Julian Comstockin tarina sijoittuu post-apokalyptiseen aikaan, alkaen vuodesta 2172. Öljyvarannot ovat ehtyneet ja energian lähteenä käytetään hiiltä. Ilmasto on muuttunut, osia maa-alueista on kuolettavasti saastuneita, teollisuutta ei ole. Ihmiskunta on kokenut kaupunkien tuhon, hedelmättömyyden ja sairauksien kaudet, mutta pikkuhiljaa päässyt niistä voitolle. Kansa on jakautunut yhteiskuntaluokkiin, monet ovat lukutaidottomia, eikä lukutaitoa edes pidetä suotavana kaikille. Ennen tuhon aikakautta rakennetut rakennukset ovat arkeologisia kaivantoja - tai oikeammin olisivat tieteellisiä tutkimuskohteita, jos mannerta ei presidentin lisäksi hallitsisi kaikkea historiatietoa kontrolloiva uskonnollinen valtataho, Dominion-kirkko ja sen opit. Muun muassa DNA ja ihmisen kuumatkat ovat kirkon mielestä mytologiaa, eikä oppeja ole hyväksi kyseenalaistaa. Mutta Julian Comstock kyseenalaistaa valtaapitävät siitä huolimatta. Hän on aristokraatti, presidentin veljenpoika, jolla on henkilökohtaisia kaunoja setäänsä kohtaan. Julian on aknostikko ja hän puhuu tietämästään historiasta avoimesti uhmaten niin kirkkoa kuin setäänsäkin. Kirjan päähahmo ei kuitenkaan ole Julian, kirjan nimestä huolimatta, vaan hänen hyvä ystävänsä Adam Hazzard, jonka silmien kautta tapahtumia raportoidaan. Adam on naivi kirjailijan alku, ja vaikka hän ei suoraan kyseenalaista kirkon oppeja, hän ei myöskään tuomitse Juliania.
Wilsonin kirjoitustyyli on erittäin kuvailevaa ja soljuvaa. Kuvailu kuitenkin menee välillä sivupoluille ja kirjassa onkin paljon tekstiä, joka antaa kyllä tietoa maailmasta, mutta ei vie sinänsä tarinaa eteenpäin. Wilson on antanut Adamille äänen, joka ajoittain ärsytti minua naiviudessaan. Adamin jatkuvat lausahdelmat siitä, ettei kerro lukijoille jotain, ei tahdo vaivata lukijoita yksityiskohdilla jne. alkoivat pikkuhiljaa puhisuttaa. Miksi kirjoittaa useita lauseita siitä, mitä ei aio kirjoittaa? Miinuspisteitä Adamille hahmona, ja Wilsonille tästä ärsyttävyydestä. Julian toki oli kaiken alkuunpaneva voima tarinassa, mutta silti hänen taka-alalle jääntinsä ei tuntunut hyvältä ratkaisulta. Toisaalta, niin Julian kuin Adamkaan ei ylittänyt minun sympatiakynnystäni, joten lopulta oli aivan sama kenen tarinaa kerrottiin. Huvittava seikka sinänsä, että odotin kirjan nimen perusteella Julianin esiintyvän kirjassa päähahmona. Adam puolestaan kirjoitti romaanissa kirjan, jonka kanteen oli laitettu mustekala, jota tekstissä ei esiintynyt. Mustekala aiheutti odotuksia lukijoille ja vaivaannusta hahmolle, kun odotukset eivät täyttyneetkään. Koskapa jostain syystä e-kirjan lukulaitteeni päätti pilkkoa sanan "particular", kiinnitin siihen huomiota. Sana toistui yllättävän usein. Ensin ajattelin, että kirjailija oli jälleen pistänyt maneerin Adamille, mutta sana löytyi myös muiden hahmojen puheesta. Kun jokin tuollainen yksityiskohta alkaa vaivata, niin siitä ei pääse eroon. Julian Comstock ei ole kaikista valituksistani huolimatta huono kirja. Se on erinomaisesti kirjoitettu ja se kuvaa hienosti post-apokalyptista maailmaa. Sodankäynnin ja sodan olosuhteiden kuvaus on kirjan parasta antia. Erityisesti sodan eurooppalainen osapuoli herättää mielenkiintoa. Millainen on Eurooppa kuvattuna aikana? Tekstissä annetaan ymmärtää, että vihollinen, josta käytetään nimeä Dutch, ei kuitenkaan koostu kokonaan hollantilaisista, vaan koskapa Hollannin maa-alue on jäänyt veden alle, kansa on liittynyt todennäköisesti saksalaisiin. Jälleen kerran voin todeta, että ymmärrän hyvin miksi kirja on Hugo-ehdokkaana. Julian Comstock ei vain kuitenkaan osunut minun makuuni, ja siksipä pidän sitä heikoimpana tähän mennessä lukemistani ehdokkaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!