Nancy Kress: Act One ja Charles Stross: Palimpsest

Nancy Kressin Act One on Hugo-ehdokkaana pienoisromaani-kategoriassa samoin kuin Charles Strossin Palimpsest. Nancy Kressilta en ole muistaakseni lukenut aiemmin mitään ja Strossiltakin vain pitkien novellien -kategoriassa ehdolla olevan Overtime-novellin.

Kress esittelee lähitulevaisuuteen sijoittuvassa Act Onessa ikääntyvän näyttelijän Jane Snown ja hänen managerinsa Barryn, jonka näkökulmasta tarina kerrotaan. Salaperäinen The Group-järjestö ajaa geenimuuntelun asiaa, ja on ryhtynyt muuttamaan ideaalisesti maailmaa muokkaamalla lapsia tunnekykyisemmiksi. Jane haluaa nostattaa uraansa ja tehdä elokuvan aiheeseen liittyen. Barrylla on omat ajatuksensa geenimuuntelusta, sillä hän kärsii akondroplasiasta, periytyvästä lyhytkasvuisuusoireyhtymästä. Kressin tarina keskittyy pitkälti henkilöhahmoihin ja heidän tuntemuksiinsa.

Tarinan tarkoituksena lienee herättää kysymys onko oikein tai väärin muokata ihmistä geneettisesti. Kress antaa hahmoja, joiden käyttäytyminen puhuu puolesta ja vastaan ja saa pohtimaan mitkä ovat hyödyt ja haitat, kannattaako kaikesta maksaa (muutenkin kuin rahalla). Kirjailija on tehnyt taustatyötä päähahmonsa luomisessa, ja Barry vaikuttaa aidolta ja luontevasti ristiriitaiselta hahmolta. Lyhytkasvuisten hahmojen ongelmana on useimmiten stereotypiat, ja ne Kress on saanut vältettyä. Valitettavasti Kress on mielestäni onnistunut välttämään myös tyydyttävän lopun ja tarina hieman lässähtikin loppua kohden, vaikka sinänsä on mielenkiintoista luettavaa. Koin virkistävinä pienet piikit Hollywood-kulttuuria kohtaan ja pari tunnettua näyttelijääkin sai osakseen ikääntymiseen liittyvää - valitettavaa - luonnehdintaa.

Charles Strossin Palimpsest, joka on ensimmäisen kerran julkaistu kirjailijan Wireless-novellikokoelmassa (kansikuva), on aikamatkailutarina sen mitä laajimmassa merkityksessä. Matkailua ei harrasteta vuosisadoissa, vaan tuhansissa ja miljoonissa, ja ihmiskunnan evoluutiota seurataan eri epookeissa (tarinaa lukiessa pidin itsestään selvänä, että puhuttiin geologisista ajanjaksoista, mutta näin jälkikäteen jäin miettimään oliko kyseessä sittenkin tähtitieteellinen ajanmääritelmä). Päähahmona on Pierce, jonka 20-vuotista uraa opiskelija-agentista varsinaiseksi agentiksi Stasis-järjestön leivissä seurataan. Stasis-organisaation tarkoituksena on suojella ja säilyttää ihmiskuntaa siirtämällä ja "uudelleenistuttamalla". Aurinko on muuttumassa punaiseksi jättiläiseksi ja Maata uhkaa tuho. Poimittuna pois omasta ajanjaksostaan, Piercen tehtävänä agenttina on olla yksi suojelijoista, mutta kaikki ei olekaan ihan sitä miltä alussa vaikuttaa. Piercen tarinansa ohessa Stross ripottelee huimia aurinkokunnan vaihtoehtoisia historioita miljoonine ja miljardeine vuosineen. Ihmiskunnat tuhoutuvat ja aloittavat alusta.

Samalla kun tarina on suorastaan aikamatkailun ja vaihtoehtoisten historioiden kuvailun yksityiskohtien huikeaa ilotulitusta, henkilöhahmot eivät onnistu vaikuttamaan. Minulle jäi tunne, että olisin mielummin nähnyt päähahmon nimettömänä ihmiskunnan jäsenenä. Siinä missä Kressin Act One herätteli moraalisia kysymyksiä, myös Stross heitti niitä pohdinnan alle eri tasolla. Onko oikein muuttaa ihmiskunnan historiaa, pyyhkiä ja kirjoittaa uudelleen? Strossin Palimpsest teki ajoittain vaikutuksen, mutta se ei Kressin Act Onen tavoin myöskään onnistunut vakuuttamaan lopullaan.

Olen nyt puolessa välin (3/6) pienoisromaanien Hugo-ehdokkaiden lukemista. Toivottavasti vastaan tulee vielä napakymppi, kuten novellikategorioiden kohdalla kävi. Näistä ehdokkaista kumpikaan ei ollut sellainen.

Aiemmin arvosteltu pienoisromaani-Hugo-ehdokas Kage Bakerin The Women of Nell Gwynne's löytyy täältä.