tiistai 10. huhtikuuta 2018

Jeff VanderMeer: Hyväksyntä

Luin vihdoin Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogian viimeisen osan, Hyväksyntä (Acceptance, 2014), joka ilmestyi suomeksi pari vuotta sitten. Minulla ei kakkososan eli Hallinnan (arvostelu) jälkeen ollut kovinkaan intoa palata sarjaan, vaikka ensimmäinen osa, Hävitys (arvostelu) oli kovinkin lupaava. Luin sarjan kuitenkin loppuun, sillä halusin katsoa myös sen pohjalta tehdyn Annihilation-elokuvan.

Hyväksyntä on sekoitus aiemmista osista, siinä palataan Area X:llä Haamulinnun, Controlin ja Gracen kautta, mutta myös takautuvasti erityisesti Majakanvartijan osuudet valottavat alueen salaperäistä ja todellisuudenhämärtävää historiaa. Alue X on nielaissut Etelärajan, mutta byrokraattinen ja salaileva tutkimuslaitos on yhä hämäryyden takana. Salaisuudet ja niiden taustalla olevat syyt paljastuvat rivienvälistä, yhtä luikertevan tulkittavana kuin alue konsanaan on.

Hyväksyntä on selkeästi kiinnostavampi teos kuin kakkososa, mutta silti se ajoittain onnistuu hukkaamaan lukijansa. Se on kuin tv-sarja Lost, täynnä selittämättömiä asioita ja todellisuuden rajamailla, mutta onneksi ei yhtä pitkään venytetty, eikä yhtä lattealla lopulla. Kirjasarja jää minulle yhä ”pidin, mutta…” -kategoriaan. Se on uuskummaa, älykkäästi rakennettu ja vaativa teos siinä mielessä, että se lukijan täytyy tulkita ja yhdistellä lukemaansa ilman suoria vastauksia. Sinänsä hyvä, mutta sarjasta puuttuu kuitenkin se palkitseva järistys, jonka odottaisi kokevansa tällaisessa tapauksessa.

Kai minun on todettava, että Eteläraja ei ole minua varten. Osaan arvostaa sitä jollain tasolla älyllisesti, mutta lukukokemuksena se jätti toivomisen varaa, vaikka ensimmäinen osa kiehtovasti herätti kauhun värähdyksiä. Viimeisessä osassa pidin erityisesti miten ihmisten menneisyys kietoutui Majakanvartijan osuuksissa alueeseen. Näissä tunnelmissa sitten siirryin elokuvan pariin.

Alex Garlandin ohjaama Annihilation kantautui Eurooppaan maaliskuussa Netflixin kautta. Pääosissa ovat Natalie Portman ja Jennifer Jason Leigh. Olin jo etukäteen kuullut, että leffa poikkeaa kirjasarjasta paljon, ja tämän totesin itsekin. Sillä ei sinänsä väliä, koska saanut luotua kirjoihin tunnesidettä. Elokuva oli synkkä ja säilytti outouden ja pelottavuuden, mikä kirjastakin huokui. Siinä avautui omanlaisensa taustasyyt, jotka jopa selitettiin. Pidin kuvausympäristöstä ja sen oudosta äänimaailmasta, mutta minua häiritsi hyvin paljon, että tiedenaisista tuli enemmän mieleen koulutetut sotilaat kuin tutkijat. Ymmärrän suojautumisen vaaralliseksi todetulla alueella, mutta aseet kädessä kävely jäi enemmän mielikuviin kuin tutkimustyö alueella. Loppu oli mielestäni epäonnistunut. Ilmeisesti Eteläraja ei ollut minua varten elokuvanakaan, vaikka niin toivoin hengästyttävää ja pelottavaa visuaalisuutta, jonka koin ajoittain kirjoissa.


Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että kirjasarja tuli luettua, sillä suomennettuna ei vastaavaa liikaa löydy. Netflixiltä yhtä aikaa katsomani Strange Thingsin kera, olen nyt saanut tarpeellisen annoksen outoutta – vähäksi aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...