perjantai 7. syyskuuta 2012

Margaret Atwood: Choke Collar


Choke Collar on suoraan jatkoa Margaret Atwoodin Positron-sarjan ensimmäiselle osalle I'm Starved for You (arvostelu).

Stan joutuu maksamaan pakkomielteisestä uteliaisuudestaan myöntymällä Jocelynin seksuaalisiin vaatimuksiin, eikä kuristuspannan otteesta näy irtipääsyä. Tietämättömänä Stanin tapahtumista, Charmaine ihmettelee uutta järjestelyä mikä pidentää hänen Positronissa viettämäänsä aikaa. Consiliencen konsepti on saavuttanut suosiota ympäri Amerikkaa ja sen eri ilmenemismuotoja on perustettu. Vaan myös vastustajien määrä on kasvanut. Taustalla tapahtuu jotain hämärää, mihin Stan ja Charmainekin ajautuvat mukaan.

Choke Collarin alku Stanin näkökulmasta on varsin ahdistavaa luettavaa. Hetken tuntuu, että tarina junnaa paikallaan ankeudessa, kunnes sitten pyörät pyörähtävät todella käyntiin. Loppua kohden Atwood tiivistää tunnelmaa ja tekee kerronnasta jännittävän. Ja sitten… tarina loppuu jälleen kesken. Ihan täysin omaperäinen Atwoodin kehittelemä lopun juonenkäänne ei ole, mutta tarpeeksi kiinnostava, jotta cliffhanger toimii.

Atwood ei aikonut kirjoittaa I'm Starved for You -tarinaa pidemmälle. Jatko on myönnytys faneille, joille yksi pitkä novelli ei riittänyt. Hyvin kirjailija lähti kehittelemään jatkoa ja nyt kyllä ihmetyttää, jos hän saa päätettyä tarinan seuraavassa, kenties yhtä lyhyessä osassa. Vaikka minusta tuntui, että I'm Starved for You loppui kesken, on siinä kuitenkin selkeämpi itsenäinen lopetus kuin Choke Collarissa.

Tällä hetkellä kolmas osa Moppet Shop (muoks: nimi vaihtunut Erase Me:ksi) ei ole vielä ennakkotilattavana, mutta kunhan tulee, niin pakkohan sekin on hankkia ja lukea, että tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Mahtaakohan Byliner tai joku muu kustantaja kerätä kaikki ilmestyvät osat yksien kansien sisään/yhdeksi ekirjaksi…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...