Viimeisimmän Shirley Jackson -palkinnon pienoisromaani-sarjassa
voittanut Victor LaVallen The Ballad of Black Tom on myös Hugo-ehdokas.
Kyseessä on kauhukertomus, joka kirjailijan sanojen mukaan sekä kunnianosoitus,
että kritiikki H.P. Lovecraftille ja tämän The Horror of Red Hook -tarinalleen. Kritiikki vastaa lähinnä Lovecrafin rasismiin, sillä LaValle on
afrikkais-amerikkalaistaustainen. Pienoisromaani on omistettu Lovecraftille: ”For H.P. Lovecraft, with all
my conflicted feelings”. Tuntui mielenkiintoiselta yhteensattumalta,
että myös ehdokkaana oleva Kij Johnsonin The Dream-Quest of Vellitt Boe
(arvostelu)
sivuaa Lovecraftia hieman toisesta näkökulmasta ja toiseen teokseen viitaten.
Charles Thomas Tester on nuori mies, joka tekee kaikkensa
elättääkseen sairasta isäänsä New Yorkin Harlemissa 1920-luvulla. Hän kantaa
aina mukanansa kitaraa, vaikka musikaaliset taidot ovat vähän mitä sattuu.
Yhtenä päivänä kuitenkin hän tapaa varakkaan valkoihoisen Robert Suydamin, joka
palkkaa hänet isosta rahasummasta soittamaan juhliinsa. Tästä aukeaa
tapahtumien ketju, joka johdattaa Testerin suuten muinaisten yliluonnolliseen maailmaan ja luo
hänestä Black Tomin, joka kostaa läheisensä puolesta karmivalla tavalla
sortajillensa.
Tarinan kieli vie heti mukanaan Harlemiin ja 20-luvulle
tunnelmassaan. Ensimmäisessä osassa näkökulmahahmona on itse Tommy Tester,
mutta kakkososassa tapahtumat siirtyy etsivä Malonen kautta suodatetuksi. Koska
en ole lukenut Lovecraftin Red Hookia, joten en tiedä kuinka paljon novelli
nojaa hänen tarinaansa tai mitkä eroavuudet ovat merkittäviä. Tässä kuitenkin yliluonnollinen
voima (Cthulhu) ajaa Suydamin pitämään itseään kaikkien sorrettujen
pelastajana, ja hänen kauttansa Tester ajautuu koston valtaan, vaikka ei itse
pidä itseään mitenkään pahana ihmisenä. Olosuhteet ovat kuitenkin olleet
hänelle epäsuotuisat johtuen asenteista hänen ihonväriään kohtaan. Taustalla
oleva pelottava voima ja ulottuvuus jää salamyhkäiseksi, mutta tapahtumat ilman sen tarkkaa kuvaustakin ovat
laadultaan ymmärrettävissä ja tietenkin veriset.
Vaikka en kokenut tarinan olevan minulle ihan omiaan, pidin
siitä kuitenkin jopa yllättävän paljon. Tarinan tummuus ja hämmentävyys, jopa
hahmoille itselleen, jatkuu loppuun asti niin Malonen kuin Testerin
tarinakaarissa. Malone, joka on yksi syistä Testerin käytökseen, ei ole niin
kiinnostava kertojahahmona kuin Tester, vaikka hänelle annetaan luonne ja
tausta jokseenkin poikkeavana sympatiaa tuntevana lain edustajana. The Ballad
of Black Tom on kokonaisuudessaan hyvin kirjoitettu tarina ja ansaitsee paikkansa tämän
vuoden pienoisromaanien Hugo-ehdokkaiden joukossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!