torstai 20. heinäkuuta 2017

Victor LaValle: The Ballad of Black Tom

Viimeisimmän Shirley Jackson -palkinnon pienoisromaani-sarjassa voittanut Victor LaVallen The Ballad of Black Tom on myös Hugo-ehdokas. Kyseessä on kauhukertomus, joka kirjailijan sanojen mukaan sekä kunnianosoitus, että kritiikki H.P. Lovecraftille ja tämän The Horror of Red Hook -tarinalleen. Kritiikki vastaa lähinnä Lovecrafin rasismiin, sillä LaValle on afrikkais-amerikkalaistaustainen. Pienoisromaani on omistettu Lovecraftille: ”For H.P. Lovecraft, with all my conflicted feelings”. Tuntui mielenkiintoiselta yhteensattumalta, että myös ehdokkaana oleva Kij Johnsonin The Dream-Quest of Vellitt Boe (arvostelu) sivuaa Lovecraftia hieman toisesta näkökulmasta ja toiseen teokseen viitaten.

Charles Thomas Tester on nuori mies, joka tekee kaikkensa elättääkseen sairasta isäänsä New Yorkin Harlemissa 1920-luvulla. Hän kantaa aina mukanansa kitaraa, vaikka musikaaliset taidot ovat vähän mitä sattuu. Yhtenä päivänä kuitenkin hän tapaa varakkaan valkoihoisen Robert Suydamin, joka palkkaa hänet isosta rahasummasta soittamaan juhliinsa. Tästä aukeaa tapahtumien ketju, joka johdattaa Testerin suuten muinaisten yliluonnolliseen maailmaan ja luo hänestä Black Tomin, joka kostaa läheisensä puolesta karmivalla tavalla sortajillensa.

Tarinan kieli vie heti mukanaan Harlemiin ja 20-luvulle tunnelmassaan. Ensimmäisessä osassa näkökulmahahmona on itse Tommy Tester, mutta kakkososassa tapahtumat siirtyy etsivä Malonen kautta suodatetuksi. Koska en ole lukenut Lovecraftin Red Hookia, joten en tiedä kuinka paljon novelli nojaa hänen tarinaansa tai mitkä eroavuudet ovat merkittäviä. Tässä kuitenkin yliluonnollinen voima (Cthulhu) ajaa Suydamin pitämään itseään kaikkien sorrettujen pelastajana, ja hänen kauttansa Tester ajautuu koston valtaan, vaikka ei itse pidä itseään mitenkään pahana ihmisenä. Olosuhteet ovat kuitenkin olleet hänelle epäsuotuisat johtuen asenteista hänen ihonväriään kohtaan. Taustalla oleva pelottava voima ja ulottuvuus jää salamyhkäiseksi, mutta  tapahtumat ilman sen tarkkaa kuvaustakin ovat laadultaan ymmärrettävissä ja tietenkin veriset.

Vaikka en kokenut tarinan olevan minulle ihan omiaan, pidin siitä kuitenkin jopa yllättävän paljon. Tarinan tummuus ja hämmentävyys, jopa hahmoille itselleen, jatkuu loppuun asti niin Malonen kuin Testerin tarinakaarissa. Malone, joka on yksi syistä Testerin käytökseen, ei ole niin kiinnostava kertojahahmona kuin Tester, vaikka hänelle annetaan luonne ja tausta jokseenkin poikkeavana sympatiaa tuntevana lain edustajana. The Ballad of Black Tom on kokonaisuudessaan hyvin kirjoitettu tarina ja ansaitsee paikkansa tämän vuoden pienoisromaanien Hugo-ehdokkaiden joukossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat iloinen yllätys!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...