Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa

Karisto on aloittanut uuden Lupaus-sarjan, jossa se lupaa julkaista ansiokkaita ulkomaisia esikoisteoksia yhden tai kaksi vuodessa. Mari Strachanin Hiljaisuus soi h-mollissa on sarjan ensimmäinen julkaisu, jonka kääntämistä on tukenut FILI, Finnish Literature Exchange. Kirja on kiistämättä ansiokas.

Hiljaisuus soi h-mollissa sijoittuu 1950-luvun Walesiin ja sen päähenkilö on teini-iän kynnyksellä oleva Gwenni, jonka kasvutarinaa seurataan pienen kylän murhamysteerin ohessa. Gwenni on omalaatuinen tyttö. Hän lentää unissaan ja näkee lentonsa aikana murhatun miehen ja muitakin tapahtumia, joita ei ihan lapsen ajatusmaailmassaan kykene ymmärtämään. Päiväsaikaan hän oppii kuitenkin käsittämään mitä salaisuuksia ihmiset sisällään pitävät ja kuinka ne vaikuttavat elämään vaikkei niistä puhutakaan tai puhutaan kiertävin ilmaisuin.

Gwennin kertojaääni on todentuntuinen. Strachan onnistuu mainiosti tuomaan esille yhtäaikaa lapsen ajatusmaailman, jossa kaikkeen ei kiinnitetä huomiota ja kuitenkin tavan, jolla lapsi vaistoaa asioita vaikka ei ihan ymmärräkään. Ymmärryksen aika tulee myöhemmin. Strachan kuvaa elävästi kyläyhteisöä, niin lapsia kuin aikuisiakin, ja myös rakennuksia, luontoa sekä arkipäivän askareita. Kun ensimmäisillä sivuilla luin lauseen,

"Syvällä kasvustossa, lähellä maata josta orvokin varret nousevat, ruoho on viileää ja kosteaa."

olin myyty. Muistin heti miltä lapsena tuntui poimia kukkia niityllä, varsinkin aamukasteessa. Strachan palautti mieleen monia muistikuvia lapsuudesta, vaikkakin Lappi poikkeaakin Walesista, ja vuosikymmenet ovat erit. Välillä tuntui vaikealta uskoa, että kirjan on kirjoittanut kuudenkymmenen ikäinen esikoiskirjailija.

Kirjan mainostettua maagisuutta voi kutsua uskomuksella etiäisistä. Äitini varsinkin sai usein etiäisiä, joten kirjan Gwennin lentäessä kokemat näyt koin meneväksi samaan piikkiin. Lapsena niissä ei ollut mitään ihmeellistä, ne olivat joillakin ihmisillä oleva kyky nähdä tulevaa. Aikuisen mieli haluaa toki selittää kyseiset näyt järkiperäisellä syyllä. Gwennin elämää lentäminen ja näyt vaikeuttavat kovin, ja hän kerääkin sympatiat puolelleen. Lukiessa tulee tunne, että onneksi hänellä on lähellään joku aikuinen, joka ei aseta kasvavaa lasta negatiiviseen asemaan. Gwennin lentämisen voi tulkita myös haluksi paeta tai keinoksi yrittää selvitä todellisuudesta. Kirjailija ei selitä vaan jättää tulkinnan avoimeksi, lukijan itsensä tehtäväksi. Kirjasta löytyy joitain huvittavia kohtia suvussa kulkevista piirteistä, jotka osoittautuvat kuitenkin myös tärkeiksi tarinan osiksi.

Hiljaisuus soi h-mollissa on hieno, myös hieman kipeä, kasvutarina, joka pitää otteessaan. Kirja ei ole juoneltaan kovinkaan monimutkainen, mutta lukemista ei halua lopettaa kesken. Lupaus-sarjan julkaisuja kannattanee seurata jatkossakin, jos ne ovat tätä tasoa. Samoin kirjailijan mahdollinen seuraava teos on odottamisen arvoinen, vaikkei sitä enää tässä sarjassa suomennettaisikaan.

Ken Scholes: Long Walks, Last Flights and the Other Strange Journeys

Ken Scholesin Lamentation teki kohtalaisen vaikutuksen (arvostelu), ja koskapa kirjailijaa on kehuttu erityisesti novelleistaan, päätin katsoa millaisia ne ovat kokoelmassa Long Walks, Last Flights and the Other Strange Journeys. Kirja sisältää 17 novellia, esittelyä ja jälkisanat.

• Preface, by Patrick Swenson
• Introduction, by James Van Pelt
• The Man With Great Despair Behind His Eyes
• Action Team-Ups Number Thirty-Seven
• Soon We Shall All Be Saunders
• A Good Hair Day in Anarchy
• Into the Blank Where Life is Hurled
• The Santaman Cycle
• Hibakusha Dreaming in the Shadowy Land of Death
• One Small Step
• Of Metal Men and Scarlet Thread and Dancing with the Sunrise
• So Sang the Girl Who Had No Name
• Edward Bear and the Very Long Walk
• That Old-Time Religion
• East of Eden and Just a Bit South
• Fearsome Jones' Discarded Love Collection
• The Doom of Love in Small Places
• Summer in Paris, Light from the Sky
• Last Flight of the Goddess
• Afterword, by Ken Scholes

Novellikokoelmissa, joita viime vuosina on tullut luettua useampia, tuntuu monesti olevan se ongelma, että ne sisältävät joitain todella vahvoja novelleja, joitain ihan hyviä tarinoita ja joitain sellaisia kirjoituksia, jotka eivät mahdollisesti liikuta suuntaan tai toiseen tai eivät avaudu lainkaan. Long Walks, Last Flights and the Other Strange Journeys on tällainen kokoelma. Scholes osoittaa olevansa kylläkin erinomainen lyhyen proosan kirjoittaja. Novellit ovat poikkeuksetta ehyitä ja niiden tarinankaari on kaunis, ei töksähtelyä. Scholes on myös selkeästi amerikkalainen kirjailija ja amerikkalaisuus näkyy hänen teksteissään. Ajoittain niissä oli pienten budjettien independent elokuvien tunnelmaa, läpileikkausta keskilännen kaupunkien elämästä höystettynä science fiction mausteella.

The Man With Great Despair Behind His Eyes sisältää todellisuudesta poimittuja hahmoja toisenlaiseen maailmaan/historian kulkuun sijoitettuna. Tarina pohjautuu amerikkalaisen tutkimusmatkailijan Meriwether Lewisin oletettuun itsemurhaan. Action Team-Ups Number Thirty-Seven on humoristinen kuvaus eläkeläisaktiviteeteista, mutta eläkeläiset ovatkin jotain muuta kuin Matti Meikäläisiä. Soon We Shall All Be Saunders on pelottava skenaario samanlaiseksi muuttumisesta, vaikka muuttuneille prosessissa ei olekaan mitään pelkäämisen aihetta. A Good Hair Day in Anarchy on puolestaan avaruuswestern-tyyppinen tarina New Texas -nimiseltä planeetalta hieman Wild Bill Hickok ja palkkiometsästäjä -hengessä. Novellin voi lukea täältä.

Into the Blank Where Life is Hurled, joka on luettavissa täällä, The Santaman Cycle ja Hibakusha Dreaming in the Shadowy Land of Death kuuluvat siihen ryhmään, joissa ei ollut mitään mieleenpainuvaa tai joista en löytänyt kosketuspintaa. One Small Step oli puolestaan mielenkiintoinen tarina simpanssin kehityksestä. Tarinasta näkee kirjailijan saarnaajataustan ja uskonnon tarkoituksenmukaisen vaikutuksen, kuten myöhemmin myös That Old-Time Religion -novellissa.

Of Metal Men and Scarlet Thread and Dancing with the Sunrise tuntuu tässä kokoelmassa vajaalta tarinalta nyt, kun Lamentation on tullut luettua kokonaisuudessaan. Novellissa Rudolfo löytää metallisen miehen Windwirin kaupungin raunioista ja antaa tälle tehtäväksi kirjaston uudelleenrakentamisen. Päässä pyörivä idea ja novellin saama kannustava vastaanotto sai Scholesin laajentamaan tarinaa kirjasarjaksi saakka. Valitettavasti tämä pätkä esittelee tarinan ainokaisen naishahmon lähinnä kiertopalkintona.

So Sang the Girl Who Had No Name alkaa lainauksella John Miltonin Kadotetusta paratiisista:
The Mind is its own place, and in itself
Can make a Heaven of Hell, a Hell of Heaven
joka kuvaa erinomaisesti myös novellin sisältöä amerikkalaisessa helvetissä. Tarina on luettavissa täällä.

Edward Bear and the Very Long Walk -novellin voi kuunnella täällä tai lukea täältä. Minulle tämä karhutarina vieraalla planeetalla ei oikein avautunut. Kirjailija on saanut siihen inspiraatiota A. A. Milnen Nalle Puhista, joka on minulle nimeltä tuttu. En vain ole koskaan saanut luettua yhtään mitään Nalle Puh -tarinaa, joten ehkäpä sen vuoksi Scholesin novellikaan ei avautunut. That Old-Time Religion on oudolla tavalla sekoitus kauhua ja huumoria. Pienen amerikkalaisen kaupungin papilla on uusi jumala, joka antaa hänelle mitä hänen sydämensä halajaa. Pian yhdellä jos toisella asukkaalla on samanlaiset jumalat, eikä siitä hyvä seuraa. Tarinassa on voimakas amerikkalainen tunnelma ja lukiessa melkein kuulee leveän aksentin hahmojen puheenvuoroista.

East of Eden and Just a Bit South on hyvin omaperäinen tarina siitä kuinka punaniska Cain saa vaimonsa. Asuntovaunuparkissa vieraileva jumala kun alkuunsa suunnittelee, että Cainin ja Abelin äitsykkä pyöräyttäisi vielä tyttölapsia pojilleen puolisoiksi ja ajatus ei oikein houkuttele veljeksiä. Fearsome Jones' Discarded Love Collection kertoo perheensä hylänneestä entisestä vangista, joka keräilee rakkauteen liittyneitä poisheitettyjä tavaroita, ja saakin kokoelmaansa hieman poikkeuksellisen vauvan.

The Doom of Love in Small Places kertoo kahden henkilön välisen suhteen kehittymisestä valheiden pohjalta postapokalyptisessa maailmassa, kun taas Summer in Paris, Light from the Sky on vaihtoehtohistoriatarina Adolf Hitleristä. Novelli pistää ehdolle mitä Aatusta olisikaan tullut, jos maailmanhistoria olisi kulkenut hieman eri polkuja... olisiko Hitler ollut ehkä ihmisoikeuksien puolustaja? Mielestäni Summer in Paris, Light from the Sky on kokoelman paras tarina, joka luo tutuille maailmanhistorian hahmoille uusia kutkuttavia rooleja. Novellin voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Last Flight of the Goddess on kirjan pisin novelli ja se kertoo Andro Giantslayerista, entisestä sankarista, joka jättää jäähyväisiä vaimolleen Luendyl the Fierce and Fairille. Kokoelman ehkäpä perinteisin fantasiatarina lohikäärmeineen, tunteikas, mutta ei kovinkaan omaperäinen. Silti yksi kokoelman parhaista tarinoista. Tarinan voi ladata luettavaksi pdf-muodossa täältä.

Suurin negatiivinen seikka tarinoissa oli naishahmojen yksiulotteisuus. Olivat välillä niin omenaisen tuoksuisia ja kovasti rintoihin tuijoteltavia. Ehkäpä se on sitä elämänmakuisuutta, mutta ajoittain puuduttavaa luettavaa, ainakin näin suomalaisnaisen näkökulmasta. Ehkäpä tämä annos Scholesin novelleja riittää minulle, jatkan The Psalms of Isaak -sarjan parissa.

Naomi Novik: Jadevaltaistuin

Yksi tämän vuoden odotetuista käännössarjan jatko-osista on Naomi Novikin Temeraire-sarjan kakkososa Jadevaltaistuin. Minulla ei ollut ykkösosaa Kuninkaan lohikäärmettä lukiessani kovinkaan suuria ennakko-odotuksia, mutta yllätyin positiivisesti. Kirja oli erinomainen. Välillä näytti, ettei WSOY jatka sarjan kääntämistä, mutta toisin kävi ja ainakin toinen osa on nyt saatu myös suomeksi. Saa nähdä miten jatkon käy. Englanniksi sarjaa on ilmestynyt tänä vuonna kuudennen kirjan verran ja ilmeisesti Novikin suunnitelmissa on kirjoittaa sarjasta ainakin yhdeksän kirjan pituinen.

Temeraire-lohikäärme, jonka britit nappasivat itselleen ranskalaisilta tämän ollessa vielä kuoriutumaton munassa (ykkösosassa), on harvinainen taivaslohikäärme. Kiinalaiset, jotka alunperin munan olivat Napoleonille Ranskaan lahjoittaneet, haluavat nyt Temerairen takaisin. Temerairen lentäjä, Will Laurence, ei kuitenkaan halua luopua lohikäärmeestään, eikä Temeraire halua luopua hänestä. Parivaljakon välinen side on erittäin voimakas. Brittihallitus on kuitenkin huolissaan millaisia yhteistyösuunnitelmia Kiinalla mahdollisesti on heidän vihollisensa Ranskan kanssa ja haluaa Kiinasta mielummin liittolaista itselleen Ranskaa vastaan käytävässä sodassa. Niinpä Temeraire lähtee Kiinaan ja Laurence lähtee mukaan. Matkalla sattuu ja tapahtuu, ja Kiinaankin päästään, mutta moni asia osoittautuu toiseksi kuin luullaan. Kiinalaisilla on omat motivaationsa toimilleen.

Jadevaltaistuimessa on jälleen kaikki ainekset hyvin kasassa, mutta silti se ei ihan yllä aloitusosan tasolle. Novik luo Kuninkaan lohikäärmeessä upean kuvan 1800-luvun brittiyhteisöstä ja pikkutarkkaa kuvausta sodankäynnistä ja laivastosta. Hän tuo tähän historialliseen ympäristöön mielikuvitukselliset lohikäärmeet persoonineen. Jadevaltaistuimessa irrottaudutaan tuosta onnistuneesti luodusta miljööstä ja lähdetään ihan sananmukaisestikin vieraille vesille. Jadevaltaistuin ei ole epäonnistunut kirja, se ei vain pääse yhtä syvälle maailmanluonnissa niiltä osin kuin Kuninkaan lohikäärmeestä poiketaan. Sen sijaan Novik onnistuu kuitenkin tarkoituksellisesti ravistelemaan luomaansa maailmaa. Jo ykköskirjassa kiinnitettiin huomiota yhteiskunnalliseen hierarkiaan, sosiaaliseen tasa-arvoon ja siihen miten lohikäärmeitä kohdellaan. Jadevaltaistuin tuo nämä samat teemat esille ja käsittelee niitä tavalla, joka luo jännitteitä. Odotan Jadevaltaistuimen perusteella, että jatko-osissa sodankäynnin ohella lohikäärmeiden asema nousee entistä suuremmaksi poliittiseksi kysymykseksi ja aiheuttaa vastakkainasettelua.

Novikin Temeraire ja muut lohikäärmeet ovat hyvin eri tyyppisiä lohikäärmeitä kuin mikä minua yleensä näiden otusten mytologiassa kiehtoo. Pohdin asiaa hieman Stephen Deasin The Memory of Flames -sarjan lukemisen yhteydessä (jossa lohikäärmeet ovat ripauksen villimpään suuntaan). Novikin lohikäärmeet ovat älykkäitä ja puhekykyisiä ja ne kontrolloivat (ainakin näiden kahden lukemani kirjan perusteella) kykyjään pääasiassa ihmisten tahdon mukaan. Ne ovat vaarallisia, mutta samalla alistuvia ja turhamaisia. Paikoin tuli Jadevaltaistuinta lukiessa mieleen kotikissat (itselläni on ollut pari pikkulohikäärmetyyppistä kissaa, joista toinen oli luonteeltaan Volly ja toinen jotain Lienin kaltaista). Vaikka pidänkin ihmisten kannalta vaarallisemmista ja villimmistä lohikäärmeistä, Novikin otukset ovat ilman muuta omalaatuisia ja niistä on helppo oppia pitämään. Jadevaltaistuin onnistuu edelleen pitämään lukijansa kiinni sarjassa ja jatkokirjat ovat ehdottomasti lukulistalla - englanniksi, jos suomennoksia ei enää tule. Pieni huomio, joka saattaa vaikuttaa kirjan käännöksen yleistunnelmaan: kääntäjä on vaihtunut ensimmäisen ja toisen osan välillä. Peter Jackson on kertonut hankkineensa oikeudet Temeraire-sarjaan, mutta tuleeko kirjasarjasta koskaan esim. tv:n minisarjaa, jää nähtäväksi.

Ursula K. Le Guin: Rocannonin maailma

Ursula K. Le Guinin Rocannonin maailma on kirjailijan ihka ensimmäinen kirja, joka vieläpä aloittaa Hainilaisen sarjan. Olen pitänyt sarjaan kuuluvista kirjoista enemmän kuin esim. Maameren tarinoista ja samaan luokkaan myös Rocannonin maailma asettuu, joskin ei ongelmitta.

Kirja alkaa nuoren naisen Semleyn näkökulmasta. Semley matkustaa etsimään menetettyä perhekalleutta, korua ja huomaa, että sen takaisin hankkimisella on melkoinen hinta: aikaa kuluu enemmän kuin hän olettaakaan. Rocannon, joka on etnologi, ihastuu Semleyhin. Rocannon on tutkimusmatkalla naisen Fomalhaut II-planeetalla tutkiakseen vielä osittain tuntemattomia lajeja ja tarkentaakseen käsitystään tunnetuista. Matkalla hänen ryhmänsä aluksen kimppuun hyökätään, ryhmäläiset kuolevat ja kommunikointiin käytettävä ansibeli tuhoutuu. Semleyn kotiplaneetalle on asettautunut vihollisen tukikohta, jonka tarkoituksena on valloittaa koko planeetta ja ottaa sen nykyiset asukkaat orjiksi. Yhdessä Semleyn pojan Mogienin kanssa Rocannon lähtee selvittämään missä vihollisen tukikohta sijaitsee ja mistä löytää toimivan ansibelin, jolla voi ottaa yhteyttä Liittoon ja pyytää apua.

Rocannonin maailma on sekoitus fantasiaa ja science fictionia. Siitä löytyy viittauksia antropologiaan ja sosiaalipolitiikkaan, aiheisiin, jotka Le Guinille selvästikin ovat tuttuja, mutta kirjassa ne tuntuvat hieman jäsentymättömiltä. Kirjan parasta antia ovat kuvaukset eri lajeista, niiden toiminnoista ja vuorovaikutussuhteista. Ihastuttavimpia ovat fiiat, hyvätahtoiset telepaattisesti kommunikoivat pienet ihmisenkaltaiset olennot, ja karmaisevimpia enkelimäiset sokeat olennot, jotka "suutelevat". Näiden olentojen kohdalla ei olla kaukana eeppisen fantasian menninkäisistä ja muista vastaavista olennoista. Sen sijaan mitä lähemmäs lajin ihmisyyttä ja kastijärjestelmää "alemmat suorittajat, ylemmät herrat" mennään, sen kankeammaksi tarina käy. Toki myös oudoissa lajeissa tuntuu olevan kovin paljon ihmiskunnan niitä piirteitä, joiden kritisoiminen on paikallaan.

Rocannonin maailman pienoinen heikkous on lähtökohdan epäuskottavuus. Vaikka Le Guin rakentaakin alussa pohjaa tapahtumille, tarina käynnistyy kömpelösti. Myöhemmin kun päästään seikkailu-vaiheeseen, kirjan lukeminen sujuu sulaen. Rocannonin maailma ei ole pitkä kirja, vain 180 sivua, joten alun kankeus vie suhteessa ison osan kirjasta. Rocannonin maailmassa löytyy periaatteessa kaikki elementit, mitkä löytyvät myöhemmistäkin Le Guinin kirjoista, myöhemmin kirjailija on vain saanut niihin paremman otteen. Siitä huolimatta Rocannonin maailma on erittäin suositeltava lukukokemus ja on hienoa, että se vihdoin 44 vuotta ilmestymisensä jälkeen on myös suomennettu. Mikä minua erityisesti sykähdytti, on ansibelin ensimmäinen esiintyminen kirjallisuudessa juuri tässä teoksessa. Le Guinin keksintöhän sittemmin levisi muodossa jos toisessakin myös muiden kirjailijoiden käyttöön.

Ken Scholes: Lamentation

Sain luettua Ken Scholesin Lamentationin jo toukokuussa, mutta arvostelun kirjoittamiseen on mennyt hieman aikaa. Tässäpä se kuitenkin nyt. Lamentation on viiden kirjan The Psalms of Isaak -sarjan ensimmäinen osa. Kakkososa Canticle on jo ilmestynyt ja kolmas osa Antiphon ilmestyy ensi kuussa.

Windwirin kaupunki androfrancine-kiltoineen ja kirjoitetun tiedon keskittymineen on tuhoutunut mahtavan aseen voimalla. Syyllistä epäillään, mutta motiivi ei ole selvillä. Tarinaa kerrotaan usean henkilön näkökulmasta. Mustalaiskuningas Rudolfo on vaeltavien Ninefold Forestin asukkaiden lordi, Petronus puolestaan kalastaja, joka on lavastanut kuolemansa, mutta ei voi paeta menneisyyttä. Jin Li Tam on vaikutusvaltaisen isän tieskuinkamones tytär, jolla on tehtävä ja Neb on nuori oppipoika, joka menettää isänsä Windwirin tuhossa. Sethbert on Entrolusian kaupunkivaltioiden valvoja ja Resolute paavi Sethbertin vaikutuksesta. Tarinassa esiintyy myös mechoservitoreja, höyryvoimalla käyviä mekaanisia robotteja, joista erityisesti tutustutaan Isaakiin. Isaak on älykäs, sivistynyt ja tunteitakin omaava hahmo, joka kuitenkin tottelee häneen syötettyjä käskyjä. Tarinassa mainitaan toinenkin Isaak, joten en ole varma kumman mukaan sarja on nimetty. Ehkä se selviää tulevissa osissa.

Scholes on luonut monikerroksellisen tarinan ja hienon tapahtumaympäristön, joka avautuu lukijalle pikkuhiljaa. Tarinassa annetaan viitteitä menneisyydestä, jolloin teknologiassa oli edetty pidemmälle ja mechoservitorit ja mekaaniset viestilinnut ovat sen aikakauden tuotoksia. Teknologialla ja taikuudella on ollut kuitenkin omat negatiiviset puolensa ja maa-alueita on asuttamattomina sen vuoksi. Yhteiskunta on ottanut askeleita taaksepäin teknologian suhteen, ja uskonnollinen hallinto pitää hallussaan tietoja menneisyydestä ja ohjaa nykyisyyttä. Taustaa paljastetaan ensimmäisessä kirjassa kuitenkin kohtalaisen vähän, kuin kiusaten lukijan mielikuvitusta. Kirjan maailmanluonti on onnistunutta. Steampunk on taitavasti kiedottu tarinaan mukaan saumattomasti ja korostamatta. Taikuus, jolla voi tehdä kauhistuttavia tekoja, on antanut vasta merkkejä itsestään.

Scholesin hahmojen luonti on sekin ensiluokkaista, sillä juuri kun olettaa tuntevansa hahmojen piirteet, heistä löytyykin puolia, jotka pistävät miettimään onko hahmo sittenkin jotain muuta kuin on annettu ymmärtää. Kenenkään motiiveista ei voi olla täysin varma, salaisuuksia tuntuu riittävän. Lamentation lupaa paljon. Sarjasta on tulossa pitkä, joten ovatko jatko-osat venytettyä tarinaa, vai pitävätkö ne herkeämättömässä otteessaan kuten aloitusosa. Se selvinnee vain lukemalla.

Suzanne Collins: Nälkäpeli ja Vihan liekit

Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjasta on tällä hetkellä suomennettu kaksi ensimmäistä osaa: Nälkäpeli ja Vihan liekit. Kolmas ja viimeinen osa Mockingjay ilmestyy tämän kuun loppupuolella englanniksi ja suomeksi nimellä Matkijanärhi marraskuun 15. päivä (päivitetty tieto 17.9.).

Pohjois-Amerikka on kokenut luonnonkatastrofeja. Jäljelle jäänyt maa jaettiin aikoinaan kolmeentoista eri sektoriin, joilla jokaisella on oma roolinsa maatalouden, kaivos- ja tekstiiliteollisuuden raaka-aineiden ja niiden jalosteiden tuottamisessa. Sektoreita hallittiin diktaattorimaisesti Capitolista, pääkaupungista. Sektorit ryhtyivät kapinaan, syttyi sisällissota, jonka Capitol sai taltutettua. Sektori 13. tuhottiin kokonaan ja muita rangaistiin keksimällä Nälkäpeli, vuosittain pelattava tosi-tv-ohjelma, johon valitaan kustakin sektorista kilpailemaan yksi tyttö ja yksi poika. Nälkäpelissä pelataan kovilla panoksilla kuolemaan saakka, tapa tai tule tapetuksi. Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Katniss, joka asuu hiilikaivossektorissa 12. Arpaonni ei suosi Katnissin sisarta, joka joutuu ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana osallistumaan Nälkäpeli-arvontaan. Katniss ei suostu päästämään sisartaan lähes varmaan kuolemaan, vaan ilmoittautuu vapaaehtoisesti tämän tilalle. Näin alkaa Katnissin taistelu raakalaismaisessa pelissä, jota osa kansaa seuraa huvituksena, osa pakon edessä menettäen lapsiaan.

Nälkäpeli voi olla suunnattu nuorille, mutta sen tiukka ote yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen ja raakojenkin kuolemien kuvaus tekee siitä myös ehdottomasti aikuisillekin suunnatun teoksen. Collins kirjoittaa tunteisiin vetoavasti, pieniä cliffhangereitä ripotellen ja mukavia juonenkäänteitä viljellen. Osa juonen kuvioista on selkeästi arvattavissa, osa ei. Kirja vangitsi tiiviillä vauhdillaan, ja se on helppo ja nopea lukea yhdellä istumalla. Kahdella, jos malttaa laskea kirjan kädestään. Suurin miinus kirjassa, ainakin näin aikuislukijalle, on henkilöhahmojen hienoinen mustavalkoisuus. Mitään yllätyksiä ei heidän rooleissaan tule vastaan, mutta toisaalta, se tuntuu myös turvalliselta silloin kun tapahtumaympäristö ei sitä ole. Nälkäpeli on erinomainen postapokalyptiseen maailmaan sijoittuva tarina, jossa on särmää. Niinpä koin, että sarjan kakkososakin kannattaa ottaa luvun alle, ja koskapa kirja löytyi kirjahyllystä, luin sen samoin tein.

Jatkoarvostelu sisältää spoilereita ensimmäisestä kirjasta!

Vihan liekit jatkaa Nälkäpelissä alkanutta Katnissin tarinaa. Hän, yhdessä toisen voittajan Peetan, kanssa joutuu lähtemään voittajakiertueelle ja kamerat seuraavat tietenkin perässä. Viihdettä Capitolin väelle. Presidentti ei ole tyytyväinen tapaan, jolla Katniss järjesti voiton kahdelle edellisessä Nälkäpelissä, ja pitää sitä kapinan lietsomisena. Hän uhkaa Katnissin ystävän henkeä, jos tyttö ei käyttäydy niin kuin Capitol haluaa. Presidentti tietää, että Katnissin ja Peetan suhde ei olekaan totta. 75-vuotis Nälkäpeliin on luvassa yllätyksiä, mutta nyt on ilmassa myös kapinahenkeä niin sektoreilla kuin pelissäkin.

Vihan liekkien alkuosa alkaa verkkaisesti kuvaten 12. sektorin asukkaiden elämää ja heidän välisiä suhteita ja miten ne ovat muuttuneet edellisen Nälkäpelin jälkeen. Olin hieman pettynyt yli 150 sivun tapahtumattomuuteen. Vihjailut kapinasta ja sektori 13. salaperäisyydestä toki piristivät tarinaa välillä, mutta varsinainen toiminta alkoi vasta kun päästiin uuteen Nälkäpeliin. Tällä kertaa henkilöhahmoista löytyi hieman enemmän mielenkiintoisia piirteitä, eikä mustavalkoisuus häirinnyt niin paljon, vaikka olikin läsnä. Juonessa oli kuitenkin pientä ontumista, mikä häiritsi. Kirja päättyi kuitenkin niin mielenkiintoiseen cliffhangeriin, että päätösosa (Mockingjay) pitää lukea englanninkielisenä, sillä suomennoksen (Matkijanärhi) saamiseen menee liian kauan.

Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogiaa on helppo suositella niille, jotka haluavat lukemista, missä on jännitystä ja kiemuroita, eivätkä takerru pieniin puutteisiin.

Lisäys: Matkijanärhi ilmestyykin jo lokakuun 20. marraskuun 15. päivä!

Cloudbusting

Loman alun kunniaksi pistin näytille Kate Bushin Experiment IV -videon, ja koskapa blogillani on ainakin yksi lukija, joka myös pitää Kate Bushista, niin laitan nyt loman päätteeksi katsottavaksi vielä Cloudbusting-videon. Cloudbusting julkaistiin Bushin Hounds of Love -levyllä v. 1985 ja se oli silloin mielestäni yksi levyn parhaimmista kappaleista (nykyisin pidän levyn ns. B-puolesta enemmän).

Cloudbusting pohjautuu Peter Reichin A Book of Dreams -kirjaan (näkyy videolla isän taskussa) ja Kate yhdessä Terry Gilliamin kanssa suunnitteli siihen liittyvän musiikkivideon. Videota ohjaamaan hankittiin Julian Doyle ja näyttelijäksi saatiin itse Donald Sutherland. Tuloksena on mielestäni yksi kaikkien aikojen hienoin musiikkivideo, jossa on sitä elokuvamaisuutta, jota lauluntekijä siihen toivoikin. Jos jotakuta kiinnostaa niin laulusta kuin videostakin löytyy tyhjentävästi tietoa Gaffawebin sivulta.

Ja mainitsenpa vielä, kun osui niin hyvin kohdille... Bushin Experiment IV:ssa esiintyvä loistava Peter Vaughan on valittu näyttelemään mestari Aemonia Game of Thrones -tv-sarjaan!

Lukulistalla 8/2010

Elokuu ja loman loppu. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että olen lukenut heinäkuun loppuun mennessä enemmän kirjoja tänä vuonna kuin koko viime vuoden aikana. Vilkas kirjavuosi siis takana ja syksyn kuukaudet vielä edessä, mutta lukemattomia kirjojakin riittää... Lukulistalla tässä kuussa ovat:

• Ian McDonald: The Dervish House
• Greer Gilman: Moonwise

ja jos seuraavat käännökset ilmestyvät, pyrin lukemaan nekin:

• Ursula Le Guin: Rocannonin maailma
• Patrick Rothfuss: Tuulen nimi
• Naomi Novik: Jadevaltaistuin 

Ja kuten tavallista, luen myös fiiliksen mukaan lukulistaan listaamattomia teoksia, joten tässäkin kuussa tullee arvosteluja muistakin kuin mainituista teoksista.