Etelän sanelupolitiikkaan kyllästynyt Lappi julistautuu itsenäiseksi, kun palvelut on keskitetty satojen kilometrien päähän haja-asutusalueista kuntauudistusten myötä ja Helsinkikin on sulkenut ovensa muualta Suomesta muuttavilta. Rikkaan etelän ja köyhän pohjoisen valtasuhteet muuttuvat, kun Saamen vapautusrintama salaperäisen päällikkönsä Oulan johtamana lähtee valloittamaan etelän kaupunkeja itsenäisen Lapin nimissä. Vastaansa pohjoinen saa muun muassa helsinkiläistyneen alikersantti Jesse Purolan, jolla on alaisinaan tv-sukupolven lähiöjunnuja, jotka ovat tottuneet toteuttamaan itseään lähinnä some- ja blogiympyröissä. Pohjoisen ja etelän sisällissodan melskeessä media hyörii kuin hyeena saadaakseen parhaat palat tapahtumista, yksinoikeudella tietenkin.
Heikkisen dystopisessa sisällissotaan ajautuneessa Suomessa on paljon jutun juurta. Kuntapolitiikka, milloin mistäkin lakkautetut toiminnot ja palvelujen keskittäminen järjettömien suurten kuntien keskuksiin on todellinen pohja Terveiset Kutturasta -kirjalle, eikä nuo aiheet paljoa varmasti hymyilytä kun koulumatka alkaa aamuviideltä ja lähin synnytyssairaala on satojen kilometrien päässä. Vaan huumoria kylväen ja jopa parodioiden Heikkinen asioista kirjoittaa. Vaikka olen herkkä nauramaan lukiessa (omasta mielestä) hyvälle huumorille, niin Kuttura ei minua naurattanut. Aina kun Lapista tulee yhtä kuin saamelaiset, niin mennään stereotypioiden puolelle. Heikkinen ei välty tältä sudenkuopalta. Saamelais-Oula (olisiko nimi voinut olla hieman omaperäisempi?) kumppaneineen nousee pääosaan ja muut lappilaiset ovat vain statisteja, joista jokunen harva on mainitsemisen arvoinen. Kuitenkin puhutaan Lapista kokonaisuutena, ei saamelaisalueista. Fanaattinen Kutturan gangsta Toni Morottaja on rap-pakkomielteineen enemmän koominen kuin aito hahmo. Kunpa sitä aitoutta ei olisi jätetty vain väläyttämisen asteelle. Samaan sarjaan menee toinen fanaatikko, Tuntemattoman sotilaan Koskelan vankkumaton ihailija Jesse Purola ja kotimaisista tv-sarjoista tuttu ahne toimittajatyyppi, aliarvioitu nainen joka saa juttunsa menemällä sänkyyn haastateltavansa kanssa. Hahmojen osalta oltiin jo ennen puoltaväliä kirjaa sellaisissa kannatuslukemissa, että ulkolaisen kirjailijan kirja olisi keskeytynyt. Piikit, joita kirjailija kylvää, vesittyvät kehnoihin hahmoihin.
Mutta jotain artopaasilinnamaista Heikkisen kirjoitustyylissä on ja päätellen Paasilinnan suosiosta Heikkisen tyylikin varmasti löytää oman lukijakuntansa. Terveiset Kutturasta ei kuitenkaan ollut tämän Lapin naisen heiniä. Se sortuu yleistettyihin hahmoihin ja poimii kärjistettyjä ennakkoluuloja ja mielipiteitä, jättäen ne lähinnä hekottelu-asteelle sen sijaan, että tarjoaisi oikeasti onnistuneiden dystopioiden tavoin ajattelemisen aihetta lehtiotsikoita syvemmälle tasolle. Mutta älkää toki luottako minun yksittäiseen ja kärjistettyynkin mielipiteeseen, vaan lukekaa kirja itse ja olkaa omaa mieltä. Terveiset Kutturasta löytyy paperiversion lisäksi myös ekirjana.
Huomasinkin vasta nyt, että sinäkin olet juuri lukenut tämän. Lisäsin linkin oman tekstini loppuun - saavatpahan lukijat sitten kriittisempääkin näkökulmaa!
VastaaPoistaOlen kyllä kirjan henkilöistä samaa mieltä kanssasi. Kauhean syvälle yhteenkään heistä ei päästä, eikä kovin realistinen ja/tai miellyttävä ole kukaan. Samaistuttavista ja monisyisistä päähenkilöistä tykkäävälle tämä kirja ei varmaankaan sovi.
Minua asia ei niin kauheasti haitannut, itse kun tapaan olla enemmän kiinnostunut maailmanrakennuksesta ja ilmiöistä sekä ajatuksista tapahtumien takana. Sellaiseen kärjistys sopii ihan hyvin - viesti, se perusidea, tulee ainakin selville. Ja sitten siitä voi lähteä itse pohtimaan asioita ehkä vähän monisyisemmin.
Ja Oulasta vielä se, että eikös kirjassakin heitetty sellainen epäily, ettei kyseessä välttämättä olisi tämän oikea nimi...? Itse luin sen niin: että tyyppi on valinnut nimistä juuri sen kliseisimmän, jonkinlaista myyttistä saamelaismiestä edustaakseen.
Totta, niinhän sitä vihjattiin, että Oula olisi salanimi.
PoistaPelkäänpä, että kirjailija ei antanut syvempää pohjaa pohdiskelulle. Olen mielelläni väärässä, jos kirja nyt herättääkin koko väestön ja hallituksen huomaamaan ja pohtimaan mihin on oltu menossa jo kymmeniä vuosia kiihtyvällä vauhdilla. Alueellistaminenkin oli lähinnä poliittinen vitsi. Sille naurettaisiin täällä vieläkin makeasti, jos ei itkettäisi niin paljoa.
Vaikea tosiaan sanoa viekö komediallisuus tilaa pohdiskelulta. Itse tapaan ajatella, että Painavat Asiat on melkeinpä pakko tuoda tällä tavalla viihteen kautta esille, sillä muuten ihmiset kääntävät kanavaa välittömästi. (Niin valitettavaa kuin se onkin.) Ja että ehkä salasyötettynä jonkinlaiset idean siemenet saattavat jopa jäädä itämään, siinä missä liian suoraan esiteltynä niistä kieltäydyttäisiin. Mutta tiedä sitten siitä.
VastaaPoistaOlisikin ihanaa jos dystopiat tosiaan herättäisivät ihmiset sekä ajattelemaan asioita että myös pykäämään muutosta! Mutta siihen kai kirjailijat dystopioilla usein pyrkivätkin? Kukin heistä omalla tyylillään. Ja vaikka huumori lieneekin tehokas keino, vetoaa minuun kyllä kaikkein eniten Atwoodin tyyppinen tyyli: yksityiskohtainen, tieteellinenkin... ja oikein synkkä.
Hyviä huomioita! Minuakin häiritsi tuo Lappi=Saamelaiset -asenne. Henkilötkin olivat tosiaan aika paperinukkeja, mutta päätin antaa sen anteeksi ja luin tätä veijariromaanina. Viihteenä kirja onkin antinsa parhaassa päässä.
VastaaPoistaMukavaa, että pystyit nauttimaan kirjasta sen heikkouksista huolimatta.
VastaaPoistaÄäh, minä kyllä tykkäsin tästä, vaikka myönnän että hahmot olivat railakkaasti stereotyyppisiä... Jotenkin siinä oli sellainen henki, että "tällaista kuvitellaan lappilaisista" ja "tällaista kuvitellaan cityihmisistä"; se oli niin pielessä että se ei tuntunut minusta loukkaavalta. No, voipi johtua siitä, että olen tällainen väliinputoaja, joka on asunut siellä ja täällä. Ja Lapissakin vain Rovaniemellä, sitä ei ehkä voi laskea. :D
VastaaPoistaMinä en varmaan ymmärrä suomalaista huumoria, kun kirja ei iskenyt. Muistuttaa liikaa vielä kasarihuumoria ajankohtaisesta otteesta huolimatta. Olen itsekin asunut eri puolilla Suomea, vaikka olen syntyperäinen lappilainen.
PoistaHykerryttävä juoni, mitähän siitä irtoaa Joensuun Kaupunginteatterin näyttämön kantaesityksessä 19.3. alkaen:)
VastaaPoista