Kirja koostuu yhdestätoista lyhyehköstä tarinasta, jotka sijoittuvat pitkälle aikavälille (kalpa=aioni) yhden valtakunnan alueella. Kirja alkaa tarinalla, jossa kehittymättömässä kylässä asuva poika penkoo kielletyn raunion tavaroita, oivaltaa niiden käyttötarkoituksen ja ryhtyy sisällyttämään niitä kylän arkielämään lahjoina. Kylä kehittyy ja alkaa kukoistaa ja raunioista löydetty suuri kultainen tuoli saa jälleen istujansa. Imperiumi nousee jaloilleen. Sillä on menneisyys, johon ei palata, mutta myös tulevaisuus täynnä uusia tarinankertojia ja tarinoita kerrottavaksi, ehkä ne ovat menneisyydenkin tarinoita. On hyviä hallitsijoita huonoine puolineen ja huonoja hallitsijoita hyvine puolineen, on kansalaisia jotka nousevat hallitsemaan, on hallitsijoita jotka laskeutuvat kansan pariin. On kansaa joka ahertaa arkisissa tehtävissään. Keisarikunta kukoistaa ja lakastuu, kunnes uusi nousee jälleen vanhan rippeisiin.
Gorodischer kunnioittaa Kalpa Imperialissa suullista tarinankerrontaperinnettä. Kertoja tuo tarinaan omia välirepliikkejä, värittää tarinaa ja välittää jos jokin on arvelua; ehkä jotain tapahtui, ehkä ei, tarinaa kuitenkin kerrotaan. Välillä kertoja tuntuu hieman määräilevältäkin, aivan kuin olisi isolla kivellä istuvan henkilön edessä risti-istunnassa kuuntelemassa ja vuorovaikuttamassa kysymyksillään. Tarinoissa ei ole mitään uutta, jota ei historian kirjat tai vuosituhantiset aiemmat tarinat olisi eteen jo tuoneet, mutta maanläheinen sievistelemätön kerrontatapa viehättää ja niistä tulee mieleen vanhat sadut. Näitä satuja ei ehkä kuitenkaan kerrottaisi pienille lapsille, vaikka monissa lapsi onkin pääosassa. Toki kirjailija osaa myös yllättää ja liikuttaakin.
Muutamissa tarinoissa minua häiritsi epämääräinen alku. Alusta ei voinut sanoa mihin tarina vie ja kenestä se kertoo. Irralliselta tuntuvat näkökulmat eivät aivan sovellu loogisuutta ja selityksiä etsivään päänuppiini. Mutta ymmärrän sen suullisen kerronnan tyyliksi, että tarina ei aina ole silloin suoraviivainen. Vaikka Gorodischerissa on fantasia-Ursulan kaltaisuutta, tyylissä on myös vierautta, johon sopeutuminen vei hetken aikaa. En huomannut sitä heti alussa, vaan vieraus pulpahti tajuntaan keskellä kirjaa.
Monista mieleenpainuvista tarinoista nostaisin esille erityisesti yhden. The End of a Dynasty, or The Natural History of Ferrets kertoo nuoresta prinssistä, jonka elämä tuntuu kovin surulliselta ja jolla ei koskaan ole ruokahalua. Prinssi kohtaa puutarhassaan kaksi työläistä, joiden kanssa hän ryhtyy juttusille. Jotain outoahan näissä juttukumppaneissa on, eivätkä he aivan kumarra kuviakaan, mutta heillä on jotain annettavaa prinssille (kokeilkaas lukea ääneen):
Now listen carefully, because one day something happened. The day was grey and muggy, and what happened was this: the prince heard voices. I don’t mean he went mad or was divinely inspired. He heard somebody talking, and it alarmed him[…]
[…]He had never run before. You realize that he was seven years old and this was first time he’d ever run? But within sight of the palace he slowed down, and walking as the princes of the Hehvrontes walked, he entered the dining room where the nobles, the knights, the servants were waiting for him, the whole jigsaw puzzle all ready to be put together. The prince sat down, looked at his empty plate, and said, “I want fish.”
Mikä muutoksen aiheutti ja mitä sitten tapahtui, mitä prinssille tapahtui, mitä valtakunnalle tapahtui? Niin, minähän en ole se tarinankertoja, Gorodischer on. Kalpa Imperialin saa helposti itselleen esim. ekirjana ilman DRM-rajoituksia vaikka heti ja edullisesti neljässä eri formaatissa. Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!