Tarina sijoittuu Lontooseen vuoteen 1865, jolloin varakkaiden ja köyhien välinen luokkaero on voimissaan ja nälkäänsä varastamisesta joutuu hirteen. Elizabeth on yläluokan tyttö, joka on tottunut yltäkylläiseen elämään ja Jack on varas, joka väittää isänsä tulleen salamyhkäisen Bogeymanin murhaamaksi. Köyhälistön lasten joukossa kiertää karmaiseva tarina murhaajasta, jota kukaan virallinen taho ei ota vakavasti. Niinpä puuvillatehtaan lapset, Jack etunenässä, päättävät pyytää apua rikkaan perheen tyttäreltä, juurikin Elizabethiltä, jotta Bogeyman saataisiin kiinni. Vaan avun antaminen ei olekaan yksinkertaista, eikä varsinkaan vaaratonta.
Saalistajien klubi on varsin mielenkiintoinen uusi tuttavuus Manginilta, sillä en ole hänen aiemmin suomeksi julkaistuun Alix Senatoriinkaan vielä tutustunut. Tarinan maailma on mutainen, ränsistynyt ja raaka köyhille lapsille ja ylellinen rikkaille. Tunnelma on tummasävyinen, eikä ole vaikea kuvitella syrjäisille kujille Viiltäjä-Jackin kaltaista henkilöä kuljeksimaan jokunen vuosikymmen myöhemmin. Piirrosjälki on selkeää, juuri minulle sopivaa ja pidän myös värimaailman hillitystä sävystä. Katujen rapakot ja kaasulamppujen loiste vievät hyvin ajassa taaksepäin. Ihan steampunkmeininkiin ei päästä, mutta esimerkiksi rautatieliikenne on jo levinnyt sen verran, että juna on lasten ihmeteltävänä. Tekstissä minua häiritsi aika paljon kääntämättä jätetyt englanninkieliset lausahdukset, vaikka esimerkiksi bobby-nimityksen hyväksynkin kääntämättä, mutta jokin "Damn it", olisi ihan hyvin voitu korvata vaikka pahuksella. Ilmeisesti nämä englanninkieliset heitot ovat olleet myös ranskankielisen version seassa, ja siksi jätetty myös suomennokseen?
Tarinan kehittelyyn menee ensimmäisessä osassa luonnollisesti aikaa ja vasta loppupuolella päästään todellisiin kauhuelementteihin. Mitään valtavan uutta sarjakuva ei tarjoa, mitä monet Lontoon pimeään puoleen keskittyneet tarinat eivät jo aiemminkin olisi esille tuoneet, mutta silti Saalistajien klubi on varsin kiinnostava ja mielenkiintoinen. Ja kyllä siitä pieni yllätysvivahde löytyy, mikä nostaa sarjan karmeustasoa pykälällä. Olin varsin tyytyväinen ensimmäisen osan loppuun, jos nyt kauhean korrektia on niin sanoa. Mutta lukekaa ja muodostakaa oma mielipide.
Sarjan kakkososaa ei ole vielä julkaistu ranskankielisenäkään, vaan Le club des Prédateurs 2: The Party ilmestyy vasta toukokuussa, joten suomennosta saadaan odottaa hetki. Joka tapauksessa aion senkin hankkia ja lukea, sillä ykkösosa jäi mielenkiintoiseen kohtaan ja loppuratkaisu pitää nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat iloinen yllätys!