Robert W. Chambers: Keltainen kuningas - Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 5

Robert W. Chambersin vuonna 1895 julkaistun The King in Yellow -novellikokoelman sanotaan innostaneen H. P. Lovecraftia Cthulhu-mythoksen luonnissa. Koska Lovecraft on ollut blogissani esillä tänä vuonna muutenkin, on jokseenkin sopivaa, että otin Chambersin Keltaisen kuninkaan (suom. 2014) osaksi kirjabloggaajien viidettä klassikkohaastetta, jota isännöi Tekstiluola-blogi. Keltainen kuningas oli 2015 Tähtifantasia-palkintoehdokkaana, ja se sisältää 10 novellia.

• Maineiden paikkaaja (The Repairer of Reputations)
• Naamio (The Mask)
• Lohikäärmeen pihalla (In the Court of the Dragon)
• Keltainen Merkki (The Yellow Sign)
• Demoiselle d'Ys (The Demoiselle d'Ys)
• Profeetan paratiisi (The Prophets’ Paradise)
• Neljän tuulen katu (The Street of the Four Winds)
• Ensimmäisen ammuksen katu (The Street of the First Shell)
• Niittyjen neidon katu (The Street of Our Lady of the Fields)
• Rue Barrée (Rue Barrée)

Neljä ensimmäistä novellia ovat kauhukertomuksia tai oikeastaan ns. weird fictionia, outoja tarinoita, jotka sisältävät salaperäisen näytelmäteoksen, jonka mukaan kirja on saanut nimensä. Tämä teos ajaa lukijansa epätoivoon ja hulluuteen kohdattuaan sen sivuilla yliluonnollisen ja pahaenteisen kuninkaan  ja Hänen Carcosa-maailmansa, jonka taivaalla riippuvat mustat tähdet ja kaksi aurinkoa laskee Hali-järveen.

Maineiden paikkaaja sijoittuu New Yorkiin 1920-luvulle ja kertoo Hildred Castaigne -nimisestä nuoresta lupaavasta miehestä, joka onnettomuuden jälkeen muuttuu oudompaan suuntaan, tietenkin luettuaan häiritsevän näytelmän. Kokoelman ensimmäisenä tarinana se hieman läpsäisee rasismillaan nykylukijaa kasvoihin, mutta siitä huolimatta on mitä karmaisevin ja erinomaisen kehityskaaren omaava kertomus.

Naamiossa tärkeimmät elementit ovat kolmiodraama ja uusi keksintö, neste, joka muuttaa siihen upotetun kappaleen kiveksi. Keltainen kuningas on tässä romanttisessa weird-tarinassa vain viite.

Lohikäärmeen pihalla Keltaisen kuninkaan lukenut mies etsii mielenrauhaa kirkosta, mutta kohtaa oudon urkurin. Keltaisessa merkissä taiteilijaa ja hänen malliaan riivaa valkoista matoa muistuttava kirkon yövahti. Demoiselle d'Ys on kummitustarina, jossa mies eksyy toiseen ulottuvuuteen ja rakastuu. Luin tarinan enemmänkin aikamatka/rinnakkaismaailman mielikuvana.

Profeetan paratiisista alkaen tarinat muuttuvat lähinnä romanttisiksi kertomuksiksi taiteenkylläisessä boheemisessa Ranskassa, johon tosin sotakin jättää jälkensä. Profeetan paratiisi koostuu lyhyistä palasista, joita en oikeastaan ymmärtänyt, enkä niistä kovin kiinnostunutkaan. Neljän tuulen kadussa taiteilijaa johdattaa kissa ja Ensimmäisen ammuksen katu on sotatarina Pariisin piirrityksestä. Niittyjen neidon katu on romanttinen tarina boheemista amerikkalaisesta Pariisissa, kuten myös Rue Barrée.

Loppupuoliskon yliromanttisuus ei innostanut minua lainkaan, vaikka novellien ajan ja tunnelman kuvaus on kohdallaan. Kokonaisuutena kokoelman alku on huomattavasti kiehtovampi ja ensimmäinen tarina Maineiden paikkaaja ylivoimaisesti paras. Myös Keltainen merkki toimi pelotteena. Vaikka suurin osa kokoelmasta oli pettymys, olen iloinen, että Keltaisen kuninkaan -myytti on nyt tullut tutuksi. HBO:n True Detective -sarjan ensimmäinen kausi, josta pidin, sisälsi runsaasti viitteitä Chambersin luomaan hahmoon ja maailmaan, vaikken sitä siloin katsoessa tuntenut.  Aion katsoa kauden uudelleen nyt paremmilla taustatiedoilla.

Liitän Chambersin novellit klassikkohaasteen lisäksi mukaan myös novellihaasteeseen.