perheestään; tunne, jonka varmasti monet poikkeavia olosuhteita pitkään kokevat tuntevat. On kuitenkin myös kapinaliikettä, ei hyväksytä yhteiskunnan toimintaa kyseenalaistamatta. Mielestäni PI:stä löytyy hienosti ja ahdistavasti juuri sellainen maailma, joka on ollut todellisuutta, on todellisuutta ja voi tulevaisuudessakin olla todellisuutta.

Henkilöhahmot ovat se osa kirjaa, joka minulla tökkii. Petri erityisesti ei iskenyt lainkaan kertojahahmona ja Tuomaskin häiritsi jonkin verran. Lähinnä ongelmani liittyi käytettyyn kieleen. En yleensäkään ole kauhean innostunut suomalaisesta puhekielestä kirjallisuudessa ja tässä tapauksessa täytyy todeta, että olen myös iältäni väärää kohderyhmää. Tarinan kerrontarytmissä on omaleimaisuutta, mutta en ole varma toimivatko esim. kaikki lainaukset sellaiselle, jolle ne eivät luo mitään mielikuvaa alkuperäisteoksesta. Minulle ne eivät toimineet. Romantiikkapuoli ei kiinnosta minua ja niinpä Largon salaperäinen ihanuus (?) ei tee vaikutusta. Pilvi on hahmona ihan kiinnostava, mutta minua häiritsi kuinka nopeasti ja helposti hänen kohdallaan tapahtui asioita (joita en halua spoilata). Ehkä selityksiä saadaan kun tarina jatkuu.

Pelko ihmisessä ei sykähdyttänyt minua liiemmälti, mutta uskoisin sen silti purevan nuoriin ja nuoriin aikuisiin huomattavasti enemmän. Kirjassa on oivaltavia ja oivallisia yksityiskohtia, joiden vuoksi se mielestäni kannatti kuitenkin lukea.

George R.R. Martin: The Wit & Wisdom of Tyrion Lannister

“My mind is my weapon. My brother has his sword, King Robert has his warhammer, and I have my mind . . . and a mind needs books as a sword needs a whetstone if it is to keep its edge.”
- A Game of Thrones

Viimeistään tuon lauseen luettuaan on ihme jos lukutoukat eivät ihastu George R.R. Martinin luomaan älykkääseen ja sarkastisen terävään, mutta ah! myös niin viattoman vialliseen kääpiöhahmoon, Tyrion Lannisteriin. Tyrion on ehdottomasti yksi Tulen ja jään laulu -sarjan lukijoiden suosikkihahmoista, niin myös itse kirjailijan. Nyt hahmo on saanut oman nimikkoteoksen, The Wit & Wisdom of Tyrion Lannister, joka sisältää koottuna Martinin hahmon suuhun pistämiä lennokkaimpia lausahduksia sarjan viidestä ilmestyneestä kirjasta. Lauseet on poiminut Martinin kustannustoimittaja Jane Johnson ja niiden lisäksi lisäarvoa teokselle tuo kuvittaja/pilapiirtäjä Jonty Clark.

Olin yllättynyt kuinka moni lainauksista on otettu A Dance with Dragonsista eli tulevasta Lohikäärmetanssi-suomennoksesta. Osaa niistä en muista ollenkaan, joten odottelen kirjan uudelleenlukemista melkoisella innolla. Kirjava on viimeksi ennustanut, että se voisi ehtiä ennen joulua painoon. Osa Tyrion-lausahduksista on pompannut esille enemmän tv-sarjan ansiosta, kuten aloitussiteeraus. Kyllähän tähän pikku kirjaseen on osattu poimia olennaisimmat sanomiset, vaikka kaikki ei toimikaan yhtä terävästi ilman tapahtumakontekstia. Äkkiseltään en muista, että jokin olennainen Tyrion-viisaus olisi jäänyt puuttumaan.

Onko tämä teos kuitenkaan hintansa väärti? Ensimmäiset Amazonin yhden tähden -kommentit lyttäävät kirjan rahastukseksi. Ja kyllä, sitähän tämä on, liian kallis antiinsa nähden. Me fanit olemme kuitenkin siitä omituisia otuksia, että hankimme kaiken maailman oheistuotteita liittyen rakkaisiin kannatusten ja innoitusten kohteisiin, oli kyse sitten urheilusta, musiikista tai kirjallisuudesta. Tämä on yksi niistä oheistuotteista, joka päätynee lähinnä vain fanien hyllyille tai lukulaitteisiin. On tuota tullut ostettua A Feast of Ice and Fire -keittokirjakin (arvostelu), ja kuten sen kohdalla myös The Wit & Wisdom of Tyrion Lannisterinkin kohdalla lukeminen toi vivahteikkaita muistoja mieleen kirjasarjan lukemisesta.

Jonty Clarkin piirrokset ovat mielestäni onnistuneita ja hauskoja ja täydentävät hyvin Tyrion-lainauksia. Clarkin tuore haastattelu teokseen liittyen löytyy täältä. Minä ostin kirjan sähköisenä versiona, mutta se on halukkaiden saatavilla paperisenakin joko UK tai US -painoksena ja kannella. Nyt sitten odottelemaan joulukuuta, jolloin päästään Westerosiin Dangerous Women -antologian tarinalla The Princess and the Queen ja toivottavasti myös Essokseenkin Lohikäärmetanssin myötä.

Kirjamessujen toinen päivä - Hugh Howey ja Cthulhu

Kirjamessujen toisena lyhyenä päivänä (sunnuntaina) päätin keskittyä yhdysvaltalaiseen kirjailijavieraaseen Hugh Howey'iin. Kävin kuuntelemassa puolilta päivin hänen haastattelunsa J. Pekka Mäkelän tentattavana ja muutama tunti myöhemmin Liken Nora Varjaman käsittelyssä. Siinä välissä otin herralta nimmarin Siilooni ja kerroin lukeneeni myös Shiftin, mutten vielä Dustia. Hän oli jostain syystä aluksi hämmentynyt, mutta toivoi, että pidän siitä miten sarja päättyy.

Hugh Howey J. Pekka Mäkelän haastateltavana Kirjakahvilassa

Olin ilahtunut, kuinka hyvin haastatteluista sai selvää, vaikka taustamelu kirjamessuilla on valtava. Ensimmäisessä haastiksessa tuli muutama sen tasoinen spoiler, että ainakin itse olisin jättänyt ne mainitsematta. Yleisön joukossa varmasti oli sellaisiakin, joilla Siilon lukeminen on vielä edessä. Howey on kirjoittanut kirjoja jo ennen Woolia (Siiloa) ja kertoi myös muiden kirjojensa tavoittaneen uusia lukijoita Siilo-sarjan peesissä. Jotkut lukijat ovat jopa tykästyneet enemmän muihin kirjoihin, mukaan lukien hänen vaimonsa (jonka suosikki ilmeisesti on The Hurricane). Howey on toiminut useissa ammateissa ennen kirjailijan uraansa, mm. katonkorjaajana ja huviristeilijän kapteenina, mutta nykyisin hän on täysipäiväinen kirjailija.

J. Pekka Mäkelä ja Hugh Howey

Howey puhui uransa alkuvaiheista, miten Wool kasvoi novellista sarjaksi lukijoiden pyynnöstä ja kuinka hän science fiction kirjailijana keskittyy enemmän hahmoihin kuin teknologiaan. Hän on lukenut ja lukee yhä paljon genrekirjallisuutta.

Liken Nora Varjama haastattelee Howey'a Akateemisen lavalla

Samoja asioita käsiteltiin myös jälkimmäisessä haastattelussa, mutta esille tuli myös kuinka Siilo-sarja kiinnosti jo alusta alkaen Hollywoodia. Howeyn agentti suositteli tähtäämään huipulle, ja niinpä sarjan elokuvaoikeudet on myyty Ridley Scottille. Ymmärsin, että elokuvan suhteen ollaan aktiivisia, joten se on oikeasti tulossa, ei vain optioitu.

Kuvaaja kuvaa Howeyn haastattelua

Kameramies kuvasi Howeyn haastattelun kokonaan. En tiedä mistä sen voi katsoa tai klippejä siitä, mutta jos joku bongaa, niin linkki olisi kiva saada. Nyt kun Siilo-sarja on saanut päätöksen Howey aikoo keskittyä toistenlaisten teosten kirjoittamiseen. Like aikoo julkaista sarjan kakkoskirjan Shiftin ensi syksynä ja ilmeisesti päätösosa tulee sitten suomeksi 2015.


Hugh Howey Helsingin kirjamessuilla 2013

En ollut huomannut, että kansipaperin alla Siilossa on toinen printtikansi. Tyylikäs, eikä kovin yleinen käytäntö tämä kaksoiskansikuvitus.

Kaiken kaikkiaan lyhyt vierailuni kirjamessuilla oli antoisa. Yritin katsella josko tunnistaisin jonkun bloggarin, heitä kun tuntui pyörivän paikalla melkoisesti, mutta olen onneton tunnistamaan kasvokuvien perusteella. Olitte kaikki jossain muualla kuin minä??

Ihastuin Twitterissä näkemääni cthulhu-otukseen, joten pitihän minun saada iiiiso oma. Viimeinen kuva kertoo ostossaaliini messuilta.

Ensimmäisen messupäivän saalis

Olen ensimmäistä kertaa eläessäni Helsingin kirjamessuilla. Pohjoisesta ei kovin helpolla tule lähdettyä, mutta tänä vuonna päätin tehdä kutakuinkin täsmäiskun eli tarkoituksena on hankkia muutamia kirjoja ja käydä kuuntelemassa Hugh Howey'a, jonka Siilo-sarja on tehnyt minuun kohtalaisen vaikutuksen. Tänään en kirjailijaa vielä ehtinyt näkemään (monia muita kylläkin) sillä saavuin vasta myöhään iltapäivällä. Sen sijaan sain hankittua kirjan, jota olen odottanut vuosikausia - siitäkin huolimatta että olen lukenut sen jo aiemmin englanniksi. Ennen hirttämistä:

Minulla on pari kirjaa kesken ennestään, mutta epäilenpä, että tänä iltana hotellilla tulee luettua juuri tuota Joe Abercrombien uutta käännöstä. Ostin myös kehutun Maria Turtschaninoffin Anachen (e-kirjaimen päälle kuuluu hipsu, jota en aipädistäni löytänyt). Saas nähdä mitä siitä tykkään.

Huomista messuohjelmaa on hyvä odottaa. Nyt on lukemisen ja levon aika.

Terhi Ekebom: Kummituslapsi

En muista missä yhteydessä törmäsin Terhi Ekebomin Kummituslapsi -teokseen, mutta luettuani esittelytekstin, halusin lukea ja katsoa koko tarinan. Kummituslapsi (2013) on sadunomainen sarjakuvaromaani, jossa jokaisella sivulla on yksi kuva. Välillä kuvaan liittyy alapuolella tarinaa eteenpäin vievä teksti sekä suomeksi että englanniksi, ja välillä taas kuvissa on dialogia puhekuplina. Teksti ei kuitenkaan korostu, vaan tarina syntyy kuvista ja niiden tunnelmasta.

Tarinan alussa nainen muuttaa syrjäseudulle vuoren ja sitä ympäröivän synkän metsän reunalle. Suru painaa häntä kuin raskas matkalaukku, joka hänellä on mukanaan. Öisin metsästä kuuluu ulvontaa ja nainen löytää outoja nauhoja ripustettuna puihin. Kun hänelle selviää Hylkäysmetsän surullinen menneisyys, hylättyjen henkien ahdinko, hän päättää ryhtyä toimeen muuttaakseen tilannetta. Mutta yksi hengistä ei haluakaan tulla vapautetuksi. Kummituslapsi on aina haaveillut koulusta.

Kummituslapsen kerronta on yllättävän voimakasta vähäeleisyydessään. Siinä on surua ja melankoliaa, mutta myös uuden alkua ja toivoa. Kuvissa ei ole värejä, ne ovat harmahtavan sinertäväsävyisiä ja selkeä kuvioisia, mikä korostaa herkkää tunnelmaa ja vie tarinaa ajallisesti menneisyyteen päin. Vaikka kuvat toistuvat välillä hyvinkin samankaltaisina, niissä on pieniä muutoksia, jotka kuljettavat tarinaa verkkaisesti eteenpäin, varsinkin silloin kun kuvataan syvempiä tuntemuksia. Välillä edetään nopeammin ja mukana on pelottaviakin elementtejä.

Metsän taustatarina on riipaiseva, se kosketti, kuin myös nimettömäksi jäävän naisen menneisyys. Kummituslapsi palautti jälkeenpäin mieleen Eowyn Iveyn vasta suomeksikin ilmestyneen Lumilapsen (arvostelu), vaikka tarinan formaatit ovatkin erilaiset. Koen plussana, ettei kerronta selitä liikaa ja loppukin jättää mielikuvitukselle sijaa. Tarina ei ole varsinaisesti kovin pitkä.

Kummituslapsi puhuttelee aikuista lukijaa varmastikin eri lailla kuin nuorta, mutta sopii kuitenkin luettavaksi laajalle ikäryhmälle. Kovakantinen teos on tyylikäs, vaikka uskon, että ekirjanakin se olisi ollut ihan luettava, jos olisi ilmestynyt sellaisena. Kannattaa käydä vilkaisemassa näytesivuja kirjan sisällöstä Asema Kustannuksen sivulta (vasemmassa reunassa linkit). Ja koskapa useat osallistuvat Helsingin kirjamessuille tulevana viikonloppuna, niin tiedoksi, että kirjaa löytyy Suomen sarjakuvaseuran osastolta 6n121, jossa myös Terhi Ekebom signeeraa teostaan sunnuntaina (ihan ilmaiseksi mainitsen, päivä korjattu viimeisimmän tiedon mukaan).

Swecon 2013 -raportti

Edellisen vuoden Swecon oli sen verran erinomainen kokemus, että päätin osallistua Fantastika – Swecon 2013 -tapahtumaankin häilyvästä terveydentilastani huolimatta. Kunniavieraat Jo Walton ja Lavie Tidhar ovat kiinnostavan houkuttelevia kirjailijoita, joten pitihän heitä päästä kuuntelemaan. Tidharilta olen lukenut 7 kirjaa ja yksi on kesken ja Waltonilta olen lukenut 4 kirjaa, joista yksi on uusintaluettavana parhaillaan.

Anders Wahlbom, Steven Savile,
Kristina Rudbjer, Rebecka Öfverholm

Ruuhkainen Tukholma viivästytti matkaamistani sen verran, että missasin perjantaina sekä conin avajaiset että Jo Waltonin haastattelun. Perjantain ensimmäinen paneelini oli Dr Who 50 Years, jossa Doctor Who -käsikirjoittajana ja kirjailijanakin tunnettu Steven Savile piti reipasta keskustelua yllä. Savilella oli muutamia mielenkiintoisia sisäpiirin juttuja kerrottavanaan tv-sarjan tuotannon taustalta, mutta mitään suuria paljastuksia hän ei kertonut. Matt Smithin lähdöstä/vaihdosta hän sanoo kuulleensa ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten, joten mikään pikainen päätös se ei ole ollut.


Viime toukokuussa kuolleen Jack Vancen kunniaksi oli oma luento, jossa John-Henri Holmberg kertoi niin Vancen tuotannosta kuin elämästäkin. Holmbergin ansiosta Vance suostui tulemaan Ruotsiin conin kunniavieraaksi 70-luvulla, mikä oli harvinaista kirjailijalle, joka ei yleensäkään nauttinut fandomin huomiosta. Vance ehti itse valottaa elämäänsä omaelämäkerta-kirjassaan This is me, Jack Vance!, joten useat luennossa esille tulleet asiat olivat tuttuja jo ennestään, mutta silti Holmbergin pienellä henkilökohtaisella otteella mielenkiintoisia. Olen entistä vakuuttuneempi, että jatkan Vancen tuotantoon tutustumista pikku hiljaa.

Perjantai-ilta päättyi osaltani paneeliin, jossa suositeltiin SFF-kirjailijoita ja heidän teoksiaan Linnéa Anglemarkin johdolla. Suosittelijoina olivat Ian Sales (SF Mistressworks), Jo Walton ja Lavie Tidhar. Monia mielenkiintoisia nimiä tuli esille, osa tuttuja osa ei. Erityisesti painoin mieleen Sofia Samatarin, E.J. Swiftin ja Ada Palmerin.

Lauantai meni osittain pienessä sumussa, kävin kuuntelemassa paneelit maailmanluonnista, steampunkista ja juonen rakentelusta, kustannustoimittajista ja agenteista, sekä Tidharin kunniavierashaastattelun, mutta en tehnyt muistiinpanoja. Keskustelut olivat mielenkiintoisia ja osoittivat muun muassa, että Jo Walton voisi vetää ihan hyvin yksinkin 50 minuuttia ohjelmaa, kuten vetikin kunniavieraspuheensa yhteydessä. Olen seurannut Waltonia fandomissa usean vuoden ajan mm. hänen Tor.comin kirjoitustensa kautta ja monet hänen ajatuksistaan ja mielipiteistään olivat tuttuja. Walton on suorapuheinen, mutta ajoittain traditionaalinen. Lavie Tidhar haastoi omilla näkemyksillään välillä niin Waltonin kuin muutkin panelistit. Tidharin maku monien kirjojen ja tyylien kohdalla poikkeaa totutusta länsimaisesta ja hän ei arastele myöskään sanomasta, jos ei jostain teoksesta pidä ja miksi ei pidä. Tidharin monikulttuurinen tausta näkyy hänen ajatusmaailmassaan. Oli kuitenkin haaste saada hänestä kuvaa, jossa hän puhui yleisöä katsoen.


Michael Cobley, Hannele Mikaela Taivassalo,
Ylva Spångberg, Jo Walton

Michael Cobley, John Meaney,
Patrik Centerwall, Jo Walton

Lavie Tidhar, Nene Ormes,
Anna Davour, Tommy Persson 

Michael Cobley, John-Henri Holmberg,
John Berlyne, Tommy Persson

Dark Fantasy -paneelikeskustelua oli hauska kuunnella, vaikka selkeä johtolanka keskustelusta puuttuikin. Suuntauksen määritelmä oli hieman haussa ja niinpä käsitellyksi tuli epämääräisesti myös vampyyriporno. Lauantai-iltani päättyi visailuun, joka sinänsä oli hauska, mutta väsy painoi.

 

Sunnuntaina kuuntelin paneelin science fictionin ja fantasian kirjoittamisesta ja tyylilajien eroista sekä politiikasta scifissä. Jälkimmäisessä aiheesta harhailtiin pahasti uskonnon puolelle ja itse politiikan käsittely jäi lähinnä kirjallisuusmaininnoiksi. Ehkä aihe olisi vaatinut enemmän perehtymistä. Lavie Tidhar toi esille myös pariin kertaan, että keskustelussa ei ollut mukana yhtään naispuoleista jäsentä, aihe josta puhuttiin myöhemmin toisessakin paneelissa. Suomen päätös hakea vuoden 2017 worldconia Helsinkiin edellisen 2015 -haun jäätyä täpärästi äänestyksessä kakkossijalle, oli esillä Worldcon in Helsinki 2015 and 2017 -paneelissa, jossa käytiin läpi myös muita maailmanluokan conien järjestämiseen liittyviä asioita. Tällä kertaa Helsingillä on aikaa luoda äänestäjäpohjaa jo syntyneen laajentamiseksi, ja toivottavasti yhä laajempi joukko suomalaisiakin päättää äänestää parin vuoden päästä worldconia kotimaahan.



Sweconini päättyi virkeään Where did all the female sf writers go? -paneeliin, jossa keskusteltiin interaktiivisesti myös yleisön kanssa minkälainen tilanne naispuoleisten science fiction -kirjailijoiden kohdalla julkaisubisneksessä on. Agentti John Berlyne, jonka agenttitoimisto edustaa mm. Aliette de Bodardia, Brandon Sandersonia, Charlaine Harrisia, Lavie Tidharia, Justina Robsonia ja Ian Tregillisia, sai vastailla mm. roolistaan agenttina kirjailijoiden, ja etenkin naiskirjailijoiden pääsyyn brittimarkkinoille. Karin Tidbeck toi esille eron mies- ja naiskirjailijoiden tavassa tarjota tekstejään julkaistavaksi, tässä tapauksessa novelleja. Naiskirjailijat tarjoavat tekstejään vähemmän ja tiukemmilla kriteereillä. Hylkäyksen jälkeen he herkemmin jättävät tarjoamatta uudelleen. Keskustelussa keskityttiin pääasiassa amerikkalaisten ja brittien julkaisumaailmaan ja Mia Franck toikin lopussa esille henkilökohtaisella tyylillä, kuinka pienissä ympyröissä me täällä pohjoismaissa lopulta kirjailijan kannalta pyörimme.


 

Karin Tidbeck, Mia Franck, Ian Sales

Mia Franck, Ian Sales, Jo Walton, Jukka Halme



John Berlyne

Vaikka tämän conimatkaajan voimat tuntuivat välillä loppuvan kesken, olen iloinen että kävin Sweconissa tänäkin vuonna. Kokemus oli jälleen erittäin positiivinen. Pahoittelen osan kuvien laatua. Unohdin perjantaina ja lauantaina, että minulla oli oikea kamerakin mukana iPadin sijaan.