N.K. Jemisin: The City Born Great
Tarina New Yorkista, joka on syntymäisillään kasvettuaan tarpeeksi laajaksi ja vanhaksi. Kätilöksi valikoituu koditon mies. Hän kohtaa ikivanhoja vihollisia, jotka eivät halua uutukaisen syntyvän.
Mielenkiintoinen idea kaupungista hahmona, joka on kuin suuri olento sisältäen moninaista elämää ja joka kehittyy uudeksi tai päättyy. Tarina ei kuitenkaan vetänyt minua tyylillään, se tuntui enemmän vertauskuvalliselta kuin fantasialta, enkä löytänyt New Yorkista ja sen suojelijasta henkeä, jonka olettaisin tarinassa olevan, koskapa se on ehdokkaaksi asti saanut nimeämisiä. Jemisinin romaanikategoriassa ehdokkaana oleva The Obelisk Gate on kerronnaltaan eri vahvuutta.
Kertomus kahdesta sisaruksesta, joilla on erikoisia kykyjä hallita säätä rinnakkaisia maailmoja myöten. Toisen sisaren kuolema saa jäljelle jäävän pohtimaan olisiko voinut estää tapahtuneen. Sisarten välinen voimakas tunne välittyy, mutta minulle jäi auki miksi tapahtui, niin kuin tapahtui. Tai sitten en vain joko ymmärtänyt, tai oli tarkoituskin jäädä ymmälleen. Iholle käyvempi kokonaisuus kuin Jemisinin novelli, ja kaunista kerrontaakin, mutta silti ei täysin uponnut.
Brooke Bolander: Our Talons Can Crush Galaxies
Erittäin lyhyt novelli ja voimakkaan aggressiivinen badass-kostotarina, joka sekoittaa scifiä ja mytologista fantasiaa. Tarinassa uhri ei suostu olemaan se nimetön ja unohdettu, vaan siskojen kanssa lähtee toteuttamaan oikeutta ja julistamaan sitä läpi maailmankaikkeuden. Toimiva, tiivis ja onnistunut. Pidin paljon ytimekkyydestä.
Novellissa kaksi naista kohtaa omissa olosuhteissaan, joihin he ovat pitkään tyytyneet. Tabitha kulkee rautaisissa kengissä rikkonaisin jaloin, kärsien miehensä määräämää opetusta ja Amira istuu lasisen kukkulan päällä kärsien turvaeristyksestä kauneutensa ja miesten himon vuoksi. Pari löytää tukea toisistaan ja irrotakseen vääryydellä annetuista ”rangaistuksistaan”.
Novelli on perinteisen sadun muotoon kirjoitettu feministinen tarina, joka onnistuu minun kohdalla juurikin satumaisuutensa vuoksi toimimaan. Kuten Neil Gaimanin The Sleeper and the Spindlessä (arvostelu) on vanhaan prinsessatarinaan saatu uusi näkökulma, joka tekee naisista tai naisesta ratkaisijoita ja toimijoita. Tässä tapauksessa myös oivaltajia ja toistensa tukijoita. Tähän mennessä helpoiten uppoava tarina, joskin kielellisesti jää jälkeen Jemisinin ja Wongin teksteille.
Gaantilaiset ja enithlaiset ovat olleet vuosikymmeniä sodassa keskenään. Sodan päätyttyä Enithin Calla etsii ystävyyttä Gaantin telepaattisotilaan Valkin kanssa shakkipelin kautta. Kumpainenkin hahmo on vuorotellen ollut toistensa vankina pelaten shakkia ja nyt rauhan aikana etsivät ymmärrystä palaamalla peliin ja sen kautta sodan opetuksiin. Tarinan hienous on pelissä, jossa lähtökohtaisesti ollaan epätasapainoisessa tilanteessa, kun toinen pelaajista on telepaatti ja toinen ei.
Tarinassa on herkkyyttä, mutta en pidä hahmojen kanssakäymistä kaikkein onnistuneimpana kuvauksena ja toimivana. Kokonaisuus kuitenkin on varsin kelvollinen.
Robopsykologi kuulustelee ulkoisesti naispuoleista robottia laista, joka säätelee robottien käyttäytymistä, sekä tämän käsityksiä asioista, jotka hän leimaa vääriksi ja rankaisee niistä. Tarina keriytyy auki yksiviivaisesti ja sisältää loppua kohden juonenkäänteen, joka on arvattavissa kohtalaisen varhain. Wright on lähtökohdillaan Asimovin robotti-tarinoiden jäljillä, mutta toteutus jää heppoiseksi. Eipä tämä tunnu edes Hugo-ehdokkuuden arvoiselta novellilta.
Luettuani kaikki novellit, minulle tuli tunne, että lyhyissä tarinoissa näkyy valikoituneena Puppet-jälkimainingin vasta-isku ja rippeet. Oikeastaan mikään näistä ei täysin sykähdyttänyt, mutta annan ykkösääneni Brooke Bolanderin Our Talons Can Crush Galaxiesille. Osallistun luetuilla novelleilla Nipvet-blogin vetämään Novellihaaste 2:een.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!