John Scalzi: The God Engines

John Scalzin The God Engines on Subterranean Pressin julkaisema kuvitettu pienoisromaani. Kannen ja kirjan sisäosan erinomaisista kuvituksista vastaa Vincent Chong.

Righteous-avaruusaluksen kapteeni Ean Tepher on uskossaan vakaa mies ja hän toimii Herransa käskyjä kunnioittaen. Hänen Herransa lisäksi maailmassa on muita jumalia, jotka ovat aikoinaan uhmanneet Herraa, mutta tulleet kukistetuksia. Näitä vähäisempiä jumalia on vangittuna rautakahlein avaruusalusten "koneiksi". Alukset eivät toimi ilman heitä. Jokaisella aluksella on pappi avustajineen hallitsemassa vangittua jumalaa, mutta Tepherin aluksella on ongelmia. Heidän jumalansa kapinoi.

Scalzi on luonut kiehtovan maailman jumalineen ja heidän kannattajineen. Jumala ei ole olemassa ilman, että joku siihen uskoo. Alussa suoraviivaiselta tuntuva tarina saa loppua kohden käänteitä niin, ettei perässä tahdo pysyä, mikä on hienoa näinkin lyhyelle tarinalle. Maailman taustasta olisi voinut lukea enemmänkin ja rauhallisemassa tahdissa, sillä jumalat, heidän väliset suhteensa ja luomansa järjestelmät ovat mielenkiintoista luettavaa. Jumalien ihmisille antamat talentit, joiden avulla nämä saavat erikoistehtäviä ja lahjoja olisivat voineet tulla laajemmaltikin kuvatuiksi. The God Engines ei tunnu olevan puhtaasti science fictionia, vaikka siinä avaruuselementit ovatkin paikallaan. Tiedepuoli on korvattu uskolla ja se antaa fantasiavivahteen, ja olinpa löytäväni tarinasta hieman kauhuaineksiakin. Scalzi käsittelee uskonkäsitystä tarinassa hienosti; usko on jaettu asteisiin. Mitä vanhempaa, perittyä, usko on, sen heikompaa se on. Sen sijaan fanaattinen uusi usko on aina vahvempaa.

Oikeastaan Scalzin tarinan ainoa negatiivinen puoli on se, että se oli liian lyhyt. The God Engines oli saattanut toimia paremmin jopa kokopitkänä romaanina. Silti se toimii monella tasolla paremmin kuin useimmat Hugo-kilpakumppaninsa pienoisromaanikategoriassa. Pidin erityisesti lopusta.

The God Engines oli viimeinen kategoriansa ehdokas, jonka luin ja se kilpailee minun listallani Kage Bakerin The Women of Nell Gwynne'sin kanssa tiiviisti ykkössijoituksesta. Vielä en ole päättänyt kumpi paikan saa.

Aiemmat pienoisromaani-Hugo-ehdokkaiden arvostelut:

Ian McDonald: Vishnu at the Cat Circus
James Morrow: Shambling Towards Hiroshima
Nancy Kress: Act One ja Charles Stross: Palimpsest
Kage Baker: The Women of Nell Gwynne's

Ian McDonald: Vishnu at the Cat Circus

Ian McDonaldin pienoisromaani-Hugo-ehdokas Vishnu at the Cat Circus julkaistiin ensimmäisen kerran Cyberabad Days -kokoelmassa (kansikuva).

Tarina sijoittuu lähitulevaisuuden Intiaan, kertojana Vishnu, joka esittelee temppuilevia kissojaan ihmisille. Kissasirkus ei kuitenkaan tarinan nimestä huolimatta ole pääasia, vaan lähinnä tekosyy Vishnulle kertoa se "varsinainen tarina". Vishnu on alusta loppuun saakkaan geneettisesti suunniteltu lapsi, Brahmin. Hänen vanhempansa ruksivat vaihtoehdoista millaisia ominaisuuksia hänelle halusivat (jättivät laulutaidon ruksimatta) ja niinpä Vishnusta tulee huippuälykäs ja pitkäikäinen. Valinnoilla on myös negatiiviset puolensa, sillä siinä missä Vishnun älykkyys ja tietoisuus lisääntyy pikavauhtia, hänen kehonsa vanhentuu puolta hitaammin. Niinpä hän pian onkin aikuinen lapsen kehossa. Vishnulla on kyky nähdä suuret kuviot ja hän ajautuu/suuntaa sen seurauksena mukaan politiikkaan ja moneen muuhunkin.

McDonaldin tarina ei ole pelkästään Vishnun elämänkertaa, vaan sisältää ohessa terävähköä tekstiä tulevaisuuden Intian vesiongelmasta ja (utopistisemmalla tasolla) tekoälystä. McDonald esittelee mielenkiintoisia kahtiajakoja; veljesvihan, geneettisesti muunnellut lapset vs. tavalliset lapset, köyhät vs. rikkaat, miehet/naiset/sukupuolettomat ja kastijako. Tarina on paikoin ahdistavaa luettavaa näennäisestä dokumentoivasta sävystä huolimatta, sillä Vishnun reaktiot siihen mitä hänelle on tehty, miksi hänet on tehty, mitä häneltä odotetaan, mihin maailma on menossa, on kaikkea muuta kuin sopeutuvaa. Hölmöltä tuntuvat kissasirkusosiot eivät kaiken sen keskellä ole kiinnostavia lainkaan, ja ne teki mieli pomppia yli. Onneksi sirkustemppuja nähdään vain harvoin. Hieman harmitti lukiessa, että en tunne tarpeeksi intialaiseen kulttuuriin ja paikkoihin liittyviä sanoja. Siksi lukeminen vaati erityistä keskittymistä. Tämä seikka ei tosin vienyt pois sitä meriittiä, että McDonald on kirjoittanut kiinnostavan tarinan. Kuten monesti, myös näissä pitemmissä kuin lyhyemmissä kirjoituksissakin, ongelmana on kuitenkin lopetus. Monesta tarinasta jää hieman valjuhko tunnelma, kun sitä ei viedä loppuun samalla terävyydellä kuin aloitetaankin. Vishnu at the Cat Circus on kuitenkin täydellä ja ymmärrettävällä syyllä Hugo-ehdokkaana.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset -traileri

Tässä se nyt sitten on. Ensimmäinen kokopitkä traileri viimeisistä Harry Potter -leffoista. HP-trailerit ovat aina näyttäneet paremmilta kuin itse leffat, mutta sitäpä ei tässä vaiheessa viitsi murehtia, sillä niin upeaa katsottavaa traileri on.

Locus, BFA, Campbell Memorial ja Mythopoeic -palkinnot, Garnegie-mitali

Locus-lehden lukijoiden äänestämät palkinnot jaettiin lauantai-iltana 26.6. Kaikki palkitut listattuna linkissä. Voittajalistalta löytyy tuttuja nimiä:

Science Fiction romaani: Boneshaker, Cherie Priest
Fantasia romaanil: The City & The City, China Miéville
Esikoisteos: The Windup Girl, Paolo Bacigalupi
Nuorille aikuisille suunnattu teos: Leviathan, Scott Westerfeld
Pienoisromaani: The Women of Nell Gwynne’s, Kage Baker
Pitkä novelli: “By Moonlight”, Peter S. Beagle (We Never Talk About My Brother)
Lyhyt novelli: “An Invocation of Incuriosity”, Neil Gaiman (Songs of the Dying Earth)

Näyttäisi siltä, että yhdet ja harvat kirjat pyörivät palkintolistoilla, vaikka valinnanvaraa on ollut paljon.

British Fantasy -palkintoehdokkaiden joukossa on poikkeavuutta, mutta palkintolistalle valitaankin fantasian ja sf:n lisäksi myös kauhukirjallisuutta. Palkinto jaetaan syyskuussa FantasyConissa. Muiden kategorioiden ehdokkaat voi katsoa täältä.

Paras romaani
Best Served Cold, Joe Abercrombie
Futile Flame, Sam Stone
One, Conrad Williams
The Naming of the Beast, Mike Carey
Under the Dome, Stephen King

Paras pienoisromaani
Old Man Scratch, Rio Youers
Roadkill, Rob Shearman
The Language of Dying, Sarah Pinborough
The Witnesses are Gone, Joel Lane
Vadoger, Stephen Volk

Paras novelli
Careful what you wish for, Justin Carroll
George Clooney's moustache, Rob Shearman
My Brother's Keeper, Nina Allan
The Confessor's Tale, Sarah Pinborough
What happens when you wake up in the night, Michael Marshall Smith

The John W. Campbell Memorial -palkinnon voittajan valitsee raati ja voittaja julkistetaan heinäkuun puolenvälin paikkeilla. Tämän vuotiset ehdokkaat ovat:

Margaret Atwood: The Year of the Flood
Paolo Bacigalupi: The Windup Girl
Iain M. Banks: Transition
Cory Doctorow: Makers
Nancy Kress: Steal Across the Sky
Paul McAuley: Gardens of the Sun
China Mieville: The City & the City
Adam Roberts: Yellow Blue Tibia
Kim Stanley Robinson: Galileo's Dream
Robert J. Sawyer: WWW: Wake
Bruce Sterling: The Caryatids
Robert Charles Wilson: Julian Comstock: A Story of 22nd-Century America

Mythopoeic-palkinto jaetaan sekä aikuisten että lasten fantasiakirjalle. Tämän vuoden palkintoehdokkaista ilmoitetaan voittaja Mythconissa heinäkuun 9-12. Ehdokaslista:

Aikuisten kirjallisuus:
Barbara Campbell, Trickster’s Game trilogy consisting of Heartwood, Bloodstone, and Foxfire
Greer Gilman, Cloud & Ashes: Three Winter’s Tales
Robert Holdstock, Avilion
Catherynne M. Valente, Palimpsest
Jo Walton, Lifelode

Lasten kirjallisuus:
Kage Baker, The Hotel Under the Sand
Shannon Hale, Books of Bayern consisting of The Goose Girl, Enna Burning, River Secrets, and Forest Born
Grace Lin, Where the Mountain Meets the Moon
Malinda Lo, Ash
Lisa Mantchev, Eyes Like Stars

Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä:

Neil Gaiman meni ja voitti arvostetun Garnegie-mitalin Hautausmaan pojallaan. Suomalaiseen Tähtifantasia-ehdokkuuteen kirjan meriitit eivät tosin yltäneet.

James Morrow: Shambling Towards Hiroshima

James Morrown Shambling Towards Hiroshima on Hugo-ehdokkaana pienoisromaanien kategoriassa ja ensimmäinen teos, jonka olen kirjailijalta lukenut.

Ollaan 1940-luvun puolessa välissä ja Yhdysvaltain hallitus on ajatumassa vääjäämättä yhteenottoon Japanin kanssa. He ovat kehittäneet uuden hirvittävän aseen, ja haluavat antaa Japanille vielä mahdollisuuden vetäytyä taistelusta ilman valtavia uhrimääriä. Amerikkalaiset ovat aloittamassa Liskoajan ja heillä on käytössä strategisia liskoja. He aikovat näyttää japanilaisille miten pahaa jälkeä jättimäiset tultasyöksevät Gorgantikset voivat aiheuttaa demonstroimalla kaupunkilavasteissa kääpiöhirviöllä. Sattumoisin pikkuhirviöt eivät olekaan käytettävissä ja niinpä he palkkaavat B-luokan filmitähden Syms Thorleyn esittämään yhtä. Tarina kerrotaan Thorleyn näkökulmasta nelisenkymmentä vuotta jälkeenpäin.

Shambling Towards Hiroshima on huumorilla höystetty traaginen tarina. Huumori syntyy usein viittauksista todelliseen maailmaan. Atomiaika vääntyy Morrowlla liskoajaksi, strategiset ydinaseet strategisiksi liskoiksi ja hirvittävät gorgantikset viittaavat godzillaan/gojiraan, joiden alkuperään liitetään radioaktiivinen säteily. Knickerbocker-projekti kilpailee Manhattanin projektin kanssa. Poliittisten käsitteiden lisäksi löytyy tekstistä viittauksia filmiteollisuuteen ja moniin elokuviin. Aika ajoin itse kirjakin tuntuu varhaiselta hirviöelokuvalta, vaikka tässä yhteydessä ei voi puhua B-luokan kirjasta. Tunnistin jotkut elokuva-, näyttelijä-, ohjaaja- ja käsikirjoittajaviittaukset (esim. Karloff/Lugosi-kilpaparin ja Frankenstein-ohjaaja James Whalen), ja googlettamalla olisi varmaan irronnut enemmän yhteyksiä, mutta en halunnut rikkoa lukurytmiä tiedonhaulla. Suurin ja ainoa negatiivinen seikka kirjaa lukiessa olikin tietoisuus, ettei huomaa kaikkia ovelia yksityiskohtia, mitä siihen on upotettu, ja että jää jostain paitsi.

Vaikka ajatus B-luokan hirviöleffa-godzillasta ja sen liittämisestä politiikkaan tuntuu huvittavalta (ehkäpä myös naurettavalta), Morrow saa itseasiassa juuri tuhokuvauksen vaikuttamaan kaikkea muuta kuin koomiselta. Kirjassa onkin kevyen tyylin ohella raskasta sanottavaa. Kirjailija ei jätä epäselväksi ydinasevastaista sanomaansa. Hienosti sekin on kuitenkin yhdistetty 1980-luvun ilmapiiriin, aikaan jolloin vielä käytiin rauhanmarssilla. Nykyäänhän kai kukaan ei enää ydinaseiden vuoksi menetä yöuniaan ja syö rauhoittavia lääkkeitä.

Shambling Towards Hiroshima on erinomaista luettavaa alusta loppuun saakka. Aiheeltaan se ei ole kaikkein trendikkäin, mutta Morrow onnistuu kuitenkin tuomaan tarinaan omaperäisyyttä ja nokkeluutta.

Aiemmin arvostellut pienoisromaani-Hugo-ehdokkaat:

Kage Bakerin The Women of Nell Gwynne's
Nancy Kressin Act One ja Charles Strossin Palimpsest

Kuoleman varjelukset on tulossa

Ensi maanantaina pitäisi ilmestyä Harry Potter ja kuoleman varjelukset -elokuvan varsinainen traileri. En ole seurannut elokuvan syntyvaiheita, mutta ilmeisesti kuvaukset ovat jo ohi. Leffan ensimmäinen puolisko ilmestyy marraskuussa ja tiedän, että se on pakko nähdä. Vaikka minulla olikin ongelmia hyväksyä joitain J.K. Rowlingin tekemiä loppuratkaisuja, niin olin suurimmaksi osaksi tyytyväinen sarjan viimeiseen kirjaan. Haluan nähdä miten se on sovitettu elokuvaksi. Tässäpä pientä esimakua leffasta:

http://www.bscreview.com/2010/06/harry-potter-and-the-deathly-hallows-clip/

Nancy Kress: Act One ja Charles Stross: Palimpsest

Nancy Kressin Act One on Hugo-ehdokkaana pienoisromaani-kategoriassa samoin kuin Charles Strossin Palimpsest. Nancy Kressilta en ole muistaakseni lukenut aiemmin mitään ja Strossiltakin vain pitkien novellien -kategoriassa ehdolla olevan Overtime-novellin.

Kress esittelee lähitulevaisuuteen sijoittuvassa Act Onessa ikääntyvän näyttelijän Jane Snown ja hänen managerinsa Barryn, jonka näkökulmasta tarina kerrotaan. Salaperäinen The Group-järjestö ajaa geenimuuntelun asiaa, ja on ryhtynyt muuttamaan ideaalisesti maailmaa muokkaamalla lapsia tunnekykyisemmiksi. Jane haluaa nostattaa uraansa ja tehdä elokuvan aiheeseen liittyen. Barrylla on omat ajatuksensa geenimuuntelusta, sillä hän kärsii akondroplasiasta, periytyvästä lyhytkasvuisuusoireyhtymästä. Kressin tarina keskittyy pitkälti henkilöhahmoihin ja heidän tuntemuksiinsa.

Tarinan tarkoituksena lienee herättää kysymys onko oikein tai väärin muokata ihmistä geneettisesti. Kress antaa hahmoja, joiden käyttäytyminen puhuu puolesta ja vastaan ja saa pohtimaan mitkä ovat hyödyt ja haitat, kannattaako kaikesta maksaa (muutenkin kuin rahalla). Kirjailija on tehnyt taustatyötä päähahmonsa luomisessa, ja Barry vaikuttaa aidolta ja luontevasti ristiriitaiselta hahmolta. Lyhytkasvuisten hahmojen ongelmana on useimmiten stereotypiat, ja ne Kress on saanut vältettyä. Valitettavasti Kress on mielestäni onnistunut välttämään myös tyydyttävän lopun ja tarina hieman lässähtikin loppua kohden, vaikka sinänsä on mielenkiintoista luettavaa. Koin virkistävinä pienet piikit Hollywood-kulttuuria kohtaan ja pari tunnettua näyttelijääkin sai osakseen ikääntymiseen liittyvää - valitettavaa - luonnehdintaa.

Charles Strossin Palimpsest, joka on ensimmäisen kerran julkaistu kirjailijan Wireless-novellikokoelmassa (kansikuva), on aikamatkailutarina sen mitä laajimmassa merkityksessä. Matkailua ei harrasteta vuosisadoissa, vaan tuhansissa ja miljoonissa, ja ihmiskunnan evoluutiota seurataan eri epookeissa (tarinaa lukiessa pidin itsestään selvänä, että puhuttiin geologisista ajanjaksoista, mutta näin jälkikäteen jäin miettimään oliko kyseessä sittenkin tähtitieteellinen ajanmääritelmä). Päähahmona on Pierce, jonka 20-vuotista uraa opiskelija-agentista varsinaiseksi agentiksi Stasis-järjestön leivissä seurataan. Stasis-organisaation tarkoituksena on suojella ja säilyttää ihmiskuntaa siirtämällä ja "uudelleenistuttamalla". Aurinko on muuttumassa punaiseksi jättiläiseksi ja Maata uhkaa tuho. Poimittuna pois omasta ajanjaksostaan, Piercen tehtävänä agenttina on olla yksi suojelijoista, mutta kaikki ei olekaan ihan sitä miltä alussa vaikuttaa. Piercen tarinansa ohessa Stross ripottelee huimia aurinkokunnan vaihtoehtoisia historioita miljoonine ja miljardeine vuosineen. Ihmiskunnat tuhoutuvat ja aloittavat alusta.

Samalla kun tarina on suorastaan aikamatkailun ja vaihtoehtoisten historioiden kuvailun yksityiskohtien huikeaa ilotulitusta, henkilöhahmot eivät onnistu vaikuttamaan. Minulle jäi tunne, että olisin mielummin nähnyt päähahmon nimettömänä ihmiskunnan jäsenenä. Siinä missä Kressin Act One herätteli moraalisia kysymyksiä, myös Stross heitti niitä pohdinnan alle eri tasolla. Onko oikein muuttaa ihmiskunnan historiaa, pyyhkiä ja kirjoittaa uudelleen? Strossin Palimpsest teki ajoittain vaikutuksen, mutta se ei Kressin Act Onen tavoin myöskään onnistunut vakuuttamaan lopullaan.

Olen nyt puolessa välin (3/6) pienoisromaanien Hugo-ehdokkaiden lukemista. Toivottavasti vastaan tulee vielä napakymppi, kuten novellikategorioiden kohdalla kävi. Näistä ehdokkaista kumpikaan ei ollut sellainen.

Aiemmin arvosteltu pienoisromaani-Hugo-ehdokas Kage Bakerin The Women of Nell Gwynne's löytyy täältä.

David Gemmell -palkinnot jaettu

The David Gemmell -palkinnot jaettiin perjantaina illalla, ja ainakin minun hienoiseksi yllätykseksi Legend-palkinto meni Graham McNeillin Empirelle. Ilmeisesti kirja kuitenkin ilmentää parhaiten Gemmellin perinnettä ehdolla olleista.

Ravenheart-palkinto meni Didier Graffetille, Dave Seniorille ja Laura Brettille Joe Abercrombien Best Served Cold -kirjan kansitaiteesta. Hear! Hear!

Parhaan uuden tulokkaan Morningstar-palkinto annettiin Pierre Pevelin The Cardinal's Bladesille. Pevelin Kardinaalin miekat ilmestyy suomeksikin myöhemmin tänä vuonna. Kannattaa tsekata viimeistään silloin.

Hugo-ehdokkaat 2010: lyhyet novellit

Hugo-palkinnon Short stories eli lyhyiden novellien kategoriassa ehdolla olevat kirjoitukset ovat yhtä lukuunottamatta pituudeltaan 10 sivua tai alle. Will McIntoshin Bridesiclessa sivuja on 29.

Lawrence M. Schoen: The Moment

Aloitin lyhyiden novellien lukemisen The Momentista. Olin hetken äimän käkenä ja epäilin englanninkielen taitojani. Mikään ei tässä jutussa ollut kovinkaan järkevää tai ymmärrettävää. Kävin kirjailijan wikipedia-sivulla selvittääkseni millainen kirjailija on kyseessä ja selvisi, että hän on klingonin kielen instituutin perustaja. Novellin täytyy olla siis klingonia, kun en sen sisältöä ymmärtänyt. Selvä.

Mike Resnick: The Bride of Frankenstein

Frankenstein-juttu herra Frankensteinin naputtavan vaimon näkökulmasta. Moderneihin olosuhteisiin tottuneella rouvalla on paljonkin sanottavaa kun herra tuhlailee rahoja vain keksintöönsä, eikä korjaile kylmää ja kolkkoa linnaa. Huumorilla ja romantiikalla höystetty tarina, jossa on erinomaisesti onnistunut tarinankaari.

Will McIntosh: Bridesicle

Bridesicle kertoo erikoislaatuisesta treffipalvelusta rikkaille miehille, jossa morsianehdokkaat ovat kuoltuaan pakastettuja ja heidät herätetään ainoastaan valittaessa treffejä varten. Jos mies tykästyy pakastenaiseen, niin pakastenainen voidaan restauroida. Tarina on hieman yksioikoinen, eikä siinä käy selville, miksi treffipalvelussa on vain naisia tarjolla, jos kyse on vakuutuksen kattamattomuudesta, eikä sukupuolesta. Silti tarina oli mielenkiintoinen luettava ja siinä on parikin jippoa, jotka tekevät siihen hieman särmää.

N.K. Jemisin: Non-Zero Probabilities

Jemisinin novelli oli ainoa, jonka olin lukenut ennestään ehdollaolevista, ja se oli myös yksi ehdokkaistani ensimmäisellä kierroksella. Edelleen se on suosikkini tästä joukosta voittajaksi. Tarinassa itäinen New York on pois balanssista, siellä esiintyy ylenmäärin epäonnea ja onnea. Adele on varautunut kaikkeen, mutta sen myötä elämästä on tullut hänen mielestään rajoittunutta. 500 000 tuhatta newyorkilaista aikoo kokoontua rukoilemaan tasapainon takaisin saamiseksi, mutta osallistuuko Adele loppujen lopuksi tilaisuuteen vai ei?... Erinomaisesti rakennettu tarina, jossa lukijalle jää tilaa mielikuvitukselle.

Kij Johnson: Spar

Tarinassa nainen pelastautuu avaruudessa pelastusalukseen ja kohtaa siellä alienin, jonka kanssa tapahtuu seksuaalista kanssakäymistä. On ulokkeita ja aukkoja jos moneen lähtöön. Ennalta luin, että Johnsonin novellissa on sanomaa, mutta en sitä nyt niin hirveästi tarinasta löytänyt. Spar ei ole miellyttävää luettavaa, se on tarkoituksella karkea. Siitä pisteet kirjailijalle, ettei hän siloittele tekstiään. Silti, vaikka Spar selvästi näyttäisi olevan ennakkosuosikki useille, minulle se jätti vain ok-tunnelman.

Lukuunottamatta Schoenin novellia pidin kaikista ehdokkaina olevista. Olen hyvinkin saattanut missata The Momentin sisäisen sanoman, joten pistän hyvitykseksi linkin novelliin, jotta pääsette itse arvioimaan kuinka pielessä olen. Ja kyllä... novelli on englantia, ei klingonia. The Moment.

Dance vuodelle 2011?

A Dance with Dragonsin julkaisupäiväarvailu alkaa olla jo tylsää puuhaa, mutta silti... Näyttää siltä, että saamme varautua vuosilukuun 2011.

Maaliskuussa George R.R. Martin sanoi, että hän saattaa osallistua heinäkuussa San Diegon ComicConiin, riippuen siitä milloin hän saa Dancen valmiiksi. Tänään tehdyssä blogipäivityksessään hän ei pidä osallistumistaan ComicConiin (22.-25.7.) todennäköisenä, joten se tarkoittanee, että kirja ei valmistu ennen sitä. Martinin brittiläinen kustantaja, HarperVoyager on lupaillut, että kirja saataisiin ulos painosta noin kolmessa kuukaudessa siitä kun se on valmistunut. Toisaalta samainen kustantaja ei ilmeisesti halua julkaista merkittäviä kirjoja joulukuussa, vaan siirtää loppuvuoden julkaisut mielummin alkuvuoteen.

Näin ollen, A Dance with Dragonsin pitäisi valmistua viimeistään elokuussa, jotta se ehtisi marraskuun julkaisuksi. Jättämällä ComicConin väliin, Martin saattaa vielä tavoitella tuota mahdollisuutta, mutta on syytä varautua, että kirja valmistuu myöhemmin kuin elokuussa, ja silloin se julkaistaan vuoden 2011 puolella. Tiedän... kyynikot toteavat tässä vaiheessa 2011 olevan optimistinen arvio :)

Sarjan ensimmäisestä, A Game of Thrones -kirjasta on tulossa uusi US pokkaripainos ensi vuoden helmikuussa. Tällä varauduttaneen tulevan tv-sarjan alkamiseen ja lisääntyvään kirjamyyntiin. Onkin mielenkiintoista nähdä millaisen kannen uusintapainokseen pistävät vai pitäytyvätkö entisessä.

Kirjava ei ole pahemmin tiedottanut tekemisistään, eikä ole tietoa milloin käännetyn kakkososan Kuninkaiden koitoksen kovakantinen versio ilmestyy. Sen verran tiedän, kun siitä oli puhetta Finnconissa 2009, että kovakantinen painos on joka tapauksessa suunnitelmissa. Mutta... liekö Kirjavakin odottelee tv-sarjan ilmestymistä, jotta myynti myös Suomessa lisääntyy? Pienkustantajilla syyt ovat useimmiten kuitenkin toiset kuin isoilla kustantajilla.

Lisäys:
On hyvinkin mahdollista, että ComicConiin osallistumisen peruutus liittyy pelkästään tv-sarjan kuvausten viivästymiseen, eikä Dancen valmistumiseen. Viime vuorokauden aikana Martinin editoija oli hyvinkin positiivinen kirjan valmistumisen suhteen.

Game of Thrones -teaser traileri

HBO avasi George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjaan perustuvan tv-sarjan Game of Thronesin virallisen sivuston. Samalla saatiin nähtäväksi teaser traileri. Kyllä näillä eväillä vähän aikaa jaksaa taas odotella A Dance with Dragonsin valmistumista.

Winter Is Coming

Jos linkki on ruuhkainen, voi kokeilla katsoa traileria YouTubesta.

Napsin trailerista pysäytyskuvia ja liitin nähtäväksi Tulen ja jään laulu -sivustolle. Voipi käydä katselemassa täällä. Tai Kuvagalleriasta lisää. Eihän kukaan välitä, että Theonista on tullut blondi? :)

Saa nähdä kääntääkö YLE sarjan nimen Valtaistuinpeliksi, sitten kun tv-sarja rantautuu Suomeen saakka. Tuntuisi kyllä loogiselta, sillä Valtaistuinpeli sointuu suomalaisittain suussa paremmin kuin alkuperäinen nimi. Minulle käy tosin kummin vain.

Odotukset sarjalle ovat suuret, vaikka vielä on runsaasti aikaa ennen kuin pääsemme jaksoakaan katselemaan. Tällä hetkellä arvioidaan, että amerikoissa sarjaa esitetään maalis-huhtikuussa 2011. Vielä ei tiedetä vaikuttaako kuvausten myöhästyminen tuohon aikatauluun. Olisi kiva kuulla pikkuhiljaa jo lisää näyttelijävalinnoista ja täydentää tätä näyttelijälistaa. Sean Bean näyttää fantastiselta Eddard Starkina, eikö? (kuvan saa isommaksi klikkaamalla)

Hugo-ehdokkaat 2010: pitkät novellit

Novelette-kategorian eli pitkien novellien Hugo-ehdokkaiden pituudet vaihtelevat 17 ja 43 sivun välillä. Pisin on Nicola Griffithin It Takes Two ja lyhyin Eugie Fosterin Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast.

Rachel Swirsky: Eros, Philia, Agape

Swirskyn novelli on ainoa ehdolla olevista, jonka olin lukenut aiemmin Tor-kustantamon sivulta, ja se oli ensimmäisellä kierroksella yksi ehdokkaistani. Myös toisella lukemalla novelli piti edelleen pintansa. Tarinassa lapsuuden traumoista kärsivä Adriana hankkii itselleen kumppaniksi inhimillistetyn robottimiehen, jonka persoona vastaa Adrianan tarpeita. Epäilyksistään huolimatta Adriana rakastuu ja perustaa perheen, johon robottimiehen lisäksi kuuluu aito tytär. Swirsky tuo science fiction maailmaan hienolla tavalla itsensä etsimisen ja rakastamiseen ja perheeseen liittyvät kysymykset.

Peter Watts: The Island

Wattsin novelli on tyyliltään avaruusoopperaa, jota en juurikaan lue. Tarinan kertojahahmo on nainen avaruusaluksella, jonka tarkoituksena on luoda portteja paikasta toiseen. Viimeisin tehtävä osoittautuu monimutkaisemmaksi kun portti uhkaakin tuhota orgaanista elämänmuotoa. Watts pääsi yllättämään nasevalla tekstillään paikoin positiivisesti ja kokonaisuutena novelli on ihan ok.

Nicola Griffith: It Takes Two

Luin Griffithin novellia noin 15 sivun verran ja totesin, etten pidä siitä lainkaan. Kirjoitustyyli tökki ja sisältö ei onnistunut houkuttelemaan jatkamaan. Kaipa siihen jokin syy on, että novelli on Hugo-ehdokkaana. Minä en sitä syytä vain löytänyt.

Paul Cornell: One of Our Bastards is Missing

Brittilään sijoitettu tarina agentista, jonka tehtävänä on suojella kuninkaallisia prinsessan häissä. Kun mies häviää juhlaväen silmien edessä kesken tapahtuman, agentti Hamiltonin tehtävänä on selvittää mitä tapahtui. Käsittääkseni Cornell on kirjoittanut aiemminkin Jonathan Hamilton tarinan, mutta minulle se ei ole tuttu. Tämän novellin myötä olisi kyllä mielenkiintoista lukea agentista enemmänkin. Tarina sisälsi mielenkiintoisia elementtejä, ja kuninkaalliset perinteisine nimineen loi tuttuuden tunnetta, vaikka tarinaa ei ollut sidottukaan mihinkään aikakauteen.

Charles Stross: Overtime

Virkamies joutuu joulun ajaksi ylitöihin hieman erikoisessa, tarkat turvatoimet omaavassa virastossa. Ja koska on joulu ja rakennuksessa on savupiippu, niin jotainhan sieltä on tietty tulossa vierailulle. Overtime on paikoin jännittävä. Vaikea kohdistaa mitä tarinassa kokonaisuudessaan jäi puuttumaan, mutta jokin ei osunut nappiinsa, ja siksipä se jäi vain ok-tasolle.



Eugie Foster: Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast

Kiehtova tarina naamioista, joiden kautta ja varjossa eletään kunakin päivänä eri persoonan hahmossa. Foster luo normimaailman useat roolit konkreettisiksi naamioden avulla. Mitä jos annammekin naamioiden sanella, ja unohdamme kuka sisimmässämme olemme ja mitä ajattelemme. Vaikka Fosterin novelli onkin koko ehdokasjoukon lyhyin, siihen on tiivistettynä paljon enemmän sisältöä kuin yhteenkään kilpailijaansa. Sinner, Baker, Fabulist, Priest; Red Mask, Black Mask, Gentleman, Beast pomppaa kirkkaasti joukon parhaimmaksi novelliksi.

Robert Charles Wilson: Julian Comstock: A Story of 22nd Century America

Robert Charles Wilson on runsaasti erilaisia palkintoja ja ehdokkuuksia kerännyt kirjailija ja plakkarissa on mm. Spin-kirjalla vuonna 2006 saavutettu Hugo samassa sarjassa, jossa nyt ehdolla on Julian Comstock. Minulle kyseessä on ensimmäinen luettu kirja Wilsonilta. Tosin olin aiemmin lukenut novellin Julian: A Christmas Story, josta kirjailija on laajentanut tarinaa.

Julian Comstockin tarina sijoittuu post-apokalyptiseen aikaan, alkaen vuodesta 2172. Öljyvarannot ovat ehtyneet ja energian lähteenä käytetään hiiltä. Ilmasto on muuttunut, osia maa-alueista on kuolettavasti saastuneita, teollisuutta ei ole. Ihmiskunta on kokenut kaupunkien tuhon, hedelmättömyyden ja sairauksien kaudet, mutta pikkuhiljaa päässyt niistä voitolle. Kansa on jakautunut yhteiskuntaluokkiin, monet ovat lukutaidottomia, eikä lukutaitoa edes pidetä suotavana kaikille. Ennen tuhon aikakautta rakennetut rakennukset ovat arkeologisia kaivantoja - tai oikeammin olisivat tieteellisiä tutkimuskohteita, jos mannerta ei presidentin lisäksi hallitsisi kaikkea historiatietoa kontrolloiva uskonnollinen valtataho, Dominion-kirkko ja sen opit. Muun muassa DNA ja ihmisen kuumatkat ovat kirkon mielestä mytologiaa, eikä oppeja ole hyväksi kyseenalaistaa. Mutta Julian Comstock kyseenalaistaa valtaapitävät siitä huolimatta. Hän on aristokraatti, presidentin veljenpoika, jolla on henkilökohtaisia kaunoja setäänsä kohtaan. Julian on aknostikko ja hän puhuu tietämästään historiasta avoimesti uhmaten niin kirkkoa kuin setäänsäkin. Kirjan päähahmo ei kuitenkaan ole Julian, kirjan nimestä huolimatta, vaan hänen hyvä ystävänsä Adam Hazzard, jonka silmien kautta tapahtumia raportoidaan. Adam on naivi kirjailijan alku, ja vaikka hän ei suoraan kyseenalaista kirkon oppeja, hän ei myöskään tuomitse Juliania.

Wilsonin kirjoitustyyli on erittäin kuvailevaa ja soljuvaa. Kuvailu kuitenkin menee välillä sivupoluille ja kirjassa onkin paljon tekstiä, joka antaa kyllä tietoa maailmasta, mutta ei vie sinänsä tarinaa eteenpäin. Wilson on antanut Adamille äänen, joka ajoittain ärsytti minua naiviudessaan. Adamin jatkuvat lausahdelmat siitä, ettei kerro lukijoille jotain, ei tahdo vaivata lukijoita yksityiskohdilla jne. alkoivat pikkuhiljaa puhisuttaa. Miksi kirjoittaa useita lauseita siitä, mitä ei aio kirjoittaa? Miinuspisteitä Adamille hahmona, ja Wilsonille tästä ärsyttävyydestä. Julian toki oli kaiken alkuunpaneva voima tarinassa, mutta silti hänen taka-alalle jääntinsä ei tuntunut hyvältä ratkaisulta. Toisaalta, niin Julian kuin Adamkaan ei ylittänyt minun sympatiakynnystäni, joten lopulta oli aivan sama kenen tarinaa kerrottiin. Huvittava seikka sinänsä, että odotin kirjan nimen perusteella Julianin esiintyvän kirjassa päähahmona. Adam puolestaan kirjoitti romaanissa kirjan, jonka kanteen oli laitettu mustekala, jota tekstissä ei esiintynyt. Mustekala aiheutti odotuksia lukijoille ja vaivaannusta hahmolle, kun odotukset eivät täyttyneetkään. Koskapa jostain syystä e-kirjan lukulaitteeni päätti pilkkoa sanan "particular", kiinnitin siihen huomiota. Sana toistui yllättävän usein. Ensin ajattelin, että kirjailija oli jälleen pistänyt maneerin Adamille, mutta sana löytyi myös muiden hahmojen puheesta. Kun jokin tuollainen yksityiskohta alkaa vaivata, niin siitä ei pääse eroon. Julian Comstock ei ole kaikista valituksistani huolimatta huono kirja. Se on erinomaisesti kirjoitettu ja se kuvaa hienosti post-apokalyptista maailmaa. Sodankäynnin ja sodan olosuhteiden kuvaus on kirjan parasta antia. Erityisesti sodan eurooppalainen osapuoli herättää mielenkiintoa. Millainen on Eurooppa kuvattuna aikana? Tekstissä annetaan ymmärtää, että vihollinen, josta käytetään nimeä Dutch, ei kuitenkaan koostu kokonaan hollantilaisista, vaan koskapa Hollannin maa-alue on jäänyt veden alle, kansa on liittynyt todennäköisesti saksalaisiin. Jälleen kerran voin todeta, että ymmärrän hyvin miksi kirja on Hugo-ehdokkaana. Julian Comstock ei vain kuitenkaan osunut minun makuuni, ja siksipä pidän sitä heikoimpana tähän mennessä lukemistani ehdokkaista.

Robert J. Sawyer: Wake

Robert J. Sawyerin Wake on www-sarjan ensimmäinen osa ja Hugo-palkintoehdokas. Ennen kuin tutustuin Wakeen, Sawyer ei ollut tuttu kirjailija minulle ennestään, mutta nimi oli tullut esille FlashForward -tv-sarjan yhteydessä. Sarja perustuu löyhästi Sawyerin samannimiseen kirjaan. Sawyer on voittanut Hugon aiemmin Hominids-kirjallaan ja saanut lukuisia muitakin palkintoja.

15-vuotias Caitlin on ollut syntymästään saakka sokea, mutta koskapa hänen sokeutensa laatu on harvinainen, japanilainen lääkäri uskoo voivansa auttaa Caitlinia saamaan näkönsä takaisin. Älykkötytön silmään asetetaankin implantti, joka saa hänet odottamattomasti näkemään reaalimaailman sijaan World Wide Webin. Samoihin aikoihin Kiinassa ilmaantuu erittäin vaarallinen H5N1-lintuinfluenssavirusepidemia ja Kiina ryhtyy toimenpiteisiin, jotka salataan muulta maailmalta sulkemalla maa internet-verkostosta ulos. Toisaalla etelä-Kaliforniassa Hobo-simpanssille viittomakieltä opettaneet tutkijat huomaavat simpanssin kehittyneen hieman pidemmälle kuin he olivat odottaneet.

Wakessa on kolme juonta, jotka ainakin sarjan ensimmäisessä kirjassa tuntuvat olevan irrallisia toisistaan. Wakessa keskitytään enimmäkseen Caitlinin seuraamiseen ja Kiinan tapahtumat ovat esillä vain kirjan alkupuolella, vaikkakin niistä mainitaan Caitlinin juonessa ohimennen myöhemminkin. Hobo-simpanssi saa hieman enemmän huomiota, mutta senkin osuus jää taka-alalle. Kolmen tapahtumakuvion lisäksi löytyy myös yksi kertojaääni, jonka identiteetti selviää loppua kohden.

Wake tempaa mukaansa heti alkusivuilta ja on tiivistunnelmainen lukupaketti. Kun aloitin 310-sivuisen kirjan, luin ensimmäiseltä istumalta 150-sivua ennen kuin pystyin keskeyttämään. Sawyerin teksti on hyvin visuaalista (vaikka päähenkilö onkin sokea). Voin hyvin kuvitella tarinan toimivan myös televisioituna. Tiiviisti etenevästä kerronnasta huolimatta Sawyer on saanut istutettua tekstiin saumattomasti matematiikkaan, fysiikkaan, informaatioteknologiaan ja kielitieteisiin liittyviä infopaketteja, jopa otteita raamatun luomiskertomuksesta. Ajoittain hän kertoo hahmojensa suilla vitsejä, joista osa saa nauramaan. Waken taustalla kulkee kuurosokean Helen Kellerin ja hänen opettajansa Annie Sullivanin tarina, jonka senkin Sawyer on saanut kytkettyä juoneen. Kirja tarjoaa hauskalla tavalla myös pieniä jippoja, kuten Caitlinin kissan, jonka nimi on Schrödinger (...if Schrödinger's cat had been radioactive, he'd had have eighteen half-lives...) ja eyePod-laitteen.

Caitlinin osuudet ovat YA-tyyliä, mikä lienee tarkoituksenmukaista, mutta mikä minulla hieman tökki. YA ei töki sinänsä, vaan sen teinimäisyyden ajoittainen korostuminen. Uskon, että kirjailija on tehnyt taustatyötä sokeuteen liittyen, mutta silti välillä jäin miettimään reagoisiko syntymästään asti sokeana ollut todellakin kuvatun kaltaisesti. Hahmona Caitlin oli jokseenkin siloinen, olisin kaivannut hieman särmää. Silti Wake on kokonaisuutena sivunkääntäjä. Tarina jäi mielenkiintoisesti vaillinaiseksi ja kesken, joten seuraava osa, Watch, tuli jo ladattua koneelle. Ymmärrän hyvin miksi kirja on Hugo-ehdokkaana.

Lukulistalla 6/2010

Hugo-ehdokkaiden kuukausi:

• Cherie Priest: Boneshaker
• Robert Charles Wilson: Julian Comstock: A Story of 22nd-Century America
• Catherynne M. Valente: Palimpsest
• Robert J. Sawyer: Wake

Miéville ja Bacigalupi puuttuvat tuosta listasta, mutta heidän ehdokaskirjat olen jo lukenut. Näiden lisäksi saatan lukea jonkun suomennetun opuksen, mutta riippuu miten aikaa jää.